Paavo Arhinmäki on myöhässä. Onneksi sää suosii, joten täällä Helsingin Tammisalossa kelpaa odotella. Paikkana Tammisalo erottuu etenkin yhdessä asiassa – sen väestö on sosioekonomisilla mittareilla mitattuna erittäin hyvinvoivaa.
Ja siksi me täällä olemmekin. Tarkoitus on nimittäin tarkastella pääkaupunkiseudun eriytymistä, ja nyt on etsitty jälleen ääripäitä. Hyväosaisuus näkyy Tammisalossa – kansankielellä Tammarissa – myös erittäin korkeana äänestysaktiivisuutena. Kevään eduskuntavaaleissa alueen äänestysprosentti oli Helsingin korkein, 90,4. Äänistä 50,1 prosenttia meni kokoomukselle.
Arhinmäkeä ei vieläkään näy. Hänen kanssaan on tarkoitus pyöräillä Helsingin korkeimman äänestysprosentin alueelta matalimmalle. Idea juttuun on peräisin Helsingin kaupungin virkavapaalla olevalta toimialajohtaja Tommi Laitiolta.
– Demokratian kriisi on todellinen, ja suomalaisessa yhteiskunnassa näkyy aika voimakasta hyvinvoinnin jakautumista. Helsingissä pyöräilee vartissa 80 prosentin äänestysaktiivisuuden alueelta toiselle, jolla se on 40 prosenttiyksikköä alempi, Laitio tiivisti pari vuotta sitten Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Katsotaan, pyöräileekö, mutta ennen sitä pitäisi saada Helsingin apulaispormestari Arhinmäki paikalle.
Lapin syrjäseudut etelässä
Eriytyminen eli segregaatio ei ole mikään uusi ilmiö. Pari vuotta sitten KU:ssa kirjoitettiin samasta aiheesta, ja silloin segregaatiota paljon tutkinut Venla Bernelius tiivisti, että aikoinaan se oli vieläkin vahvempaa.
Siksi eriytymistä onkin torjuttu eri tavoin, ja Helsingissä tuloksia on myös saatu. Mutta nyt erot ovat joidenkin alueiden välillä revenneet. Bernelius tiivisti kesäkuussa Helsingin kaupunginvaltuustolle pitämässään esitelmässä, että Helsingissä niin kutsuttujen osa-alueiden väliset erot ylittävät monella mittarilla kuntien väliset erot koko maassa.
– Koulutuksen ja tulotason osalta moni helsinkiläinen naapurusto tai koulun oppilasalue vastaa Lapin syrjäseutuja, esitelmässä todettiin.
Osa-alue Tammisalo ei vastaa. Vuonna 2019 keskitulo täällä oli 83 116 euroa. Toki on hyvä painottaa, että Tammisalossa asuu Helsingin mittakaavalla katsottuna todella vähän ihmisiä – vuonna 2019 asukkaita oli kutakuinkin 2 300.
Ei ihme, että ohi ajaa paljon merkkien perusteella tyyriitä katumaastureita. Ja sitten näkyy myös Helsingin apulaispormestari Arhinmäki, joka on pyöräillyt tänne kotikulmiltaan Kruunuvuorenrannasta. Se kuuluu äänestysalueeseen, jonka äänestysprosentti eduskuntavaaleissa oli 80,3.
Äänestyskäyttäytymisessä Helsinki eroaa melkoisesti muusta maasta. Sen äänestysprosentti on huomattavasti korkeampi kuin koko maan, mutta alueiden eriytyminen näkyy voimakkaasti.
– Vaaliosallistuminen on eriytynyt Helsingissä voimakkaasti, tiivistää KU:lle Helsingin kaupungin tutkija Jenni Erjansola.
Erjansola oli mukana kesällä valmistuneessa ”Vuoden 2023 eduskuntavaalit Helsingissä” -tutkimuksessa.
Uutta eriytymisessä
Helsingissä Tammisalo on aina ollut oma saarekkeensa, ja sen maine on aina ollut hyväosaisten alue. Siihen on syynä myös pieni koko. Alueella on vain yksi kerrostalo.
– Aloitammeko täältä siksi, että Tammari on niin segregoitunut? Ei juuri mitään palveluja enää, ei edes kioskia, kaupasta puhumattakaan. Kirkkokin on suljettu.
– Tämähän on eriytynyt siten, että tämä kaivettiin 2000-luvun alussa irti mantereesta, Arhinmäki vitsailee.
Samalla vitsin taakse kätkeytyy segregaatiokehityksessä tapahtunut muutos. Kuten aiemmin mainittiin, erot ovat alkaneet kasvaa. Eikä se ihme ole.
– Helsingissäkin eri asuinalueiden hinnat ja vuokrat eriytyvät koko ajan sijainnin perusteella. Se johtaa siihen, että varallisuus- ja tulotasolla samanlaiset ihmiset asuvat samoilla alueilla, Arhinmäki sanoo.
Tätä kehitystä on pyritty torjumaan sekoittavalla asuntopolitiikalla. Se tarkoittaa, että omistusasuntojen sekaan rakennetaan vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Tällä tavoin eriytymistä on torjuttu, mutta täysin yksinkertaista se ei ole. Bernelius tiivisti muutama vuosi sitten, että kaupunki voi kyllä kaavoittaa asuntoja mutta se ei voi laittaa niihin ihmisiä.
Muuttopäätöksiin taas vaikuttavat monet asiat – lapsiperheillä yksi tärkeimmistä on koulu.
– Nyt näkyy ensimmäisen kertaa sellaista, että ihmiset alkavat jossain määrin valita asuinaluetta koulujen myyttisen maineen – joka ei välttämättä perustu millään lailla koulun laatuun – perusteella, Arhinmäki kertoo.
Korkein salko idässä
Kouluista ei tule heti puhetta, kun pyörämatka Arhinmäen kanssa alkaa. Samalla tulee jälleen ongelma, johon segregaatiokeskustelussa törmää aina uudelleen. Sitä on vaikea käydä isojen purjeveneiden vieressä.
Helsingin itäisestä osasta on kasvanut jättimäisen myyttinen Itä-Helsinki. Oikeasti satojentuhansien ihmisten asuinalue on mosaiikkimainen kokoelma, jossa asuu ihmisiä kaikista luokista. Ylipäätään Itä-Helsinki tunnetaan ainoastaan isoista kerrostaloista, Arhinmäki sanoo.
– Täällä kilpaillaan, kenellä on korkein purjeveneen salko Itä-Helsingissä, Arhinmäki hymähtää venekerhon edustalla.
Segregaatio on edelleen pistemäistä eli sen paikantaminen vaatii tarkempaa tarkastelua. Mainetta sen sijaan on helppo tarkastella, koska se perustuu usein myytteihin. Esimerkiksi Siilitien alue Itä-Helsingissä on monelle edelleen levoton paikka, koska sellainen maine siihen lyötiin 1960-luvulla.
– Asuinalueiden maineet syntyvät silloin kun ne rakennetaan, ja niille muuttaa paljon lapsiperheitä. Kun on paljon nuoria, he aiheuttavat usein meteliä ja hämminkiä. Se voi jäädä helposti mieleen, Arhinmäki tiivistää.
Arhinmäki nostaa esiin, että nyt Siilitien alue ympäristöineen (äänestysprosentti 70,6) ja sen lähellä oleva Roihuvuori (kahdella äänestysalueella äänestysprosentit olivat 75,2 ja 78,2) ovat pitkään olleet nosteessa.
Eri mittarit
Äänestysprosentti ei todellakaan ole paras mahdollinen segregaation mittari. Jotain sekin kuitenkin kertoo, että äänestysprosentit vaihtelevat valtavasti eri alueiden välillä.
– Kun laitetaan vierekkäin kartat, joista toisessa näkyy Helsingin asuinalueiden sosioekonominen rakenne ja toisessa äänestäneiden osuus alueen äänioikeutetuista, kartat näyttävät hyvin samankaltaisilta.
– Äänestysaktiivisuus heijastaa alueiden eriytymistä ja näyttää yhden aspektin segregaation seurauksista. Sitä ei ehkä kuitenkaan voi pitää segregaation mittarina, tiivistää Helsingin kaupungin tutkija Jenni Erjansola.
Matkalla aktiivisimmalta äänestysalueelta matalimmalle ohitetaan yksi Helsingin kaupungin suurista onnistumisista – Myllypuro. Sinne rakennettiin uusi, hyvin pientalovaltainen asuinalue. Nyt aluetta hehkutetaan monin eri tavoin, ja kyllä – myös äänestysprosentti on noussut.
– Alueen väestörakenne on muuttunut jonkin verran. Esimerkiksi väestön koulutustaso on noussut Myllypurossa. Tämä lienee pääsyy sille, miksi myös äänestysaktiivisuus on kohonnut alueella, Erjansola pohtii.
Myllypuroa voi pitää myös hyvänä esimerkkinä siitä, että segregaation vastaisesta kamppailusta on vaikea repiä isoja otsikoita. Esimerkiksi asuntojen rakentaminen, kulttuuritilojen tuominen ja korkeakoulutilojen lähiöihin kuulostavat tylsiltä, mutta kun katsoo Myllypuron kehitystä sosioekonomisten mittareiden valossa, huomaa merkityksen.
– Hajallaan ympäri Helsingin kantakaupunkia olleet ammattikorkeakoulun yksiköt tuotiin tänne Myllypuroon. Tänne tuli noin 5 000 opiskelijaa ja noin 500 opettajaa, mikä itsessään luo toimeliaisuutta, Arhinmäki toteaa.
Samalla alueelle on vuosien saatossa rakennettu koko ajan lisää liikuntapaikkoja.
Nuorten ilmiö
Lapset ja nuoret – he ovat eriytymisen keskiössä. Berneliuksen pitämässä esitelmässä tiivistettiin, että lasten alueellinen eriytyminen on huomattavasti voimakkaampaa kuin aikuisten.
– Ja koska lasten elämä tyypillisesti jäsentyy paikallisemmin kuin aikuisten ja sosiaalistuminen on lapsuudessa kriittisessä vaiheessa, alueiden sosiaalisten ja institutionaalisten todellisuuksien eroilla on vahva potentiaali vaikuttaa yksilöihin, elämänpolkuihin ja tulevaisuuden odotuksiin, esitelmässä todettiin.
”Kaupunkia ei tunneta enää samalla lailla”
Nyt vähän harmittaa, että Bernelius ei ehtinyt antaa haastattelua tätä juttua varten. Tutkimuksissa on joka tapauksessa havaittu, että heikommassa asemassa olevat lapset ja nuoret liikkuvat kaupungissa vähemmän. Se vahvistaa todellisuuksien eroja – toisille kaupunki on täynnä mielenkiintoista nähtävää, toisille elämä rajoittuu omaan lähiöön.
– Entistä enemmän nuorisotutkimukset näyttävät, että kaupunkia ei tunneta enää samalla lailla. Helsingissäkin alkaa olla sitä, ettei käydä enää kaupungin keskustassa, Arhinmäki huomauttaa.
Todellisuuksien eriytyminen näkyy hyvin vahvasti kouluseinien sisällä. Paljon kritisoitu Ylen koulukone paljasti valtavia eroja Helsingin koulujen välillä. Erot liittyivät paitsi vieraskielisten oppilaiden määrään, myös alueiden tulotasoon. Ne kulkivat myös pitkälti käsi kädessä – hyvin toimeentulevilla alueilla on huomattavasti vähemmän vieraskielisiä lapsia.
Erittäin kärjistetysti tilanteen voi kuvata seuraavalla esimerkillä: Helsingissä on kouluja, joissa lapset koostuvat käytännössä täysin suomea puhuvista. Samaan aikaan pääkaupungissa on kouluja, joissa puhutaan kymmeniä eri kieliä. Sitten päälle tulevat vielä valtavat sosioekonomiset erot.
Ja nyt aletaan olla tämän aiheen vaikeimman asian äärellä, maahanmuutossa. Samalla on hyvä ottaa yhteys toisen puolueen edustajaan.
– Helsingissä ratkotaan nyt niitä maahanmuuttoon liittyviä ongelmia, joita pitää valtakunnallisesti joka tapauksessa jossain vaiheessa ratkoa. Helsingissä ratkotaan hirveän paljon maahanmuuttoon liittyviä erityiskysymyksiä, sanoo kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Sini Korpinen.
Korpinen istuu kaupungin kasvatus- ja koulutusvaliokunnassa. Hän antaa asteikolla 1–10 numeroksi kahdeksan kuvaamaan, kuinka huolestunut hän on segregaatiosta.
– Tähän on hyvin vaikea päästä kiinni. Viranhaltijoilta saadaan kyllä tilannekuva, mutta kun kysytään mitä voisi tehdä, toimenpiteet eivät ole kauhean kummoisia. Mutta eipä poliitikotkaan kauhean rohkeita toimenpiteitä ole valmiit tekemään.
– Tämä on niin monisyinen ongelma, joten tähän tarvittaisiin isoja ja pitkäjänteisiä ratkaisuja yli hallinnon rajojen. En tiedä, kuinka hyviä olemme ratkaisemaan tällaisia haasteita, Korpinen pohtii.
Yksi haaste on se, josta Arhinmäki jutun alkupuolella mainitsi. Helsingissä on alettu vältellä joitakin kouluja. Ilmiötä kutsutaan koulushoppailuksi, jossa lapsi ei menekään lähikouluun vaan painotettua opetusta tarjoavaan kouluun. Niissä lapset tulevat usein sosioekonomisesti hyväosaisista perheistä.
Koulushoppailuun on Helsingissä yritetty puuttua useammalla tavalla. Yksi yritys oli muuttaa painotettujen aineiden opetusta niin, että niitä opetettaisiin lähiökouluissa. Tällä hetkellä painotettua opetusta tarjoavat koulut keskittyvät sosioekonomisesti hyväosaisille alueille.
Siksi esitys myös kaatui nopeasti – virkamiesten valmistelemaa esitystä vastustettiin niin vasemmalta kuin oikealta. Korkean äänestysalueen ihmiset voittivat väännön, eikä esitystä lähdetty viemään eteenpäin.
Korpinen nostaa esiin oppilaaksiottoalueet. Niille pitää pystyä hänen mukaansa tekemään jotain.
– Toivoisin, että viranhaltijat toisivat meille vaihtoehtoisen mallin. Rajat voisivat olla joustavammat.
Oppilaaksiottoalueiden muuttaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista – niihin liittyy paljon poliittisia intohimoja. Helsingissä vanhemmat ovat hyvin tietoisia, mistä lapset kouluihin tulevat. Tämän vuoksi yksi peloista on, että oppilaaksiottoalueiden muuttaminen voisi kiihdyttää keskiluokan pakoa.
– En tiedä, onko se täysin perusteeton pelko, Korpinen pohtii.
Korpinen tuskailee maahanmuuttokeskustelun tasoa. Maahanmuuttajuus ei sinänsä tarkoita mitään, mitä koulumenestykseen tulee. Sen ratkaisee sosioekonominen tausta.
– Sosioekonominen tausta on merkittävä, ei maahanmuuttajuus. Maahanmuuttajataustaisuus ei tarkoita yhtään mitään, se ei ennusta yhtään mitään. Asia, joka ennustaa, on sosioekonominen tausta, hän lainaa Aalto-yliopiston tutkijan kertomaa viestiä.
Pienet muuttajat
Oma ongelmansa on myös se, että tutkimusten mukaan perheet valitsevat asuinalueensa lasten ollessa hyvin pieniä. Sen jälkeen muuttovalmius pienenee huomattavasti. Yksi tärkeimmistä asuinalueen valintakriteereistä on juuri koulu.
Jälleen on kärjistettävä. Hyväosaisten ääni kuuluu koulukeskustelussa vahvana. Kun Helsingissä oltiin aikoinaan lakkauttamassa useita kouluja, nousivat monien koulujen vanhemmat äänekkääseen vastarintaan. Keskiluokan ääni myös kuului tiedotusvälineiden toimituksiin.
– Toisilla alueilla koulujen lakkauttamisuhasta kirjoitettiin kilometrikaupalla, toisilla alueilla ei sanaakaan. Hyvä, jos jutun lopussa mainittiin, että muuallakin ollaan lakkauttamassa kouluja.
Arhinmäki painottaa, että ihmisten aktiivisuus luokasta riippumatta on hienoa. Mutta joidenkin jäämisellä hiljaisuuteen on ongelmansa.
– Siinä käy helposti niin, että se, josta kirjoitetaan enemmän, painaa enemmän päätöksenteossa.
Kokoomuksen Korpinen kertoo esimerkin, kuinka osallistui hyväosaisella alueella kaavakävelyyn. Sellaisella poliitikot tutustuvat alueeseen, jolle suunnitellaan rakentamista. Kyseisellä kävelyllä rakentamishanketta vastustavia ihmisiä oli mukana useita.
– Yksi livautti, että mitä rakennushanke tekee asuntojen arvolle. Kotona sanoin puolisolleni, että maailman pieni viulu soi sille, jonka 900 000 euron omakotitalon arvosta häviää mahdollisesti 50 000 euroa, koska vieressä on vuokra-asuntoja.
– Poliitikot menevät hirveän helposti tähän mukaan. On helpompi hiljentää hyväosaiset vanhemmat tekemällä tietynlainen päätös.
Ja painotetaan tässä välissä, että myös vasemmisto saa joiltakin Helsingin hyväosaisilta alueilta todella paljon ääniä.
Uudet asiat
Olo on vähintään hassu. Tien vieressä on peräjälkeen omakotitaloja, samalla pitää yrittää keskustella Arhinmäen kanssa eriytymisestä. Lähtöpisteestä on tehty matkaa viitisen kilometriä, päätepisteeseen on enää lyhyt pyrähdys.
On hyväosaisuutta mutta hyvin lähellä on myös syvää huono-osaisuutta. Äänestysprosenttikin on nyt pudonnut reilusti alle valtakunnan tason, Mellunkylän äänestysalueella äänestämässä kevään eduskuntavaaleissa kävi vain 65,8 prosenttia äänioikeutetuista. On hyvä huomata, että toisin kuin kuntavaaleissa eduskuntavaaleissa vain Suomen kansalaiset saavat äänestää.
Samalla on lähtöpisteestä katsottuna pudonnut väestön koulutustaso, ja sillä on oma merkityksensä äänestämisessä. Mitä korkeammin koulutettu alue, sitä korkeampi äänestysprosentti. Mutta onko kyse syystä ja seurauksesta, on sitten toinen kysymys.
– Alueen keskimääräisen koulutustason ja äänestysaktiivisuuden välillä on yhteys. Tällä aineistolla emme pysty katsomaan, vaikuttaako juuri koulutustaso äänestämiseen, koska meillä ei ole tietoa äänestäjien koulutuksesta. Toivottavasti sähköinen vaaliluettelo otetaan Helsingissä tulevaisuudessa kattavasti käyttöön, jotta saamme äänestäneistä taustatietoja lisätutkimusta varten, tiivistää Jenni Erjansola.
Toki äänestysalueet ovat jo pitkään eronneet aktiivisuudessa Helsingissä. Ilmiö ei siis ole uusi, Erjansola toteaa.
– Vuoden 2003 eduskuntavaaleihin verrattuna korkeimman ja matalimman äänestysaktiivisuuden välinen ero on kasvanut 30 prosenttiyksiköstä 33 prosenttiyksikköön.
Yksi asia 20 vuodessa on muuttunut erittäin paljon, ja se on vieraskielisten ihmisten määrä. 2000-luvun alkupuolella heitä oli muutama prosentti Helsingin väestöstä, nyt heidän osuutensa on lähellä 20 prosenttia.
– Olin yhdessä Helsingin monikulttuurisimmassa koulussa ja pystyn yhä luettelemaan ne, joilla oli vieraskielistä taustaa, tiivistää muutoksen 90-luvulla ylioppilaaksi kirjoittanut Arhinmäki.
Äänestysaktiivisuus, sosioekonomista huono-osaisuutta kuvaava indeksi ja vieraskielisten määrä kulkevat melkeinpä käsi kädessä. Tämä on myös huomattu hyvin Helsingissä, jossa kaupungin suurimmat kehityskohteet ovat juuri vaikeassa asemassa olevissa lähiöissä.
– Eriytymistä voi lieventää ja pehmentää tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitä tulee aina olemaan.
Syvenevä segregaatio
Reilun seitsemän kilometrin lenkki on ohi. Olemme äänestysaktiivisuudella mitattuna Helsingin huono-osaisimmalla alueella. Vesala B -äänestysalueella kävi kevään eduskuntavaaleissa uurnilla 57 prosenttia äänioikeutetuista.
Erot ovat jo pitkään olleet suuria, mutta nyt alueiden eriytymiskehitys luo lisää mutkia matkaan. Tutkija Jenni Erjansola huomauttaa, että äänestysaktiivisuutta ei voi pitää yhtenä segregaation mittarina. Ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä jättää äänestämättä.
– Joitain puoluepolitiikka ei kiinnosta, toisilla asia voi olla yhteydessä osattomuuden kokemukseen yhteiskunnassa. Inhimillisestä näkökulmasta minusta näistä jälkimmäinen on huolestuttavampaa.
Mutta toistetaan vielä – mitä huono-osaisemmasta alueesta on kyse, sitä heikompi äänestysprosentti. Ja tämä kehitys ei ole menossa – ainakaan vielä – parempaan suuntaan.
– Huono-osaisimmat oppilasalueet kärsivät systemaattisesta kantaväestön muuttotappiosta, eli niiltä muutetaan pois ja niitä vältetään muutoissa kaikissa ikäryhmissä, Berneliuksen esitelmässä todettiin.
Selvää on, että tämä syventää eriytymistä.
Sini Korpinen luettelee kolme tapaa ratkaista ongelmaa. Niitä ovat lasten saaminen mahdollisimman nuorina varhaiskasvatuksen piiriin, kouluille riittävän rahoituksen turvaaminen ja sekoittavan asuntopolitiikan jatkaminen.
– Tuskaisinta on, että kaikki puolueesta riippumatta sanovat nämä samat asiat. Nämä on hirveän helppo sanoa, mutta helvetin vaikea toteuttaa käytännössä.
Helsinki tukee haastavammilla alueille olevia kouluja tarveperustaisella rahoituksella. Aiemmin se tunnettiin positiivisena diskriminaationa. Arhinmäki oli aikoinaan tuomassa järjestelmää Helsinkiin.
Korpinen muistelee hieman huvittuneena aikoinaan toisen poliitikon puheita tarveperustaiseen rahoitukseen liittyen.
– Eräs lautakunnan jäsen sanoi, että kun tällä tarveperustaisella rahoituksella on saatu parannettua poikien jatko-opintoihin ohjautumista vain kymmenellä prosenttiyksiköllä.
– Sehän on valtava määrä! Nähdään, että se on vaikuttavaa.
Nopea siirtyminen
Arhinmäellä alkaa olla kiire seuraavaan tapaamiseen. Onneksi pyörällä ehtii kotiin (äänestysalueen äänestysprosentti yli 80) nopeasti.
Yhteenvetona voidaan jälleen todeta, että segregaation torjunta on hidasta ja vaivalloista eikä lainkaan mediaseksikästä. Siihen voi kuulua esimerkiksi metsän hoitoluokan muuttaminen niin, että jonkin alueen lähimetsä siivotaan useammin. Samalla torjuntakeinoja ovat erilaiset lähiliikuntapaikat, koulujen pihojen viihtyvyydestä huolehtiminen ja palveluista huolehtiminen segregoituneilla alueilla.
– Ajatellaan, että tehdään yksi joku näyttävä asia, se ratkaisee jotain. Se on paljon pieniä erilaisia juttuja, Arhinmäki tiivistää.
Pääkaupungin alueiden valtavat erot ovat hyvin tutut. Hän muistelee kansanedustaja-aikanaan tekemäänsä kouluvierailua.
– Vein tyttäreni eskariin, jossa oli yli 20 kansalaisuutta. Sitten jatkoin kouluun puhumaan kansanedustajan työstä. Silmämääräisesti katsottuna siellä ei ollut yhtään vieraskielistä.
Huolissaan tilanteesta Arhinmäki on ollut jo kauan. Nyt hänen on kuitenkin aika jatkaa matkaa.
– Sanotaan, että vartissa pääsee todellisuudesta toiseen. Ei ainakaan minulla niin kauaa mene, hyvää vauhtia pyöräilevä Arhinmäki sanoo.
uutiskirje 
