Hugo Chávezin omintakeinen bolivariaaninen vallankumous eteni vuosia kahlitsemattomana, vailla ideologista menneisyyttä ja suuntaa. Toiminnalla ei ollut perustanaan vasemmiston orgaanista rakennetta, vaikka puhuttiin ”21. vuosisadan sosialismista”.
Tilanne oli seurausta siitä, että ”chavismo” tai ”bolivariaaninen vallankumous” eivät poliittisina ilmiöinä olleet lähtöisin perinteisestä vasemmistosta. Molemmat saivat alkunsa katulevottomuuksissa ja kasarmikapinoissa, eivät vasemmistolaisen poliittisen blokin tai etujoukon rationaalisesta päätöksestä suunnata voittoisaan vallankumousprosessiin.
Olemme siis tekemisissä oudon ja äärimmäisen monisärmäisen ilmiön kanssa. Sitä elähdyttävät ja siihen antavat omat mausteensa erilaiset antikapitalismin ja sosialismin lippuja heiluttavat ajatuksen- ja toimintavapauden kannattajat, yhteiskunnan radikaalit elementit ja kansanliikkeet.
Uusi rakenne uudella puolueella
Bolivariaanisen prosessin eteneminen hahmottomuuden tilassa pakotti Chávezin luomaan uuden rakenteen, jolla vallankumoukselliset voimat pyrittiin saamaan yhtenäiseen poliittiseen järjestykseen. Ryhdyttiin kokonaan uuden sosialistisen puolueen rakentamiseen. Perustava kokous pidettiin alkuvuodesta 2008.
Sosialistisen poliittisen puolueen nimeksi tuli Partido Socialista Unido de Venezuela (Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue), PSUV. Se on suurin vasemmistopuolue Latinalaisessa Amerikassa ja koko läntisellä pallonpuoliskolla.
Vaikka PSUV:n syntyprosessissa esiintyi hajanaisen vasemmistorintaman ristiriitoja sekä irtaantumisia, on puolue tuonut poliittista jäntevyyttä niin koko Venezuelaa kattavaan yleiseen poliittiseen kuin lukumäärältään lähes loputtomaan sosiaalisten ja poliittisten liikkeitten sekamelskaan.
Aiheesta enemmän perjantaina ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.
uutiskirje 
