”Suomalaisen oikea aika suuriin tekoihin on silloin kun hän näkee nälkää,” päätteli aina valoisa Agathon Meurman vuosien 1867–68 suurten nälkävuosien jälkeen, kun 140 000 suomalaista menehtyi tuolloin nälkään ja tauteihin. Kunnat ryhtyivät perustamaan kansakouluja niin rivakkaan tahtiin, että vuoden 1872 valtiopäivillä päätettiin asettaa innokkuudelle este.
Kovat pula-ajat koettelevat jälleen kansakunnan moraalisen selkärangan kestävyyttä. Simo Hämäläinen kysyy novellikokoelmassaan Toden näköisyyksiä, mitä tapahtuisi, jos lehteen laittaisi kadulta pullean lompakon löydettyään muutaman rivin ilmoituksen: ”Löydetty rahaa Kalliossa. Periä saa tuntomerkkien perusteella. Vastaukset tämän lehden konttoriin nimimerkillä…”
Omaa nimeä tai puhelinnumeroa ei tietenkään kannattaisi ilmoittaa, muuten saisi turhaan turpiinsa, kun ikävät ihmiset tunkisivat perimään omiaan. Tuntomerkeiksi tarkka summa, ei juurikaan vähempää.
Hämäläinen kuvaa arjen pieniä vallankumouksia, jotka mitä toden näköisemmin jäisivät tapahtumatta, mikäli niitä osaisi odottaa. Rationaalisuus on nostettu ylimmäksi mahdiksi. Todellisesta elämämme kulusta suurimmaksi osaksi päättää sattuma. Se heittelee meitä milloin miltäkin tieltä kohti tuntemattomia elonpolkuja.
Hämäläisen kuvaamille henkilöille erehtyminen tai väärä arvio osoittautuvat mukaviksi käänteentekijöiksi urautuneen elämän uusille urille saamisessa. Jokaisella on kylliksi voimaa kestää ainakin tuttujensa vastoinkäymiset.
Tanssiravintola on perinteinen suomalainen paikka, missä sattuman toivotaan jakavan elämän valttikortit uudelleen. Toisaalta se herättää usein myös kysymyksen, miksi minulle aina käy näin?
Sattuman sadon näkee myös vanha ylilääkäri Pahtakivi ensiapupoliklinikka:
”Kunnalliskodin portaissa kaatunut mummeli saateltiin tarkastukseen. Onneksi ei murtumia, säikähdyksen laukaisemaa sekavuutta vain. ’Minä horisko kun kupsahtelen vähän vällii, niin minultahan se jo sujjuu. Niin puttoon pehmosesti kuin ruumensäkki, kahhaus vuan kuuluu.’ Tuttu luulosairas poikkesi valittamassa hirveitä hengenahdistuksen kohtauksia, tuntui ihan siltä kuin hukkuisi. Pahtakivi neuvoi nukkumaan ikkuna raollaan, käsittelemään uuninpeltejä huolellisesti ja lopettamaan tupakoinnin…”
Tietämättömille tollukoille astrologiset tähtimerkit ovat vain lokeroita kalenterissa, viihdettä ymmärtämättömille. Mutta muinaisten kaldealaisten salaiseen astrologiaan vihkiytyneelle pikkukaupungin ennustajarouvalle ne kertovat muutaman tunnin tarkkuudella, koska kosmiset portit avautuvat ja tähtivoimien virtailut leikkaavat toisensa täsmälleen siinä kaikkeuden pisteessä, jossa piskuinen Maa kiertää ikuista kehäänsä Auringon ympäri. Tätä hetkeä ensisynnyttäjä-äiti odottaa niin hartaasti, että haluaa pidättää synnytystä tuohon oikeaan hetkeen, vaikka henki menisi.
Mitään kun ei pidä jättää toden näköisyyksien varaan. Parempi pelata varman päälle kuten pankkien sijoitusneuvojat meitä mielellään opastavat.
Simo Hämäläinen: Toden näköisyyksiä Gummerus 2009
uutiskirje 