Länsiuusmaalaisen Sammatin kunnan vuoden 1918 sisällissotaa koskevasta suullisesta perinteestä on julkaistu Anne Heimon väitöstutkimus. Sisällissodan tapahtumat Sammatissa olivat traagisia ja voittajat toteuttivat ylimitoitetun koston.
Vuonna 1918 tapettiin yksi valkoinen ja 28 punaista sammattilaista, joukossa kolme naista. Virallinen historia ei käsitellyt sodan jälkeen sisällissodan tapahtumia uskottavasti ja paikallisille ihmisille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi käsitellä sodan tapahtumia keskuudessaan.
Heimo nojaakin brittiläisen sosiaalihistorioitsija Raphael Samuelin näkemykseen historiasta yhteisöllisesti rakentuneena tietona: ammattihistorioitsijoiden lisäksi myös tavallisella ihmisellä on tärkeä rooli historian esittäjänä.
Tapahtumat olivat surullisia, mutta ihmisillä oli taipumus nähdä asioita myös mustan huumorin valossa. Huumorin tarkoitus tarinoissa on kiistää valtaapitävien uskottavuus.
Esimerkiksi tarina yksinkertaisesta ja omalaatuisesta ”fällykraatari” Ahosesta – joka todellakaan ei ollut Sammatin punakaartin päällikkö – pyrkii osoittamaan, miten kohtuutonta valkoisten oikeudenkäyttö oli.
”Mut sit ku hän joutus sinne, hän lähti täält kävellen menemään Tammisaareen ja, semmonen nahkareppu kainalos missä sil oli evästä mukan, ja kun hän siel joutu sit tuomarin kuulusteltavaks, nii se sano: ´Jaaha, et olettekos ollu Punakaartin päällikkö?´ ´Eih herratuomari, mää en ollu mikää punakaartin päällikkö, ja jos jumalauta oisin ollu nii toisin siin ois käyny kans.”
Elias Lönnrotin kotipaikkakunnalla suullinen perinne oli ilman sisällissotaakin arvossaan. Monet kertojat näkivätkin Elias Lönnrotin toiminnan paikallisyhteisön johtajana 1800-luvun lopulla ihanteelliseksi ja tasa-arvoiseksi.
Teloittajina pidetään pääosin ulkopaikkakuntalaisia, jotka eivät ymmärtäneet oikeita sammattilaisia arvoja. Tuttujen poliittisen vihollisten välillä oli usein mahdollisuus sopia asioista ilman väkivaltaa.
Sammatin suojeluskunnan päällikön Juho Vannaksen folklore korostaa olleen alun perin vieraspaikkakuntalainen ja luonteeltaan pahansisuinen. Kaiken lisäksi Vannaksen kuolemaa Mäntsälässä sodan jälkeen edelsi naiseksi pukeutuneiden miesten suorittama pahoinpitely.
Anne Heimon väitöskirja ei ole tarkoitettu rattoisaksi luettavaksi, eikä se sitä olekaan. Sen sijaan kirja on painava tutkimus.
Folkloristien ja suullisesta historiasta muuten kiinnostuneiden lisäksi kirja on arvokasta luettavaa Länsi-Uudenmaan historiasta kiinnostuneille. Vuosi 1918 on syystä aihe, joka ei jätä tutkijoita ja kansalaisia rauhaan.
Anne Heimo: Kapina Sammatissa. Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia. SKS, 2010.
uutiskirje 