Suomalaiset kirjailijat ovat tänä syksynä joukolla heittäytyneet yhteiskuntakriittisiksi: Kari Hotakainen, Tuomas Kyrö, Tuomas Vimma, Karo Hämäläinen, Jari Tervo, Miika Nousiainen…
Nousiainen sanoi eräässä haastattelussa, että ehkä hän on ottanut vastaan signaaleja, joita on liikkunut viime vuosien yhteiskunnallisella kentällä.
Oma mielenkiintoni kohdistui erityisesti Miika Nousiaisen romaaniin Metsäjätti (Otava 2011). Metsäjätin päähenkilö Pasi passitetaan virtaviivaistamaan pienen kotipaikkakuntansa, Törmälän, tehdasta. Pasi lähtee suorittamaan tehtävää karvain mielin, mutta toisaalta hän on sitä mieltä, että ehkä hän toimittaisi tehtävänsä pienemmin vaurioin kuin joku muu.
Pasi on lempeä mies, joka on ponnistanut luokastaan ekonomiksi liikemaailmaan, ja hänen puolisonsa on suomenruotsalaisen perityn vaurauden piiristä. Luokkaloikka alkoholisoituneen työläisisän, äidittömyyden sekä absoluuttisen köyhyyden vaikutuspiiristä on pitkä.
Pasi on nielaissut klassisen liberalismin perustan, mutta kun hän joutuu tekemisiin kovaksi uusliberalismiksi äityneen kapitalismin kanssa, ovat arvot kovilla.
Pasi kohtaa entisen ystävänsä Jannen, jonka näkökulmasta seurataan Pasin kehitystä. Janne on lahjakas ja fiksu kaveri, joka on juuttunut työläiseksi tehtaaseen tuurijuoppouden ehdoilla.
Heviä tehtaan varjossa
Punaisella paikkakunnalla vallitsee ikiaikaiselta näyttävä syvä juopa demareitten ja ”kommunistien” välillä. Tämä tilanne ei helpota Pasin työtä.
Pasi ja Janne ovat kuuluneet kaveriporukkaan, jolle musiikki on merkinnyt pakoa ja kapinaa ankeasta todellisuudesta. Metallica jyrää edelleen. Punk ja hevi näyttääkin olevan alkutapaamisten ainoa yhdistävä tekijä. Pikkuhiljaa sipuli kuitenkin alkaa kuoriutua kerros kerrokselta kertoen kaiken olennaisen Pasista ja Jannesta.
Porukan yliälykäs Mika on tehnyt oman ratkaisunsa motollaan ”Mikään ei kannata”. Hän on pohdiskellut ihmisen olemassa oloa koskevia asioita, ja juuri tuollaiselle nuorelle Törmälän näköalattomuus on myrkkyä: seurauksena on vierauden tunne ja sietämätön ahdistus.
Tuo kaikki kuuluu moderniin elämään, joka merkitsee kovenevaa kilpailua, jatkuvasti kiihtyvää levotonta liikettä ja arvaamattomuutta. Lari lätkii lätkää NHL:ssä ja elkeet muistuttavat kovasti eräiden suomalaistähtien hulppeaa elämänmenoa. Muuten Törmälässä eletään pessimismin, alkoholismin ja perheväkivallan ilmapiirissä. Törmälässä on paljon tarpeettomia ihmisiä Reko Lundánin tapaan.
Kasvun kahdet kasvot
Metsäjätti toimii kasvottomien markkinavoimien ehdoilla. Uutisista kantautuvat järjettömiltä kuulostavat sanat ”väen vähennyksestä syntyvät kulut” ja ”ylituotannon takia lakkautettava yksikkö” ovat totisinta totta. Mutta jos pystyy saamaan juhlapuheista tolkkua ja näkemään todellisuuden, huomaa, että etiikalla ja moraalilla ei ole hommassa mitään toimenkuvaa. Yhdellä kuolemansynnillä on vapaat, globaalit kentät: loputtomalla ahneudella. Aika ajoin Nousiainen kirjoittaa lähes sanasta sanaan Hotakaisen Jumalan sanan tapaan.
Uusliberalismissa kaikki on peliä, ja Metsäjätin yt-neuvotteluja Pasi kuvaa sanalla sirkus. Työntekijöiden edustajilla ei ole mitään sananvaltaa, sillä jo termitkin ovat asiaan vihkiytymättömälle sellaista kielipeliä, että se mahdollistaa vastapuolelle vaikka minkälaisen huijauksen. Tilinauha vasta paljastaa karmean totuuden.
Kun yhteiskunnalliset olot muuttuvat sietämättömiksi, kirjailijoilla on tapana turvautua ironiaan tai kaiken kuvaamiseen niin järjettömäksi, että se pakottaa kalseaan nauruun. Näitä keinoja ovat käyttäneet mm. Pentti Haanpää ja Veijo Meri. Näen aika ajoin Metsäjätissä tällaisia ilmaisukeinoja.
Pasi on kuin nykyajan versio Haanpään Noitaympyrän Pate Teikasta ja Sinkkosen Sumuruiskun päähenkilökin tulee mieleen. Kaikki he ovat ”kymppejä”, henkilöitä työläisten ja omistajien puristuksessa.
Jannen pohdinnoissa Törmälän tragedia on siinä, että työläiset ovat unohtaneet luokkaidentiteettinsä. Lähtiessään tiedotustilaisuudesta, jossa huonot uutiset on kerrottu, jokainen suuntaa yksin kuka kotiinsa, kuka pubiinsa. Mutta kahdesta ikävästä seuralaisesta ei pääse: turvattomuuden tunteesta ja tulevan pelosta.
Valopilkkuna romaanissa on kahden kertojan, Pasin ja Jannen, kehityksen kaari. Janne katsoo, että ”markkinatalouden tehtävä on tuottaa syyllisyyttä ja häpeää”, mutta yksilötasolla ne ja menneisyyden kielto ovat voitettavissa. Kirjailija kieltää sosiaalidarwinismin: yksilö ei ole tuomittu sijoilleen perimänsä eikä ympäristönsä vuoksi.
Metsäjätti puolustaa hyvinvointivaltiota ja suomalaista miestä. Nousiainen on älykäs, viisas ja riittävän taitava kirjoittaja kertomaan hienon tarinan ja kirjoittamaan yhteiskuntakriittisen romaanin pitäytyen perinteisen realismin muodoissa.
Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava 2011. 286 sivua.
uutiskirje 
