Sanat jotka säilyvät 23
Mikäpä olisi sikainfluenssaepidemiaa odoteltaessa ajankohtaisempi teos kuin Veikko Huovisen Lentsu (1978)? Se lienee ainoa suomalainen romaani, jossa keskeisenä henkilöhahmona on virus.
Rinteelän Aleksi, pienessä kainuulaispitäjässä elävä pienviljelijä, on saanut lentsun kirkonkyläkäynnin jälkeen. Takaisin luontoon -ajattelua viljelevä Aleksi on ”kovan työn sitkistämä ulkoilmaihminen”, joka lentsuisenakin hoitelee tilansa töitä normaalisti. Virus kokee ”mielekkääksi voimakkaan elimistön vastarinnan”. Aleksin vihdoin käydessä terveyskeskuksessa se tarttuu siellä paikalliseen opettajaan – ja on jo ärhäköitynyt melkoisesti.
Lentsu leviää pitäjässä kuin viestikapula, ja romaanin kerronta etenee sen mukana. Tutuiksi tulevat muun muassa pankinjohtajan, kuorma-autoilijan, konstaapelin, sotaveteraanin sekä työttömän rakennusmiehen ilot ja murheet.
Eletään lama-aikaa, ja yhteiskunnallinen tyytymättömyys tuntuu olevan joka puolella suurta. Moni manaa kansanrintamahegemoniaa, korkeita veroja ja yrittäjien sorsimista. Kuorma-autoilija Topi Kesselin mitta tulee täyteen lentsusta ja liikennesakoista, dramaattisin seurauksin.
Rakennusmies Mikko Seurujärvi on puolestaan kommunisti ja etevä agitaattori. Rakennustyöväen osaston kokouksessa hän kertoo, mitä ”meidän kaikkien tuntema Seppäsen Esko” oli saanut selville Rauma-Repolan yhtiökokouksessa.
”Siinä kuultiin totuus, toverit. Vuorineuvokset ovat peräsuoli pitkällä ruikuttaneet hirveitä veroja ja valtion olematonta tukea. Ja nyt Rauma-Repola maksaa veroja yli kahden ja puolen miljardin liikevaihdosta vaivaiset kaksimiljoonaa! Herrat siis valehtelevat, juksaavat niin saatanasti työkansaa!”
Seurujärven pitäessä puhetta lentsu vaivaa häntä jo. Suomen ja Neuvostoliiton suuressa ystävyysjuhlassa se tarttuu hänestä neuvostodiplomaatti Otkalenkoon ja pääsee tämän mukana maailmankonferenssiin geneveläiseen loistohotelliin.
”Ajatella, että hän, Rinteelän Aleksin jalostama kurja korpimaan virus, kumisaappaassa ja lehmänlannan hajussa ja tuiskussa kiusaantunut pieneläjä pääsee tällaisen loiston keskelle. Kyllä tässä kiitollinen saa olla, meikäläinen….”
Konferenssissa virus loikkaa Otkalenkosta Ranskan presidentin nokkaan. Lopulta se päätyy Ugandaan saakka ja löytää viimeisen leposijan diktaattori Idi Aminin ”muhevasta nenästä”.
Lentsu oli siis aidosti globaali, vaikka globalisaatiosta ei tuolloin vielä kukaan puhunut. Samaan tyyliin leviävät tänä päivänä niin sikainfluenssat kuin talouselämänkin taudit.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 9.10.2009
uutiskirje 
