Hyvinvointivaltion kulta-aikaa seurannut vuosikymmen oli vastaansanomaton sekoitus taiteellista kovatasoisuutta ja kieli poskessa -mentaliteettia. 1990-luvun suosituinta musiikkia leimasivat humoristiset sävyt, erotiikka ja uusi kaupallinen elektronisen musiikin genre, eurodance.
Samaan aikaan ilmestyi kuitenkin myös taiteellisesti kovatasoista pop- ja rockmusiikkia, ja monet uudet naisartistit saivat ansaitsemansa huomion – ainakin määrällisesti, joskin huomion laatu jätti usein toivomisen varaa.
Edistys edistyy tai sitten ei
Vuonna 1990 ilmestyi Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta. Harvoin onnistutaan ajassa tekemään niin hyvin aikaa kuvaavia kappaleita kuin albumin nimibiisi. Kappaleeseen on tunnistettavasti tiivistetty agraari-Suomen kaupungistuminen ja kansainvälistyminen. Soundin haastattelussa Alanko kertoi inspiraation syntyneen yleisessä saunassa vanhojen äijien juttuja kuunnellessa.
Vuonna 1990 ilmestyi myös eräs hieman toisenlainen klassikko, Raptori-yhtyeen Oi Beibi, jonka provokatiivisen yliampuvat sanat jokainen entinen ysärilapsi osaa yhä tänäkin päivänä etu- ja takaperin. Nykyään – kollektiivisen kontekstin- ja huumorintajun vakavasti taannuttua – sellaisen kappaleen julkaiseminen johtaisi moraalipaniikkiin, joka todennäköisesti tuhoaisi artistien urat ja elämät. Roisin rallatuksen varjoon jäi yhtyeeltä nokkelampiakin kappaleita, kuten graffitikulttuuria kommentoinut Tyyris Tyllerö.
Kovin paljoa eteenpäin ei lopulta liene menty myöskään siinä, miten naisen itsetietoinen seksikkyys herättää yhä närää. Köyhistä ja rikkonaisista lähtökohdista ponnistanut Kikka oli lahjakas ja määrätietoinen taiteilija, yhä tänäänkin yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista, mutta sehän ei miesarteisteille ja -toimittajille sopinut. Rohkea ja näyttävä artisti sai kestää kohtuuttoman määrän matalamielisten pilkkaa. Jo 1980-luvun puolella uransa aloittaneen Kikan ”se levy” lienee yhäkin kakkosalbumi Kiihkeät tuulet.
Suomisurkeilua ja piirimyyjiä
Yhtä kepeyttä ja vallattomuutta ei ysäri suinkaan ollut. Uusi vuosikymmen oli tuskin ehditty korkata, kun Suomi jo lasketteli lamaan. Pikku hiljaa tämä alkoi näkyä myös listoilla. Kotimaisesta musiikista kuritettua kansaa vuonna 1991 puhuttelivat muun muassa Eppu Normaalin Lensin matalalla 2 sekä Hectorin Juodaan viinaa.
Suomisurkeilun jonkinasteinen huipentuma oli samana vuonna ilmestynyt Suurlähettiläiden Pitääxunaina?, jossa kertoja on ”niiin” onneton, ettei hänellä ole autossaan edes nastoja talvella. Onko hän niin masentunut, ettei saa aikaiseksi? Eikö hänellä ole varaa talvirenkaisiin? Vai onko kesäkumeilla luistelu itsetuhoisuuden ilmaus? Sitä ei tarina kerro. Mutta paria vuotta myöhemmin x-kirjaimeen ja kysymysmerkkiin ihastui myös 2. maanantai hitissään Mixet tahdo olla munkaa?.
Ongelmia lähestyttiin joskus myös hurtin huumorin kautta, kuten ramopunk-pumppu Ne Luumäet Onnellinen perhe -kappaleessaan, jossa ”faija saapuu Kakolasta / mutsi venaa uutta lasta / viimeks faija nähtiin vuosi sitten”. Työhön liittyviä ajan ilmiöitä kuvasi (1992) puolestaan Vilperin perikunta kappaleillaan Tervetuloa länteen, Andrej (Men at Work: Down Under) sekä Piirimyyjä (Uriah Heep: Easy Livin’), ja niin oli turkulainen huumori-iskelmä poltettu lopullisesti kansakunnan tärykalvoille. Ikkunanpesijän arjesta kertova Miljoonasateen 506 ikkunaa oli niin ikään kovassa soitossa.
Ysärin alakulttuurikavalkadia esitellyt Neljän ruusun Juppihippipunkkari oli suosittu luultavasti juuri siksi. Ehkä Sir Elwoodin hiljaisten värien dystopiahitti Viimeisellä rannalla sai nostetta epävarmuuden ajasta, kun kylmä sotakin oli vielä tuoreessa muistissa.
Vuosikymmenen alkupuolelta lienee mainittava myös radiopopkuningas Neon 2, joka lauloi suosituimmissa kappaleissaan mistäpä muusta kuin ihmissuhteista: siitä, miten itketään ja kuollaan ikävään, sekä siitä, miten puistossa istuttiin, viiniä nautittiin ja suudeltiin.
Roisin rallatuksen varjoon jäi graffitikulttuuria kommentoinut Tyyris Tyllerö.
Väenmuusikoiden synty
Jo 1980-luvulla menestyneen J. Karjalaisen toinen ilman Mustia laseja tehty albumi Tähtilampun alla oli vuonna 1992 jymymenestys. Siltä sai soittoa erityisesti Telepatiaa ja Villejä lupiineja -kolmosalbumilta sen nimibiisi. Jo ennen 1996 Väinöä oli selvää, että uusi väenmuusikko oli syntynyt. Karjalaista on tituleerattu Suomen viimeiseksi yhtenäiskulttuurin ilmentymäksi, eikä suotta. Harvalla toisella pitkän linjan artistilla lienee enää niin laajaa fanipohjaa.
Karjalaisen kaltaisten kansantaiteilijoiden ja aiemmin mainitun huumori-iskelmän lisäksi ysärillä voi yhä hyvin myös huumoriton iskelmä. Vuonna 1993 lauloi Joel Hallikainen Kuurankukilla itsensä kansakunnan sieluun ja Katri Helena aneli valoa pimeään kappaleessaan Anna mulle tähtitaivas. Samuli Edelmannin Peggyssa surkeutta hukutettiin mihinkäs muuhun kuin viinaan.
Vuonna 1993 Kaija Koo kyseli, Kuka keksi rakkauden, ja Haddaway arvuutteli, mitä se on. Kaija Koon Tuulten viemää -albumista tuli yksi Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista, ja Kaija Koota voi kutsua väenmuusikoksi samoin perustein kuin J. Karjalaistakin. Väenhumoristien Kummeli-sketsisarjasta puolestaan nousi listoille Heikki Helan Uneton yö (1994). Kansallistunteiden kanteleenkieliä hieman totisemmin kosketteli Laura Voutilaisen suositun debyytin nimibiisi Kerran kukkia (1993).
Eräänlaisen väenmuusikon asemaan nousi myös mies, jota ei monista muista suosikeista poiketen lavoilla nähty. Leevi and the Leavingsin nokkamiehestä Gösta Sundqvistista tuli eräänlainen lama- ja syrjä-Suomen kansan syvien rivien tuntojen tulkki, vaikka mies itse oli espoolainen taiteilijasielu, ja kappaleensa vähintään yhtä koomisia kuin traagisiakin. Pohjoisen taivaan alla, yksi aikakauden suosikkikappaleista, alkaa B-mollista säkeillä ”Mun isä oli köyhä kirvesmies / ehkä saha oli tylsä / kenties höylä liian terävä / sitä kännipäissään heräävä äijä pohti ain”.
Kaija Koo kyseli, Kuka keksi rakkauden, ja Haddaway, mitä se on.
Eurohumppaa ja kultajuhlia
Vuosikymmenen puoltaväliä lähestyttäessä pyyhkäisee jo kasarin lopulla alkunsa saanut eurodance-aalto toden teolla myös yli Härmän. Monien artistien imago on korostetun humoristinen tai eroottinen. Kriitikot ja vanhemmat nyrpistelevät yhtäläisesti, kun lapset luukuttavat E-Roticia ja Dr. Bombayta.
Listoille ampaisivat 1994–1996 muun muassa countrydance-pumppu Rednexin Cotton Eye Joe, Scatman Johnin Scatman ja Mr. Presidentin Coco Jamboo. Kelpasivat kansalle tosin myös esimerkiksi kotimaisen popduo Taikapeilin Jos sulla on toinen ja jenkkiräppäri Coolion Gangsta’s Paradise.
Vuoden 1995 ykkösbiisistä ei ole epäselvyyttä: se oli Nick Borgenin esittämä Ruotsin jääkiekon MM-voitonlauluksi tehty Den glider in, paitsi että voittaja oli Suomi. Tuskin koskaan aiemmin olivat suomenkieliset koululaiset opetelleet yhtä innokkaasti ruotsinkielisen kappaleen sanoja.
Yhtä kiistatta vuoden 1996 hittibiisi oli Los Del Rion Macarena. Sitä tanssittiin niin päiväkodeissa, kouluissa kuin pikkujouluissakin.
MM-kultavuoden tienoon ilmiöihin kuului myös Spice Girls, joka dominoi kuunneluimpien kärkeä monella eri mittarilla. Brittiläinen ”tyttöbändi” muodostui tärkeäksi esikuvaksi monille aikakauden tytöille. Suosittuja olivat tosin poikabänditkin, kuten Hanson ja Backstreet Boys.
Vuonna 1995 saivat Suomessa myös naiset mahdollisuuden suorittaa asevelvollisuuden. Tätä kommentoi Popeda Kersantti Karoliina -kappaleellaan.
Ysäriltä on mainittava myös sellainen brittirock-ilmiö kuin Oasis.
Leffamusiikista latinopoppiin
Vuosikymmenen loppupuolella ulkomainen musiikki valtaa yhä edelleen alaa. Vuonna 1997 radioaalloilla soivat taajaan muun muassa jenkkibändi No Doubtin Don’t Speak, eurodanceyhtye Aquan Barbie Girl ja italialaisen Alexian Summer Is Crazy. Yhtä lailla kuunnellaan konemusiikkiyhtye Prodigya, saksalaista Scooteria ja tietenkin Madonnaa. Metallisemmasta musiikista listoilla viihtyy muun muassa Metallica ja hiphopin puolelta De La Soul.
Suomalaisista artisteista suosittuja ovat muun muassa itähelsinkiläinen Nylon Beat -duo sekä suomirokkibändit Apulanta ja Tehosekoitin. Ysärinuorisoa – tai ainakin tyttöjä – puhuttelevat muun muassa ”tehareiden” Syntynyt köyhänä (1997): ”Meillä on vain sataman rannat / Aution tehtaan ikkunat rikottavaksi / Ei en mä tiedä / Ei en mä käsitä / Miks piti syntyy köyhänä” sekä ”naikkareiden” Viimeinen (1998): ”Sä oot köyhinkin / heikkoluontoisin / mutta kuitenkin / sinut tahtoisin”.
Vuonna 1998 on yksi kappale, jolta ei voi välttyä missään, ja se on Celine Dionin My Heart Will Go On. Titanic-elokuvan suosio näkyy ja myös kuuluu.
Ysäriltä on mainittava myös sellainen brittirock-ilmiö kuin Oasis. Reteästi niin julkisuudessa kuin lavallakin esiintyneiden työväenluokkaisten manchesterilaisveljesten Liam ja Noel Gallagherin yhtye ampaisi maailmanmaineeseen ja huomattiin Suomessakin.
Vuonna 1999 tulee puolestaan latinopop tutuksi koko maailmalle, kun puertoricolainen Ricky Martin laulaa Living La Vida Locaa. Niin tulee sittemmin Kikan lailla julkisuudessa riepoteltu Britney Spearskin Baby One More Time -hitillään.
Suomalaisen musiikin puolella vuotta värittää vahvasti Bomfunk MC’s -yhtyeen Freestyler, joka tuntuu uuden vuosituhannen kynnyksellä tuoreelta.
Päätettäköön musiikillinen ysäri mielivaltaisesti vuoden 1999 suosikkeihin kuuluneen Bloodhound Gangin Bad Touch -kappaleeseen, jossa lihallista kaipuuta ilmaistaan säkein ”You and me baby ain’t nothin’ but mammals / So let’s do it like they do on the Discovery Channel”.
Kappale alleviivaa ihmiseläimen eläimyyttä – kuten tietyllä tapaa kenties koko vallaton 1990-lukukin.
Jutussa on käytetty lähteenä Suomen hittivuosilistoja suomevuosilistat.blogspot.com. Listat perustuvat Timo Pennasen (Listablogi) keräämiin aineistoihin. Niissä on huomioitu myynnin lisäksi muita suosiota mittaavia elementtejä, kuten 1990-luvulla radio- ja diskosoittoa.
uutiskirje 
