Puola alkoi vuonna 2021 rakentaa kuusi metriä korkeaa teräsaitaa patoamaan Valko-Venäjän masinoimia pakolaisvirtoja. Tähän mennessä aitaa on pystytetty runsaat 200 kilometriä kaikkiaan 400 kilometrin mittaiselle rajalle.
Itä-Puolassa Valko-Venäjän rajan tuntumassa ikänsä elänyt Dzenneta Bogdanowicz, 60, ei olisi osannut kuvitella, että hän jonain päivänä näkisi teräsaidan nousevan tänne jumalan selän taakse, kahden kilometrin päähän kotitalostaan.
– Se on siinä aivan lähellä. Ja tietenkin se haittaa bisnestä, 250 kilometrin päässä Varsovasta Podlasien alueella asuva Bogdanowicz toteaa.
Hän pyörittää parinsadan asukkaan Kruszynianyn kylässä hotellia, jonka vieraat tulevat nauttimaan seudun vehreästä luonnosta.
Podlasie tunnetaan kosteikkojensa ja rehevän kasvillisuutensa vuoksi Puolan Amazoniana, mutta Valko-Venäjän läheisyys naulaa sen Eurooppaa halkovan poliittis-sotilaallisen jakolinjan sydämeen.
Seudun yleinen epävakaus on verottanut alueen matkailua. Moni paikallinen on riippuvainen turismista, mutta Bogdanowiczille kyse on paljon enemmästä kuin vain taloudesta.
Kostotoimi
Elokuussa 2021 Valko-Venäjä alkoi ohjata enimmäkseen Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuvia maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita Puolan, Latvian ja Liettuan rajoille. Kuukausien ajan Valko-Venäjä jakoi pikavauhtia viisumeita ja välittäjät myivät lentolippuja Minskiin 3 000–6 000 Yhdysvaltain dollarin hinnalla ja lupauksella EU-maihin pääsystä.
Maahan tulleet saatettiin Minskistä Puolan rajalle, missä kerrotaan valkovenäläisten sotilaiden auttaneen joitakin ihmisiä kiipeämään raja-aidan ylitse. EU tulkitsi toimet osaksi hybridisotaa, jolla Valko-Venäjä pyrki horjuttamaan rajavaltioiden vakautta. Horjutus oli kostoa talouspakotteista, joita EU oli määrännyt vuoden 2020 vilpillisten presidentinvaalien jälkeen. Viime tammikuussa Aljaksandr Lukashenka valittiin jälleen Valko-Venäjän presidentiksi, kuten kaikissa vaaleissa vuodesta 1994 lähtien.
Puolan hallitus väittää, että aita on vähentänyt laittomia rajanylityksiä. Aidan olemassaoloaikana yksi rajavartija on tapettu ja kolmetoista haavoittunut yhteenotoissa luvattomien rajanylittäjien kanssa.
Maahan pyrkineiden kohtalo on kuitenkin ollut kovempi kuin rajavartijoiden. Kansalaisjärjestöjen mukaan ainakin 87 maahantulijaa on kuollut vuodesta 2021 lähtien ja yli 300 on kateissa.
Lipkan tataarit
Dzenneta Bogdanowiczin yhdessä aviomiehensä kanssa rakentama puinen hotellirakennus tarjoaa muutakin kuin majoitusta ja ruokaa. Siellä on myös kulttuurikeskus ja pieni museo, jossa säilötään muinaisten maatyökalujen ja esiäitien kutomien perinnetekstiilien ohella vuosisatoja vanhoja Koraaneja.
– Raha ei koskaan ole ollut meille tärkeää. Me olemme Lipkan tataareja, ja tämä on yhteisömme sydän Puolassa, Bogdanowicz sanoo.
Lipka on Krimin tataarien vanha nimitys Liettualle. Puolan ja Krimin tataareilla on yhteinen menneisyys.
Tataarit taistelivat Puolan armeijassa, ja siitä kiitoksena seudulle jo 1300-luvulla saapuneille tataareille annettiin maata ja heitä aateloitiin. 1600-luvulla he asettuivat Podlasieen.
Pelon valtava hinta
Nykyään Kruszynianyn puinen, juutalaisten arkkitehtien 200 vuotta sitten rakentama moskeija seisoo yhä Euroopan vanhimpien muslimiyhteisöjen arvokkaana symbolina. Tuo perintö on kuitenkin uhan alla.
Joidenkin uudeksi rautaesiripuksi kutsuman kehityksen varjossa Podlasien tataarit kärsivät eristyneisyydestä ja talousongelmista. Turismi on hiipunut ja väestö vähenee.
– Puolassa oli noin 5 000 tataaria. Viimeisen väestönlaskun mukaan vuonna 2011 meitä oli enää alle 2 000. Pelko, rajoitukset, ulkonaliikkumiskiellot ja yhteiskunnan sulkemiset – niiden hinta on ollut valtava, Bogdanowicz kertoo.
Rajavartijat rikkovat lakeja
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkaisi vuonna 2024 raportin, jossa kuvattiin puolalaisten rajaviranomaisten säännönmukaista maahanmuuttajien kaltoinkohtelua. Tulijoita on lainvastaisesti työnnetty takaisin rajan taakse, heitä on hakattu pampuilla ja suihkutettu pippurisuihkeilla sekä tuhottu heidän puhelimiaan.
Jotkut on pidätetty useita kilometrejä rajalta ja sitten pakotettu palaamaan Valko-Venäjälle. Niin Puolan kuin EU:nkin ihmisoikeuskomissaarit ovat esittäneet huolensa muurin vaikutuksesta lehdistönvapauteen ja humanitaarisen avun saatavuuteen.
Ympäristönsuojelijat puolestaan varoittavat korjaamattomista vahingoista, joita aiheutetaan hauraille ekosysteemeille, kuten Unescon luonnonperintölistalle päässeelle Białowieżan metsälle.
Ryhmäidentiteetin säilyttäminen vaikeutuu
– Tataarit ovat Puolassa säilyttäneet ja kehittäneet omia kulttuurisia ja uskonnollisia perinteitään. Vuosisatojen ajan he palvelivat sotilaskastina, ja se perinne on yhä voimissaan. Monet ovat yhä joko armeijan tai rajavartiolaitoksen palveluksessa, journalisti ja tutkija Alla Alboth sanoo.
Hän työskentelee tutkijana brittiläisessä Minority Rights Group -järjestössä, joka tekee työtä etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen kanssa.
– Pienen kokonsa vuoksi yhteisö on erityisen hauras. Ryhmäidentiteetin säilymisen kannalta olisi tärkeää, että tataarit olisivat keskittyneet samalle alueelle. Siitä on kuitenkin tulossa yhä vaikeampaa.
Puolan sisä- ja hallintoministeriö vastasi IPS:n kysymyksiin painottamalla tarvetta suojella kansallista turvallisuutta tilanteessa, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä käyttävät maahanmuuttajia horjuttaakseen naapurimaita ja koko EU:ta. Human Rights Watchin raporttia puolalaisten rajavartijoiden vakavista ihmisoikeusloukkauksista ministeriö kommentoi sanomalla, etteivät järjestön tutkijat pystyneet riippumattomasti todentamaan kuvattuja tapauksia.
Kriisin vaikutuksista tataariyhteisöön viranomaiset eivät halunneet lausua mitään.
Kriisi näkyy hautausmaallakin
Kruszyaninysta kohti Bohonikin tataarikylää vievä tie kiemurtelee soisessa maastossa, ja siitä lähtee lukuisia sivuteitä. Moni itään kääntyvä tie päättyy nyt äkisti teräsesteeseen. Kiellettyä aluetta merkkaavia kylttejä on harvakseltaan, joten on vaikea tietää, onko jo joutunut sinne. Partiot kuitenkin kiertävät tiheästi.
Bohonikin punainen puumoskeija löytyy helposti, mutta vieraita käy harvakseltaan.
– Täällä ei enää käy ketään muulloin kuin kesällä, tokaisee harvalukuisia turisteja opastava paikallinen maanviljelijä Miroslava Lisoszuka
Hän syyttää raja-aluerajoitusten sekavuutta ja viime vuonna tapahtuneen rajavartijan surman jättämää pelkoa.
Kriisi näkyy myös Bohonikin yli 200 vuotta vanhalla hautausmaalla. Kylän ulkolaidoilla sijaitseva kivimuurien ympäröimä kahden hehtaarin alue on Puolan suurin muslimien hautausmaa. Sen ulkolaidalla on kymmenen yksinkertaista hautaa. Joukossa on vauva, tunnistamaton aikuinen ja muita metsiin menehtyneitä maahanmuuttajia.
Aika ajoin paikalliset maanviljelijät ja rajavartijat törmäävät mudassa makaaviin ihmisen jäännöksiin.
lehti 