Jussi Virkkunen: Toivo, huomasitko, että New Yorkissa tapahtuu kummia. Vasemmistolainen Zohran Mamdani voitti demokraattien esivaalin pormestariehdokkuudesta. Se tarkoittaa, että hän on hyvin todennäköisesti Yhdysvaltain suurimman kaupungin seuraava pormestari. Mitä sinä tiedät tästä Mamdanista?
Toivo Haimi: Kiitos kysymästä, Jussi! Tiedän ainakin sen, että hän on 33-vuotias New Yorkin osavaltion kongressin jäsen. Hän on demokraatti ja kuuluu puolueensa vasempaan laitaan yhdessä kongressiedustajien Alexandria Ocasio-Cortezin, Ilhan Omarin ja Rashida Tlaibin kanssa.
Hän kannattaa sellaisia asioita, joille on selkeästi kysyntää New Yorkissa: vuokrakaton säätämistä, julkisen päivähoidon perustamista, maksutonta bussiliikennettä, kaupungin omistamien ruokakauppojen perustamista ja massiivista julkista asuntotuotantoa. Kaiken tämän hän haluaa rahoittaa verottamalla rikkaita.
Jussi, miltä kuulostaa?
JV: Silkalta sosialismilta! Mamdanin voitto kertoo nähdäkseni useammasta asiasta.
Selvin on se, että demokraattipuolueen niin kutsutun eliitin kyky hallita tapahtumia on murentunut. Bill Clintonista lähtien demokraattipamput ajoivat puolueen pormestariehdokkaaksi New Yorkin osavaltion ex-kuvernööri Andrew Cuomoa.
Vanhoina hyvinä aikoina tällainen junttaaminen olisi sujunut ongelmitta, mutta nyt kampanjointitavat ovat muuttuneet. Mamdanin kampanjaviestit levisivät eri alustoille todella tehokkaasti ja puhuttelivat etenkin nuoria.
Toinen on sitten se, että käynnissä oleva valtava eriarvoistuminen näkyy erityisesti isoissa kaupungeissa. Upporikkailla ei ole hätää, mutta muilla on vaikeuksia saada rahat riittämään asumiseen. Eipä ihme, että Mamdania vastaan kampanjointiin uhkaamalla, että rikkaat muuttavat New Yorkista pois, jos hänestä tulee pormestari.
Isot kaupungit ovat toki ympäri läntistä maailmaa vasemmistolaisempia kuin niitä ympäröivät seudut. Silti on mielenkiintoista nähdä, mitä Mamdanin voitto tarkoittaa yleisemmin demokraattipuolueelle ja sen linjalle.
Mitkä ovat sinun nostosi aiheesta?
TH: Oma huomioni kiinnittyi siihen, että Yhdysvalloissa tavalliset ihmiset ovat kyllästyneet politics as usualiin, vanhaan tapaan hoitaa asioita ja vakiintuneeseen valtaan, jonka nähdään keskittävän valtaa ja varallisuutta jo valmiiksi rikkaille ja vaikutusvaltaisille.
Zohran Mamdanin valinta oli osoitus siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista, ja että se voi saada kannatusta ja voittaa vaaleja.
”Zohran Mamdanin valinta oli osoitus siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista, ja että se voi saada kannatusta ja voittaa vaaleja.”
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että demokraattipuolue on vakavissa ongelmissa. Donald Trumpin paluu valtaan on lyönyt demokraatit kanveesiin, mutta puoluejohdolla ei ole tarjota muuta kuin samaa vanhaa.
Demokraatit tarvitsevat menestyäkseen uusia, suosittuja ja kannatettavia ajatuksia: politiikkaa, joka hyödyttäisi suurta enemmistöä yhdysvaltalaisista. Sellaisessa politiikassa on vain se ongelma, että puolueen eliitit, kuten mainitsemasi Clinton tai ex-pormestari, miljardööri Mike Bloomberg eivät pysty sitä kannattamaan, koska he haluavat pitää kiinni omista asemistaan ja omaisuuksistaan.
Lisäksi en malta olla muistuttamatta, että Yhdysvaltojen demokraattipuolue on puolue, jossa valta keskittyy hyvin vanhoille ihmisille, hieman niin kuin Neuvostoliiton kommunistinen puolue Leonid Brežnevin aikakaudella. Kuvaavaa on, että kuluneen vuoden aikana viisi demokraattista kongressiedustajaa on menehtynyt vanhuuteen kesken kautensa. Tätä taustaa vasten kolmekymppinen sosialisti on todellakin raikas tuulahdus jostain toisenlaisesta.
Mitä mieltä olet tästä tulkinnastani?
JV: Näytä minulle länsimaa, jossa ihmiset eivät olisi kyllästyneet vanhaan tapaan. Yhdysvalloissa ilmiö on toki pisimmällä, mutta tismalleen samaa on nähtävissä ympäri länttä.
Eikä se ihme ole – nykyinen järjestelmä kun ei näytä tuottavan mitään muuta kuin herkkua harvoille ja talouskuria muille. Kaikki tämä myydään karmivalla ”meillä ei ole vaihtoehtoa” -mantralla. Rahat ovat loppu, kunnes sitä yhtäkkiä onkin hyvätuloisten veronkevennyksiin ja aseisiin.
En ihmettele yhtään sitä, että ihmiset ovat todella kiukkuisia. Sattumalta juuri eilen kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam kertoi, kuinka maailman rikkaimman yhden prosentin varallisuus on kasvanut lähes 34 biljoonalla dollarilla vuodesta 2015. Oxfamin mukaan vain 3 000 miljardöörin käsiin kasautunut varallisuus muodostaa nyt 14,6 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta.
TH: Missään tämä ei näy niin räikeästi kuin suurissa kaupungeissa – ja New York on näistä paras esimerkki. Samaan kaupunkiin mahtuu sanoinkuvaamatonta rikkautta ja epätoivoista köyhyyttä. Vasemmistolainen politiikka puuttuu juuri tähän epäsuhtaan.
Ei silti nuolaista ennen kuin tipahtaa. Zohran Mamdani voitti vasta demokraattipuolueen esivaalin, ja varsinainen pormestarivaali on vasta marraskuussa. Siihen on vielä pitkä aika, ja voi hyvinkin olla, että esivaalin hävinnyt ex-kuvernööri Andrew Cuomo lähtee tuohon kisaan esimerkiksi sitoutumattomana ehdokkaana tai jonkin toisen puolueen listoilla. Ja onpa kisassa mukana myös kaupungin nykyinen pormestari Eric Adams, joka oli syytteessä härskistä korruptiosta, kunnes USA:n oikeusministeriö hylkäsi syytteet, ilmeisesti presidentti Donald Trumpin mahtikäskystä.
lehti 