Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Ryhmäteatterille kirjoittama trilogia työelämän muuttumisesta on valmis. Viimeinen osa Jatkuvaa kasvua sai ensi-iltansa torstaina. Se käsittelee talouskriisin loppuvaihetta ja kriisin vaikutusta tavallisen ihmisen elämään. Edellisistä osista Päällystakki kertoi työelämän huononemisesta ja Euroopan taivaan alla työvoiman liikkuvuudesta.
Jatkuvan kasvun keskushenkilö on Martti Suosalon esittämä Antero Alapylpyrä, joka työnsä menetettyään ryhtyy yrittäjäksi ja ajautuu jatkuvan kasvun vaatimuksesta yhä hurjempaan kierteeseen.
Ajatus koko ajan jatkuvasta kasvusta on kirjoittajaparin mielestä paradoksi:
Ainut paikka, missä kapitalismi enää toimii, on totalitaristinen Kiina.
– Meille sanotaan, että on pakko saada kasvua, jotta voitaisiin paikata sitä romahdusta, jonka kasvun tavoittelu on alunperin aiheuttanut, Esa Leskinen sanoo.
Jatkuvalla kasvulla perustellaan myös heikkojen auttamista ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä.
– Se on täydellinen valhe. Viime nousukaudella Suomessa väestön rikkaimman prosentin tulot kasvoivat 170 prosenttia ja köyhimmän prosentin tulot pienenivät 40 prosenttia. Ja nyt tullaan sanomaan köyhille, että pitää kiristää, koska menee vähän huonosti, Leskinen tulistuu.
Rikkain prosentti sosialismissa
Kun pankkien voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot yhteisiä, ollaan Leskisen mielestä sosialismissa maailman rikkaimman prosentin osalta ja kapitalismissa kaikille muille.
– Tämä peli on jo hävitty. Ainut paikka, missä kapitalismi enää toimii, on totalitaristinen Kiina.
Näyttelijä Robin Svartsrömin mielestä Jatkuvaa kasvua on brechtiläinen näytelmä.
– Tässä on keskushenkilö ja sitten tulee jotain tiettyä ihmistyyppiä tai yhteiskunnallista ilmiötä edustavia ihmisiä, jotka tuovat muutoksen päähenkilön elämään. Pitää olla aika tiukka fokus siinä, minkä impulssin annan päähenkilön elämälle eikä niinkään ajattele sitä, miten oma henkilöni tässä kehittyy, Ryhmäteatterin tyyliin useita hahmoja näytelmässä esittävä Svarström pohtii.
Tietoisuuden muutosta
Ryhmäteatterin työelämätrilogia on tarjonnut tiukkaa asiaa mustan huumorin keinoin. Toimiiko teatteriesitys yhteiskunnallisena puheenvuorona? Millaista palautetta aiemmat näytelmät ovat herättäneet?
– Itse en seuraa sosiaalista mediaa, mutta siellä on nähdäkseni käyty aika paljonkin näytelmiin liittyvää keskustelua, Leskinen sanoo.
– Yhä suurempi osa ihmisistä on ruvennut ajattelemaan näitä asioita. Näkisin näiden näytelmien olevan osa laajempaa yhteiskunnallisen tietoisuuden muutosta, joka on tapahtumassa. En tiedä, ovatko nämä näytelmät erityisen stimuloivia, mutta ne ovat osa sellaista, mitä nyt tapahtuu.
– Minusta teatterissa pitäisi olla paljon enemmän tällaista. Itse en tällaisessa maailmantilanteessa ole kovin kiinnostunut itseensä käpertyneestä teatterista.
Trilogian valmistumisen jälkeen Leskinen ja Keski-Vähälä tekevät Suomi-kuvaa Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. Vuonna 2013 sinne valmistuu Suomen poliittista lähihistoriaa käsittelevä näytelmä, joka ulottuu 1970-luvulta lähitulevaisuuteen.
– Sosialidemokraattisen Suomen muutos euro-Suomeksi, jotain sellaista on näytelmän teema Leskisen mukaan.
Katso ote näytelmästä:
lehti 