Viimeinen sana
Sitkeässä elää ajattelu, jonka mukaan Suomi jakautuu kahteen osaan. On stadi ja maaseutu, ja sen myötä esimerkiksi helsinkiläiset yliopistot ja maaseutuyliopistot. Pah, sanon minä. Vaikkapa Turku, Tampere, Oulu ja Jyväskylä ovat ihan oikeesti yliopistokaupunkeja, eivätkä mitään maaseutua.
Vasemmistoliiton piirit järjestivät kaksi viikkoa sitten Seinäjoella seminaarin, jossa maaseudun kehitysprosesseja tutkinut Vaasan yliopiston professori Hannu Katajamäki muistutti Suomen olevan paljon muutakin kuin pelkkää pääkaupunkiseutua.
Katajamäen mielestä niin Vasemmistoliiton kuin muidenkin puolueiden johto on jotenkin erkaantunut Suomen maantieteestä ja se näkyy hänen mukaan myös puolueiden poliittisissa kannanotoissa.
On aivan turha yrittää tuoda Suomeen suuresta maailmasta apinoitua metropolipolitiikkaa.
Yksioikoisimmillaan aluepolitiikka määritellään Etelä-Suomen veronmaksajien rahojen syytämiseksi pohjoisen maaseudun pohjattomiin kaivoihin. Väitetään, että aluepolitiikan tavoitteena olisi pitää maan jokainen kolkka asuttuna, maksoi mitä maksoi.
Järkevämmin ajatellen voi sanoa, että aluepoliittisten toimien ansiosta tässä maassa on esimerkiksi muitakin kehittyviä yliopistokaupunkeja, kuin vain Helsinki, jonka yliopistot nyt ovat rohmunneet suurimman osan yritysmaailman jakamasta sponsorirahasta.
Seinäjoen seminaarissa professori Katajamäki esitti oman aluepoliittisen manifestinsa, jonka pohjalta seminaariväki laati kymmenestä teesistä koostuvan aluepoliittisen ohjelman puolueen päättävien elinten käsittelyyn.
Ensin näytti siltä, ettei Seinäjoella listatut teesit synnytä minkäänlaista keskustelua verkkolehdessä. Tarvittiin eteläisessä pikkukaupungissa asuvan ”Hansun” murjaisu ”Kallista kepuilua tuo aluepolitiikka”, ennen kuin juttua irtosi. Nimimerkin taakse piiloutunut kirjoittaja kysyi, ”olisikohan se jo aika tunnustaa tosiasiat ja siirtää ajatukset siihen, että jatkossa Suomessa asutus ja elinkeinot ovat Pähkinäsaaren rauhan rajan etelä- ja länsipuolella”.
Siis Pähkinäsaaren rajan eteläpuolella? Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauhansopimus ei ole näihin päiviin asti säästynyt ja rajastakin on monenlaisia tulkintoja. Karkeasti se raja meni jostain Savonlinnan seutuvilta vinosti Raahen tienoille. Asumattomiksi erämaiksi olisivat saaneet jäädä muun muassa Kuopio, Joensuu, Oulu ja monet muut.
Hansun murjaisun soisi yllyttävän muitakin miettimään, olisiko maan eri alueiden kehitys tosiaan syytä jättää yksin markkinoiden varaan ja lopettaa ”kepulainen rahantuhlaus”.
Seinäjoella naulatut teesit antavat hyvän pohjan asioiden pohdiskelulle. Yhden teesin mukaan ”pääkaupunkiseudulle keskittyvä metropolivaltio tai muutaman innovaatiokeskittymän varaan rakentuva Suomi ei vastaa maantieteellistä todellisuuttamme”.
Vaikkei nyt ihan joka kolkkaa yritetäkään pitää asuttuna hinnalla millä hyvänsä, on hyvä muistaa, että Suomi on teesien mukaan pienten keskusten, suuren maaseudun ja mosaiikkimaisen aluerakenteen maa. On aivan turha yrittää tuoda Suomeen suuresta maailmasta apinoitua metropolipolitiikkaa, jonka mukaisesti yliopistojen sponsorirahat jo on jaettu.
Keskellä Suomea pitkään asuneena olen kuitenkin sitä mieltä, ettei syrjäistä pääkaupunkiseutua pidä tyystin unohtaa.
uutiskirje 