Professori Heikki Patomäki arvioi, että hallitusneuvotteluiden pitäisi olla julkiset.
Viikko sitten aloitettuja, kokoomuksen Jyrki Kataisen johtamia hallitusohjelmaneuvotteluja on arvosteltu siitä, että niistä ei edes tihku tietoa ulos. Katainen on vaatinut kaikkien prosessiin osallistuvien kuuden puolueen neuvottelijoilta vaiteliaisuutta. Vain Katainen tiedottaa.
Hän onkin tullut median eteen joka päivä, muttei ole kertonut käytännössä mitään.
Julkista merkitystä omaavien asiakirjojen täytyy olla julkisia.
– Hyvin menee, ohjelmatyö etenee joissain ryhmissä nopeammin, joissain hitaammin, on ollut viesti päivästä toiseen.
Tiedotussulku vaikuttaa korpeavan median ohessa myös useita neuvottelijoita päivä päivältä enemmän.
Ei saa kommentoida
Patomäki arvosteli taktiikkaa keskiviikkona blogissaan.
– Vaikka tv-kameroita tai journalisteja ei haluttaisikaan itse neuvotteluhuoneisiin, pohjapapereiden pitäisi olla julkisia ja kaikilla osallistujilla pitäisi olla oikeus kommentoida julkisesti neuvottelujen kulkua, hän toteaa.
– Kun kaikki on julkista, ei vuotajillekaan ole mitään roolia.
Patomäki on itse mukana neuvotteluissa Vasemmistoliiton asiantuntijana.
– Heti alussa meitä kaikkia ohjeistettiin, että medialle ei kerrota neuvottelujen kulusta mitään, ja että myöskään sosiaaliseen mediaan – tai muualle internetiin – ei laiteta kommentteja neuvotteluiden kulusta. Kaikki pohjapaperit ovat salaisia, hän kertoo.
Vuodoista rangaistaan
Patomäki arvioi, että epätoivoisessa tilanteessa media voi tehdä pienestäkin vihjeestä suuren uutisen.
– Tieto leviää väistämättä, kun taustaryhmiä konsultoidaan. Aika ajoin tapahtuu väistämätön: vuoto.
Patomäen mukaan vuodoista ei selvitä olan kohautuksella. Ne voivat viivyttää muutenkin pitkiksi ennustettuja neuvotteluja.
– Reaktiona vuotoon ainakin osa ryhmäpuheenjohtajista on rangaissut työryhmäänsä vetämällä taustapaperin pois ja heittäytymällä tyhjäkäynnille esimerkiksi 36 tunniksi.
Patomäki toteaa, että salailua ei ole perusteltu mitenkään.
– Useimmat neuvottelijat ottavat sen annettuna, hän sanoo ja toteaa itsekin sitoutuneensa hiljaisuuteen neuvottelun alla olevista asioista.
Hän ihmettelee kuitenkin, miten vaitiolon puolesta voisi argumentoida.
– Eikö kansalaisten muka kuulu saada tietää mitä ja miten seuraavan neljän vuoden linjauksista päätetään? Miksi hallitusneuvottelut eivät voisi olla julkisia?
Yleistä merkitystä
Patomäki perustelee maksimaalista julkisuusperiaatteen tulkintaa sillä, että demokraattisilla kansalaisilla on oikeus kokoontua sekä ilmaista ja julkaista mielipiteensä kaikista niistä asioista, joilla on yleistä merkitystä.
– Valtiollisten elinten toiminnalla on aina yleistä merkitystä, hän toteaa.
– Sananvapauden ja demokraattisen julkisuuden toteutumisen ehto on, että kansalaiset tietävät, mitä heidän edustajansa ja valtiolliset elimet tekevät ja miksi. Siksi julkista merkitystä omaavien asiakirjojen täytyy olla julkisia.
Hän toteaa, että joitakin poikkeuksia on mahdollista perustella, mutta niiden, jotka luokittelevat teon salaiseksi, täytyy myös olla vastuussa luokittelustaan. Lisäksi salailulle on erikseen osoitettava hyvin tarkkaan määritellyt ehdot. Perusteita saattaisi löytyä kansalaista tai valtiota uhkaavasta väkivallasta tai konfliktista.
– Vaikka hallitusneuvottelupaperit eivät olekaan virallisia valtiollisia asiakirjoja vaan vasta aikomuksia sellaisiksi, niin miksi ne eivät voisi olla julkisia täsmälleen saman periaatteen mukaan?
Kansalaisilla oikeus tietää
Patomäki muistuttaa siitä, että puolueiden linjaukset ja kannat heijastavat tarkasti niiden julkisuudessa esittämiä kantoja, oli kyse sitten veropolitiikasta tai Nato-jäsenyydestä.
– Eikä minun mielestäni ainakaan vasemmisto ole tehnyt tai tekemässä mitään sellaista, mitä olisi millään muotoa syytä salailla, hän arvioi.
Patomäki toteaa myös, että legitiimisyys edellyttää julkisuutta.
– Kansalaisten täytyy tietää, mitä eri toimijat tekevät ja miksi. Jos asioita salataan, niin kansalaisten täytyy tietää miksi. Voivatko he hyväksyä salaamisen oikeutuksen julkiset perusteet? Jos eivät, salailulla ei ole oikeutusta.
Aiheesta muualla verkossa
Heikki Patomäen blogikirjoitus