Maailmantalouden mannerlaatat ovat asettumassa uuteen asentoon. Pari vuotta jyllännyt talouskriisi on tuonut selvästi esiin sen, että uudet toimijat ovat lopullisesti nousseet vanhojen ratkaisijoiden rinnalle ja ohikin maailmantaloudessa.
Yksi merkki siitä on, että ensi viikolla Soulissa Etelä-Koreassa G-20 -maiden huippukokoukseen kokoontuu aivan erilainen maajoukko linjaamaan maailmantalouden tulevaisuutta ja rahoitusmaailman sääntöjä kuin vielä kymmenen vuotta sitten olisi tapahtunut.
Vanhan maailman kulta-aika meni
Toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun alun öljykriisiin saakka maailmantalous kasvoi lähes viiden prosentin vuosivauhtia. Kasvu ei ollut eri puolilla maailmaa tasaista silloinkaan, mutta kasvuerot olivat kuitenkin pienempiä kuin tällä hetkellä.
Tosin esimerkiksi Japani ja sen perässä myös Etelä-Korea kirivät silloin kiinni läntisten maiden etumatkaa.
Öljykriisin jälkeen talouskasvu hidastui, mutta jatkui kuitenkin 1990-luvun jälkeen noin kolmen prosentin vauhtia. Kehittyneet maat jäivät hieman tämän vauhdin alle. Aasiassa Japanin kasvuvauhti alkoi hidastua. Sen sijaan Etelä-Korea, Taiwan, Singapore ja Hongkong vain kiihdyttivät kasvuaan vahvan viennin varassa.
Latinalaisen Amerikan kasvuvauhti hidastui samalle tasolle kuin koko maailmantalouden kasvu. Afrikassa talous kasvoi öljykriisiin saakka keskimääräistä hitaammin. Maailmantalouden kasvun hidastuessa Afrikan suhteellinen asema parani ja 1990-luvulta lähtien talouskasvu on siellä ollut hieman voimakkaampaa kuin maailmantaloudessa keskimäärin.
Suomi on kärkeä hyytyneiden joukossa
1980-luvun lopulla Kiina muutti linjaansa ja on sen jälkeen kiihdyttänyt talouskasvunsa huikeaan vauhtiin. Vuodesta 1990 nykyiseen talouskriisiin saakka Kiinan talous kasvoi yli kolme kertaa nopeammin kuin USA:ssa ja yli neljä kertaa nopeammin kuin läntisessä Euroopassa. Kiinan talouden keskimääräinen kasvuvauhti oli lähes kymmenen prosenttia.
Kun talouskriisin aikana USA:ssa ja etenkin Euroopassa talous supistui, Kiinassa nähtiin kasvuluvuissa vain pieni notkahdus.
Intia ei ole yltänyt talouskasvussa aivan Kiinan tasolle, mutta sielläkin talous kasvoi vuosina 1990 – 2007 keskimäärin yli kuusi prosenttia vuodessa.
Suomi on pärjännyt läntisen Euroopan maiden joukossa hyvin, vaikka se ei maailmanmitassa mikään kasvuihme olekaan ollut. Vuodesta 1973 vuoteen 2007 talous kasvoi meillä keskimäärin 2,7 prosenttia vuodessa, kun ns. vanhojen EU-maiden keskiarvo oli 2,3 prosenttia vuodessa. Saimme kurottua kiinni elintasoeroa Ruotsiin ja muuhun läntiseen Eurooppaan.
Kiina alkaa hätyytellä USA:ta
Talouksien kasvuvauhtien erot alkavat vaikuttaa, kun ne jatkuvat vuosia ja vuosikymmeniä.
Vielä vuonna 1990 maittain katsottuna USA:n osuus maailmantaloudesta oli noin 23 prosenttia, kun huomioon otetaan myös valuuttojen ostovoima. Seuraavaksi suurin oli Japani ja sitten neljä EU-maata: Saksa, Ranska, Italia ja Britannia. Vasta sitten alkoi uudempien maiden joukko: Kiina, Brasilia, Intia, Meksiko.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvioiden mukaan tänä vuonna järjestys on hyvin toisenlainen. USA on edelleen ykkösenä, mutta sen taakse on noussut Kiina. Intia on Japanin jälkeen neljäntenä.
Viiden vuoden päästä Intiakin on kivunnut Japanin ohi ja Kiina puolestaan alkaa hätyytellä USA:n johtopaikkaa.
EU on kokonaisuutena vielä toistaiseksi hieman suurempi talous kuin USA yksinään,. Mutta osat saattavat kohta vaihtua, sillä etenkin Euroopan isojen talouksien kasvunäkymät ovat heikot.
Euroalueen osuus maailmantaloudesta on IMF:n arvioiden mukaan parin vuoden sisällä jäämässä pienemmäksi kuin Kiinan osuus.
Neljännesvuosisadassa USA:n osuus maailmantaloudesta tippuu noin viidenneksen ja Japanin, Saksan, Ranskan ja Italian kunkin noin 40 prosenttia. Kiinan osuus sen sijaan kasvaa lähes nelinkertaiseksi ja Intiankin osuus yli kaksinkertaiseksi.
Lähteet: IMF; Paavonen, A New World Economic Order
uutiskirje 