Humppilalainen työmiehen vaimo Hilma Talvinen, 47, ei kuulunut punakaartiin, mutta tunnusti puhuneensa työläisenä pahaa porvareista. Hänet ammuttiin Jokioisilla 18. toukokuuta 1918. Tuomion mukaan Hilma Talvinen oli ”yhteiskunnalle ei ainoastaan tarpeeton, vaan myös vaarallinen henkilö.”
Tuo päivä oli Jokioisilla yhtä verihurmetta. Sisällissodan voittaneet valkoiset teloittivat myös muun muassa sekatyömies Kalle Ojasen, 26, ”yhteiskunnan hylkiön”, torpanpoika Anton Puolimatkan, 23, ”oikean huligaanin perikuvan” sekä ”kiihkeäksi vallankumoukselliseksi ja huonon puoleiseksi työmieheksi” tunnetun Malakias Vesan, 46 vuotta ja kuusi lasta.
Paikallishistoriaa harrastava, eläkkeellä oleva kirvesmies Unto Kiiskinen kaivoi esiin aiemmin tuntemattomia lisälehtiä vuoden 1918 tapahtumiin vuonna 2007 ilmestyneessä omakustannekirjassa Äitiä en jätä.
Teloitettu Hilma Talvinen ei kuulunut punakaartiin, mutta tunnusti puhuneensa työläisenä pahaa porvareista.
Nyt Kiiskiseltä on ilmestynyt uusi kirja Orpojen vuosi, joka edeltäjänsä tapaan sisältää sekä dokumentteja että dokumentteihin perustuvia kuvauksia koston keväästä 1918 Jokioisilla ja sen lähiympäristössä. Osan teksteistä Kiiskinen antoi Kansan Uutisten Viikkolehden julkaistavaksi vuonna 2008.
Hilma Talvisen ja muiden teloitettujen työläisten tarinat Kiiskinen on poiminut suojeluskunnan esikunnan pöytäkirjoista touko- ja kesäkuulta 1918. Kansan suussa ”kuolonkomiteana” tunnetussa esikunnassa pöytäkirjaa piti kirkkoherra Kustaa Iivari Savander.
Jokioisten ja Forssan naapurissa sijaitsevan Humppilan tapahtumat kiinnostavat Kiiskistä, koska tässä pienessä maalaispitäjässä punaiset eivät tehneet yhtään henkirikosta, mutta sodan jälkeen teloituksissa ja vankileireillä pitäjästä kuoli 141 ihmistä ja yli kymmenen prosenttia asukkaista joutui kuulusteluihin. Oliko kyseessä sosiaalinen puhdistus? Kiiskinen pohtii.
Saarnamies kuuli kauheuksista
Unto Kiiskisen omakin tausta vuoden 1918 kronikoitsijana on erikoinen. Hän tuli vuonna 1964 Juuasta Jokioisiin Jehovan todistajien saarnamieheksi. Talosta taloon kiertäessään hän kuuli kuolemantuomioista ja muista sisällissodan jälkiselvittelyjen kauhuista ensi kerran elämässään. Eläkkeelle jäätyään hän ryhtyi kokoamaan kuulemaansa ja etsimään lisää tietoa arkistoista. Kahdessa teoksessaan Kiiskinen muun muassa lainaa ainutlaatuisia päiväkirjoja, joissa silminnäkijät kertovat punavankien teloituksista.
Uuden kirjan järkyttävin luku Hellyys perustuu mielisairaan lapsen teloitukseen Jokioisten kirkon lähellä 28.5. 1918. Neljän viikon aikana kirkon lähellä olleen hiekkakuopan pohjalle ammuttiin yli 200 ihmistä.
Äitiä en jätä ja Orpojen vuosi ovat yllättäviä osoituksia siitä, että vuotta 1918 koskevasta valtavasta tutkimusaineistosta huolimatta sisällissodasta löytyy edelleen uutta kerrottavaa. Unto Kiiskinen on muistitiedon tallettajana sekä arkistojen tutkijana tehnyt arvokasta työtä.
”Unohtamista ja katkeruuden voittamista auttaa totuuden kertominen ja ongelmien ratkaiseminen. Jos jokin asia on edelleen arka, se merkitsee sitä, että vamma on edelleen korjaamatta”, Kiiskinen kirjoittaa kirjansa loppusanoissa motiiveistaan.
Laajemmin Unto Kiiskisestä kerrottiin Kansan Uutisten Viikkolehdessä 5. 12. 2007.
Unto Kiiskisen kovakantisen kirjan Orpojen vuosi voi ostaa tekijältä itseltään 22 euron hintaan. Puhelin 040-5226114, sähköposti untokiiskinen(at)gmail.com
uutiskirje 
