Esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden on aloitettava luontonsa lajirunsauden kartoitus- ja lainsäädäntötyö lähes tyhjästä, Saksan luonnonsuojeluviraston johtaja Beate Jessel sanoo.
Voidakseen osoittaa jonkin lajin omakseen ja hyötyäkseen sen kaupallisesta käytöstä valtion on luokiteltava koko eläin- ja kasvikuntansa. Tehtävä vaatii mittavia tieteellisiä ja hallinnollisia voimavaroja, ja tietenkin rahaa.
Aiemmin ympäristötieteen professorina toimineen Jesselin mukaan kehitysmaat ovat hyvin eri tilanteissa lajiensa suojelun ja omistuksen suhteen. Etelä-Amerikan maista esimerkiksi Brasilia, Kolumbia, Meksiko ja Peru ovat suojautuneet tehokkaasti biorosvousta vastaan.
– Brasiliasta ei pääse lähtemään pienimmänkään siemenpussin tai perhosensiiven kanssa joutumatta kulkemaan lukuisien kontrollien läpi, Jessel kertoo.
Afrikan mailta vastaavat hallinnolliset välineet puuttuvat. Köyhyyden, heikon hallinnon, korruption ja selkkausten oloissa niitä on myös vaikea luoda.
Ympäristöjärjestöt seuraavat kiinnostuneina myös sitä, miten Euroopan unioni suoriutuu Nagoyan kotiläksyistä.
Teollisuusmaat saivat kymmenen vuotta aikaa luopua luonnolle tuhoisista maatalous- ja kalastustuistaan. Samassa ajassa pitää parantaa kosteikkojen ja muiden uhanalaisten alueiden suojelua.
uutiskirje 
