Globaali pakolaisjärjestelmä on valtavan paineen alla. Rahoitusleikkaukset, institutionaaliset uudistukset ja lahjoittajien prioriteettien vaihtuminen ovat johtamassa pakolaisten suojelun ja auttamisen muodonmuutokseen. Kun suuret kansainväliset toimijat vetäytyvät, pakolaisten omien järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen on täytettävä näin syntyvä aukko turvaverkossa.
Riippumattoman neuvonantajaryhmä Independent Diplomatin julkaisema raportti Lähi-idän ja Afrikan pakolaisten tilanteesta From the Ground Up nostaa esille uuden maailmanjärjestyksen ongelmat pakolaisten näkökulmasta.
Raportin mukaan pakolaisten vetämät yhteisöpohjaiset järjestöt ovat kasvavassa määrin ottamassa aiemmin viranomaisten velvollisuuksia hoitaakseen. Niille ei kuitenkaan ole annettu valtaa, rahoitusta tai juridisesti pätevää asemaa. Niiden odotetaan täyttävän alati kasvavia turvaverkon aukkoja vailla virallista toimivaltaa tai resursseja tehtävän hoitamiseen turvallisesti ja kestävästi.
Koulutus huolettaa
Raportin pohjana ovat pyöreän pöydän keskustelut eri alueiden pakolaisjärjestöjen edustajien kesken. Itä-Afrikan keskusteluissa Ugandan Kampalassa nousi esiin, että koko alueen pakolaispolitiikka on yleisesti kehuttu edistykselliseksi. Ugandassa, Keniassa ja Somaliassa on miljoonia konfliktin, nälän ja ilmastonmuutoksen vaikutusten takia Etelä-Sudanista, Sudanista, Somaliasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta paenneita.
Lait ja alueelliset sopimukset lupaavat liikkumisen vapautta, kansallisiin järjestelmiin mukaan pääsyä ja yhteiskuntaan osallistumisen mahdollisuutta. Todellisuus on kuitenkin eriarvoisempi.
Koulutus on keskeisiä huolenaiheita. Pakolaislapset pääsevät kouluihin, varsinkin maissa, joissa heidät on integroitu valtiollisiin järjestelmiin. Pakolaisopiskelijoilla sen sijaan on vaikeuksia saada aiempia opintosuorituksiaan tunnustettua.
Monilta pakolaisopiskelijoilta lisäksi peritään yliopistoissa korkeampia lukukausimaksuja kuin paikallisilta – kuten muiltakin kansainvälisiltä opiskelijoilta. Pakolaisopettajat puolestaan saavat pätevyydestään ja kokemuksestaan riippumatta alhaisempaa palkkaa kuin maan kansalaiset tai sitten heidän pätevyyttään ei muodollisesti tunnusteta.
Kielimuurit ja psykososiaalisen tuen puute vielä heikentävät oppimistuloksia. Pakolaisvetoiset ryhmät tarjoavat jo mentorointia, neuvontaa ja stipendejä, mutta avustustoiminnan rahoitus on hataralla pohjalla ja saavutettavuus rajallista.
Asiakirjat ovat oikeuksien perusta
Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa keskeisiä kysymyksiä ovat henkilö- ja muut todistukset ja mahdollisuus saada oikeutta. Asiakirjat eivät ole pelkkiä papereita, vaan oikeuksien perusta: ilman syntymätodistusta, lapset eivät pääse kouluun; ilman juridisesti tunnustettuja avioliittoja naiset ja lapset jäävät suojattomiksi.
Uganda tunnetaan liberaalista pakolaispolitiikastaan. Pakolaiset saavat nopeasti henkilötodistukset, heillä on oikeus liikkua vapaasti ja tehdä työtä sekä asettua aloilleen. Myös Kenia ja Etiopia ovat laatineet uusia pakolaislakeja ja uudistaneet pakolaispolitiikkaansa. Poliittiset linjaukset eivät silti ole sellaisenaan siirtyneet käytäntöön, ja kaupunkialueilla on runsaasti paperittomia pakolaisia. Henkilötodistuksilla on myös usein lyhyt voimassaoloaika, joten niitä pitää uusia toistuvasti.
Oikeusjärjestelmä on yksi kompastuskivi. Pakolaiset eivät voi puolustaa oikeuksiaan tai vaatia hyvitystä, jos heillä ei ole toimivia reittejä oikeusjärjestelmään ja sen sisällä. Kielimuurit, muukalaisvihamielinen profilointi ja oikeusavun puute ovat yleisiä.
Pakolaisjohtoiset järjestöt tarjoavat sovittelua, oikeusapua ja tukea tuomioistuimissa. Ne ovat usein pakolaisyhteisöjen ja viranomaisten ensimmäinen kohtaamispiste. Niiden toimintaa ei kuitenkaan yleensä ole virallistettu eikä niiden toimintaa rahoiteta merkittävästi.
Sortumavaara
Kielet yhdistävät ja erottavat: esimerkiksi syyrialaisten pakolaisten kommunikaatiota viranomaisten kanssa Jordaniassa helpottaa huomattavasti yhteinen arabian kieli. Itä-Afrikassa taas kielellinen moninaisuus mutkistaa palvelujen ja oikeuden saamista. Ugandassa eteläsudanilaiset, sudanilaiset ja kongolaiset pakolaiset puhuvat kaikki omia kieliään ja viranomaiset toimivat englannilla ja kiswahililla. Varsinkaan tuomioistuimissa ja poliisiasemilla ei monesti ole tulkkeja.
Etiopiassa viranomaisten kieli on amhara. Siellä pakolaisjärjestöt usein turvautuvat kieltä sujuvasti puhuviin perustajiinsa tai johtajiinsa, mikä rajoittaa asioiden käsittelyyn osallistumista.
Rahoitusleikkaukset ovat jo johtaneet humanitaaristen apuohjelmien lakkauttamiseen. Ilman tukea koko pakolaisten suojelujärjestelmä uhkaa sortua.
Raportti varoittaa vaarallisesta kahtiajaosta, kun lokalisaatio, paikalliselle tasolle siirtäminen tapahtuu välttämättömyyden pakosta, ei suunnitellusti. Kansainväliset järjestöt vetäytyvät kentältä ja paikalliset toimijat astuvat niiden tilalle, mutta rahoitus ja päätöksenteko pysyvät kansainvälisesti keskusjohtoisena. Pakolaisjärjestöt ottavat kantaakseen riskit vailla suojarakenteita, ja vaikka pakolaiset esimerkiksi pääsevät kansainvälisiin kokouksiin, he jäävät vaille todellista vaikutusvaltaa.
uutiskirje 
