Ainakin 124 ympäristön ja maaoikeuksien puolustajaa surmattiin eri puolilla maailmaa vuonna 2025. Uhreista 47 oli pienviljelijöitä ja 44 alkuperäiskansoihin kuuluvia.
Global Witness -järjestön tuoreen raportin mukaan vuodesta 2012 lähtien on surmattu tai kadonnut yhteensä 2 375 ympäristön ja maaoikeuksien puolustajaa. Todellinen määrä on tutkijoiden mukaan suurempi. Väkivaltaisuudet tapahtuvat usein syrjäseuduilla tai konfliktialueilla, ja joissakin maissa väärinkäytöksistä raportoivia kansalaisjärjestöjä pelotellaan. Tapausten selvittäminen on erityisen vaikeaa osissa Afrikkaa ja Aasiaa ja yhä useammin myös Latinalaisessa Amerikassa.
Surmattujen aktivistien määrä väheni edellisvuodesta. Vuonna 2024 surmattiin 142 ja neljä katosi.
Ympäristön puolustajien työ ei silti ole muuttunut turvallisemmaksi. Kaikki tapaukset eivät päädy tilastoihin, ja surmien lisäksi aktivisteja painostetaan muin tavoin. Muita vainon muotoja ovat rikossyytteet, valvonta, häirintä, uhkailu, mustamaalaaminen ja verkkohäirintä.
Aktivistien mustamaalaamiseen käytetään yhä useammin sosiaalista mediaa. Tarkoituksena on heikentää yleisön luottamusta heihin ja eristää heitä omista yhteisöistään. Hallitukset ja muut vaikutusvaltaiset tahot saattavat turvautua tällaisiin keinoihin aiempaa enemmän, koska niillä voidaan vaientaa vastustajia herättämättä samanlaista kansainvälistä huomiota kuin surmilla.
Aktivistien surmat ovat osa kansalaisyhteiskunnan laajempaa kaventumista. Vuonna 2025 ympäristön puolustajien surmia dokumentoitiin 15 maassa. Kansalaisvapauksia maailmanlaajuisesti seuraava Civicus Monitor luokitteli niistä kymmenen maiksi, joissa kansalaisyhteiskunnan toimintaa tukahdutetaan. Nicaragua kuului kaikkein rajoittavimpaan eli suljettujen maiden luokkaan.
Vuonna 2025 surmatuista 124 ympäristön ja maaoikeuksien puolustajasta 109 oli miehiä, 14 naisia ja yksi muunsukupuolinen.
Naispuoliset ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustajat kohtaavat myös muunlaista väkivaltaa, joka jää helposti näkymättömiin.
Tuen väheneminen vaikeuttaa suojelua
Samaan aikaan ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustajien kansainvälinen tuki on vähentynyt. Global Witnessin mukaan apu kutistui huomattavasti vuonna 2025. Taustalla olivat Yhdysvaltojen, Saksan, Britannian ja muiden perinteisten avunantajamaiden budjettileikkaukset.
Leikkaukset ovat vaikuttaneet tuhansiin ihmisoikeusjärjestöihin ja vähentäneet tukea esimerkiksi syrjäisillä sademetsäalueilla toimivilta yhteisöiltä.
Global Witnessin työntekijä Juliana Vélez Echeverrin mukaan vaikutukset näkyvät jo Kolumbiassa. Erityisesti Yhdysvaltojen avun äkillinen väheneminen on iskenyt hankkeisiin.
– Kun ulkomainen apu hiipuu, alkuperäiskansoille ja pienviljelijöille jää vähemmän voimavaroja puolustaa metsiä, jokia ja muita ekosysteemejä, jotka ylläpitävät heidän yhteisöjään ja auttavat pitämään maailman ilmaston vakaana, Vélez Echeverri sanoo.
Global Witnessin mukaan yksittäisten surmien tutkiminen ei riitä. Järjestö vaatii alkuperäiskansoille vahvempaa oikeudellista suojaa, maaoikeuksien tunnustamista ja enemmän tukea yhteisöjen omille suojelujärjestelmille. Myös yritykset ja rikollisverkostot pitää saada vastuuseen toiminnastaan.








