Viime vuosina on alettu keskustella kriittisesti intersektionaalisen feminismin verkkokeskustelun tavoista. Käytännössä keskustelu osuu usein harhaan, koska kyse ei ole yhtenäisestä liikkeestä, vaan varsin moninaisesta joukosta ryhmiä, jotka ajavat erilaisia feministisiä tavoitteita. Usein päädytään myös maalaamaan liian leveällä pensselillä ja syytetään koko liikettä joistain ongelmista, jotka ovat korkeintaan osatotuus kokonaisuudesta. Oikeisto on tietenkin erityisen hanakasti syyttänyt feministejä milloin sananvapauden tuhoamisesta, milloin ihmisten vainoamisesta.
Feminismi tarvitsee kritiikkiä, oikeastaan voisi sanoa että se elää kritiikistä. Uusi aalto haastaa aina edellisen juuri kritiikin kautta. Oleellista on kuitenkin, että kuuntelemme kritiikkiä, joka tulee sisältä päin ja jonka tavoitteena on kehittää liikettä eteenpäin. Hetken vaikutti siltä, että valtavalla aallolla suomalaisen yhteiskunnan vuosina 2015 ja 2016 vallannut intersektionaalinen feminismi olisi jäykistymässä dogmaattiseksi ja virheistään vaikenevaksi kerhoksi. Sittemmin on onneksi onnistuttu tuulettamaan luutuneita käsityksiä.
Yhtenä intersektionaalisten keskustelujen virheenä pidän fraasia, jota itsekin viljelin takavuosina toistuvasti. Siitä on olemassa monta versiota, esimerkiksi ”kouluta itseäsi” tai ”kato vittu googlesta”.
Tämän fraasin taustalla on perusteltu ajatuskulku. Ajatuksena on, että eri tavoin sortoa kokevien ihmisten velvollisuus ei voi olla toistaa jatkuvasti samoja melko perustavia itsestäänselvyyksiä ihmisille, jotka tulevat niistä kyselemään. Sen sijaan, että ottaa jonkun marginalisoidun ihmisen omaksi ”sorron oppaakseen”, voisi etsiä muita reittejä pitkin tietoa. ”Kouluta itseäsi” tai ”kato googlesta” onkin eräänlainen suojaava vakiovastaus, vähän kuin lapun laittaminen luukulle, kun menee hermot.
Kenenkään yksittäisen väsyneen tai kärsineen ihmisen tehtävä ei ole ryhtyä oman marginaalisuuteensa oppaaksi. Yleisenä periaatteena ”kouluta itseäsi” ei kuitenkaan toimi. Jos ohjaamme ihmiset etsimään itse tietoa internetistä, on todennäköistä, että he löytävät ensin jotain aivan muuta kuin mitä haluaisimme heidän löytävän. Valitettavasti internetistä löytyy nopeasti ja helposti esimerkiksi sukupuoleen ja rotuun liittyen esimerkiksi fundamentalistikristittyjen ja äärioikeiston ”informatiivisia” keskusteluja. Valitettavasti, mikäli liike haluaa oman näkökulmansa yhteiskuntaan vahvistuvan, sen on huolehdittava myös ajattelunsa ja niin sanottujen itsestäänselvyyksien opettamisesta ja levittämisestä itse.
Yksi tehtävä liikkeille onkin miettiä, miten ihmisten kouluttaminen voisi toimia niin, että se ei rasita ihmisiä, joilla ei ole resursseja kouluttamiseen. Työväenliikkeellä on historiassaan ollut monenlaisia koulutusinstituutioita, joiden tehtävä on ollut täydentää ja ylittää porvarillisen koulutusjärjestelmän rajoitteita. Työväenopistoilla oli aikoinaan avoimen poliittisia tavoitteita ja ne ovat vaikuttava osoitus teollisen yhteiskuntamuodon poliittisten liikkeiden voimasta. Nyt on tietenkin ajateltava asia uudelleen.
Yksi ratkaisu kouluttamisen ongelmaan voisi olla pohtia yksilöiden ja liikkeiden suhteita nykyisessä aktivismissa. Paljolti kaupallisilla keskustelualustoilla organisoitunut intersektionaalinen feminismi on altistunut näiden alustojen ”yksilöllistäville” vaikutuksille. Somealustat eristävät ja yksilöivät ihmisen profiiliksi, jolla on oma nimi, kuva ja tietenkin seuraajapääoma, jota kasvatetaan ja mustasukkaisesti vartioidaan. Tällä tavalla eristettynä porvarillisena yksilönä aktivismin tekeminen on kuitenkin moninkertaisesti kuormittavampaa kuin kollektiivisessa muodossa. Yksilönä väsyy, kohtaa vastarinnan yksin ja alkaa suhtautua kateudella urallaan paremmin pärjääville apurahoja ja palkintoja pokkaaville aktivistikollegoille.
Yksilönä meihin kohdistuu aina enemmän yhteiskunnan vaatimuksia kuin jaksamme kantaa. Kun organisoidutaan kollektiivisesti verkossa, on helpompaa jakaa koulutusvastuuta niille, joilla siihen todella on resursseja. Sen sijaan, että joutuu torjumaan ihmisiä ja heittämään heidät googlen kitaan, voidaan tarjota kollektiivisesti sellaista analyysia ja tietoa, joka edistää oman liikkeen tavoitteita.
Uudet työväenopistot sijaitsevat varmasti jossain verkon ja fyysisen tilan väleissä. On tärkeää varmistaa, että niissä ei ole lappu luukulla, vaan paikalla on joku, jolta voi kysyä tarvittaessa neuvoa.
uutiskirje 