Mitä uutta voi enää kirjoittaa talvi- ja jatkosodasta satojen niitä kuvaavien romaanien jälkeen? Raahelainen kirjailija Pekka Jaatinen on teoksissaan todistanut, että sotiin liittyy vähän kuvattuja kertomisen ansaitsevia tosipohjaisia tarinoita. Vähän käsitellystä Lapin sodasta hän on kirjoittanut ansiokkaan romaanisarjan.
Jaatisen uuden teoksen nimi Asekätkijä paljastaa, että nyt mennään hänenkin tuotannossaan uusille urille. Hänen kirjoistaan pitävät eivät pety tälläkään kertaa. Jaatinen vie aikaan, jolloin suomalaiset olivat kirjaimellisesti valmiita katsomaan toisiaan kiväärinpiippua pitkin jatkosodan jälkeisessä uudessa tilanteessa.
Oltaisiinko nytkin? Onko poliittinen vihanpito sosiaalisessa mediassa sillä asteella, että kuumapäisimmät voisivat tarttua sanoista tekoihin? Vai purkaako sanoilla sivaltelu paineet tehdä jotain konkreettista?
Pekka Jaatisen kuvaama asekätkentä tapahtuu Raahen lähellä Pattijoella. Teos pohjautuu laajaan lähdeaineistoon ja asekätkennässä mukana olleen haastatteluihin. Hän ei halua nimeään julkisuuteen.
Varsinaiseen asekätkentään Jaatinen kaartaa talvisotaa edeltäneistä tunnelmista ja sotavuosista. Nyt eivät tykit rysky, vaan ollaan kotirintamalla.
Sotavuosien aikana melkein mieheksi kasvava Pentti Perätalo saa isänmaallista kasvatusta kotona, koulussa ja suojeluskunnan poikaosastossa, joka sotavuosina muuttuu sotilaspojiksi. Hän lukee Mika Waltarin armeijakuvausta Siellä missä miehiä tehdään ja Wolf H. Halstin tietoteosta Suomen puolustaminen, ja haaveilee ja miettii sankaruutta. Sankaruuden olemus askarruttaa häntä vuosikymmeniä läpi sotavuosien ja oman varusmiespalveluksen miinanraivaajana. Aikamiehenä kirjan lopussa hän oivaltaa vastauksen.
Pattijoen kirkonkylä on kahtiajakautunut lahtareihin ja alakynnessä oleviin kommunisteihin, kunnes osat ainakin osaksi vaihtuvat. Talvisodan alkaessa kylän kommunistit suljetaan turvasäilöön. Kun jatkosota alkaa, he katoavat. Sodan jälkeen saadaan tietää, että he ovat olleet käpykaartissa Hanhikiven alueella. Siellä, mihin Suomen herrat suunnittelivat venäläistä ydinvoimalaa vain kymmenkunta vuotta sitten, vaikka Venäjä oli jo miehittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin.
Asekätkijä on hieno ajankuvaus ja vakavamielisen Pentin kasvutarina. Hän ottaa opettajiensa neuvot tosissaan. Ei polta, ei juo silloinkaan, kun olisi tilaisuus maistaa. Isoveli on sodassa, sisko lottana. Pentti itse paiskii töitä voimiensa mukaan kotona ja sukulaisissa. Ristiriitaa selväpiirteiseen opetettuun maailmankuvaan Pentille tuo se, että hän ihastunut Herttaan, jonka isä on kylän tunnetuin kommunisti.
Sodan jälkeen Pentti saa isältään tehtäväksi kulkea kylällä urkkimassa mielialoja ja etsiä sopivia paikkoja aseiden kätkemiseen sissisotaan, jos Neuvostoliitto yrittää miehittää Suomen. Mielialat ovat kireät, puhutaan tappolistoista vallankumouksen jälkeen.
Pekka Jaatinen on pienen ihmisen kuvaaja suurissa tapahtumissa. Asekätkijä on häneltä uusi vähäeleinen sivumääräänsä suuremmalta tuntuva kirja. Hän kuvaa ihmisiä ja olosuhteita kiihkoilematta ja puolia valitsematta, luo elävää historiaa.
Teos osuu erityisen hyvin tähän aikaan, jossa vastakkaisuudet ja kiihkoilu uhkaavat läikkyä yli. Asekätkijän levollinen viimeinen luku antaa toivoa, että joskus tämä hullu aika kääntyy parempaan päin. Onhan niin käynyt ennenkin.
Pekka Jaatinen: Asekätkijä. 189 sivua, Johnny Kniga 2026.
uutiskirje 
