Ääriolosuhteissa maistuu mädätetty mursu

Melanie McGrath teki 10 vuotta sitten ensimmäisen matkansa Ellesmeren saarelle ja jäi koukkuun.

Tämä maailman kymmenenneksi suurin saari sijaitsee Grönlannin naapurissa 500 kilometriä Pohjoisnavalta. Lämpötila nousee harvoin plussan puolelle eivätkä -50 asteen pakkaset ole harvinaisia. Talvella on neljä kuukautta pimeää ja kesällä aurinko ei laske ollenkaan.

Näihin lähes elinkelvottomiin oloihin Kanada pakkosiirsi kymmenisen inuittiperhettä 1950-luvulla. Asuttamalla alueen Kanada halusi kylmän sodan aikana varmistaa sen hallinnan.

Perheet muuttivat 2000 kilometriä pohjoiseen kotiseuduiltaan Quebecistä. Monet kuolivat äärimmäisissä olosuhteissa, mutta heidän jälkeläisiään asuu seudulla yhä.

Valmistellessaan tietokirjaa tästä historian synkästä luvusta, Melanie McGrath asui inuittiperheessä. Hän törmäsi tarinoihin, jotka vaativat päästä kerrotuiksi myös romaanin muodossa.

Niissä tarinoissa jääkarhun tappamisesta haaveillut ja siitä suuren summan maksanut mies päätyy samaan pakastimeen karhun kanssa, joka on säikäyttänyt hänet hengiltä. Arktinen oikeus jakaa kovia, mutta vinosti vitsikkäitä tuomioita.

Arktinen alue eli Arktis nousee pääosaan McGrathin dekkarissa Jään muisti. Hyytävien olosuhteiden, karun luonnon ja inuittiyhteisön kuvaus on kirjassa kiinnostavampaa kuin trillerijuonen käänteet.

Pelkästään siinä kuvaillut ruuat, kuten hylkeenverikeitto ja mädätetty mursu, herättävät uteliaisuuden, joskaan eivät nosta vettä kielelle.

– Ruuat ovat ihan kamalia, myöntää McGrath.

– Kerran kurkistin hellalla kiehuvaan kattilaan. Sieltä minua katsoi kokonainen hylkeen pää, viiksineen kaikkineen.

Inuittien ruokavalio on McGrathin mukaan kuitenkin hyvin tarkoituksenmukainen.

– Vaikka Helsingissä on nyt kylmä, on siellä ravinnosta saatava kolme kertaa enemmän energiaa kuin täällä. Muuten ei pysy hengissä.

Mitään ei myöskään heitetä pois. Saaliseläimen vatsalaukun sisältökin käytetään ruuaksi.

– Ihmisen ruuansulatusjärjestelmä ei pysty käsittelemään jäkälää, mutta kun se on käynyt läpi karibun ruuansulatuksen, ihminen voi syödä sitäkin.

Erityinen herkku ovat mursun vatsasta löydetyt simpukat.

Sosiaalisia ongelmia alkoholismista väkivaltaan on paljon, eikä niitä kierretä romaanissakaan.

McGrath kertoo, kuinka koko yhteisön toiminta on kehittynyt eloonjäämisen ympärille. Jokaisella on oma roolinsa eikä yksikään niistä ole helppo. Metsästäminen ja lasten pitäminen hengissä 50 asteen pakkasessa ja viiltävässä viimassa vaatii sitkeyttä.

Vaikkapa vaatteiden valmistamisen taito on elintärkeä oloissa, joissa pienikin reikä vaatteessa voi aiheuttaa paleltumiskuoleman.

– Naiset muun muassa jauhoivat hampaillaan nahkoja tehdäkseen niistä muokattavia.

Jään muistin päähenkilöllä Ediellä on esikuvansa todellisuudessa. Melanie McGrath tapasi naisen, joka oli suojelemassa brittiläistä tutkimusryhmää jääkarhuilta.

– Kun sitten luin miesryhmän kirjoittamia juttuja sankarimatkastaan, yhdessäkään ei mainittu tuota pientä, uskomattoman rohkeaa naista.

M.J. McGrath: Jään muisti. Suomentanut Anu Nyyssönen. Like 2012. 395 sivua.