Nils Torvalds (toim.): Onnenpyörä vai venäläinen ruletti? Finanssikriisi 2008–2009. Tausta, kulku ja seuraukset. Käännös Sarax-Converto & Scribo. Vihreä Sivistysliitto, Ajatuspaja Lokus, Vasemmistofoorumi, Ajatuspaja e2, Suomen toivo -ajatuspaja, 2009. 160 sivua.
Yhteiskunnallisten ajatuspajojen yhteistyönä julkaistussa pamfletissa käydään finanssikriisiä läpi helppotajuisella tavalla. Asiat ovat pääosin mediasta tuttuja, mutta yksittäisiä lehtiartikkeleita kokonaisvaltaisempi esitys tulee toki tarpeeseen. Finanssikriisiaiheista kirjallisuutta ei Suomessa olekaan vielä juuri ehditty julkaista, lukuun ottamatta Esko Seppäsen niin ikään hyvin kansantajuista esitystä Hullun rahan tauti (Tammi 2009).
Nyt julkaistu teos ei sisällä yhtä perusteellista kapitalismikritiikkiä eikä yhtä herkullisia kielikuvia kuin Seppäsen pamfletti. Mutta vaikka julkaisijoina ovat viittä puoluetta, kokoomuksesta Vasemmistoliittoon, lähellä olevat ajatushautomot, tulos ei silti ole mitäänsanomatonta kompromissipuuroa, kuten voisi epäillä.
Artikkeleista muodostuu samalla yllättävänkin yhtenäinen kokonaisuus. On vaikea erottaa, kuka kirjoittajista mahdollisesti on lähellä mitäkin poliittista suuntausta.
Kerratuiksi tulevat Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen, subprime-lainojen paketointi arvopapereiksi, investointipankkien kaatuminen, vipurahastot ja lyhyeksimyynti sekä johtajien palkitsemisjärjestelmät, jotka johtivat lyhytnäköiseen voittojen tavoitteluun ja tulosten vedättämiseen jopa rikollisin keinoin.
Kirjasta selviää myös, että useimmat asiantuntijat osasivat ennakoida kriisin jo vuoden 2007 lopulla, mutta poliitikot havahtuivat hitaasti.
Sven-Erik Kjellman käy puolestaan läpi Suomen 1990-luvun alun kotikutoista pankkikriisiä, jossa on samoja piirteitä kuin nykyisessä Yhdysvalloista alkaneessa maailmanlaajuisessa romahduksessa. Kjellmanin sitaatti ruotsalaiselta pankkimieheltä soveltuu hyvin kumpaankin: ”yhtäkkiä vaikutti siltä kuin useimmat pankinjohtajat olisivat tilapäisesti seonneet ja vieläpä lähes samanaikaisesti.”
Hivenen poikkipuolisen näkökulman yleissävyltään ainakin miedosti kapitalismikriittiseen esitykseen tuo Peter Storsjö, joka haluaa kotitalouksia kannustettavan sijoittamaan entistä enemmän osakkeisiin. Tähän asti tällaiseen kannustukseen ei hänen mukaansa ole ollut valmiutta, koska silloin ”jakopolitiikka menettäisi merkitystään ja vasemmiston äänestäjät voisivat kadottaa luokkatietoisuutensa”.
Nyt pörssiyhtiöissämme ulkomainen omistus on Storsjön mukaan liian suurta ja kotimainen omistus keskittynyttä, mikä osaltaan lisää kriisialttiutta. Ruotsissa suuri yleisö on sijoitusasioissa tietävämpää ja osaavampaa kuin Suomessa.
Visio kansankapitalismin suuntaan siirtymisestä voi olla vasemmistolaisestakin näkökulmasta pohtimisen arvoinen. On vain muistettava, että hyvin usein juuri mattimeikäläiset ovat pörssissä häviäjiä. Tähän auttaisi Storsjön peräänkuuluttama sijoitustietoisuuden nousu. Riskejä sekään ei kuitenkaan poista. Eläkerahastotkin, joissa luulisi sijoitustietoisuutta olevan, ovat menettäneet melkoisia määriä mattimeikäläisiltä peräisin olevia rahoja panostettuaan voimakkaasti osakesijoittamiseen.
Kim Lindström ja Nils Torvalds, jotka pohtivat ulospääsyteitä kriisistä suomalaisesta näkökulmasta, korostavat valtion harjoittamaa elvytystä sekä luotonannon rohkaisemista investointien saamiseksi käyntiin. He pitävät tärkeänä myös yleistä luottamuksen ilmapiiriä sekä avointa keskustelua. Radikaaleja järjestelmätason muutoksia he eivät esitä. Vaikea niitä olisikin pelkästään kotimaisin keinoin toteuttaa.
Suomi voisi kuitenkin toimia kansainvälisillä areenoilla aktiivisemmin esimerkiksi veroparatiiseihin pureutumisen ja kansainvälisten finanssisiirtojen verottamisen puolesta.
uutiskirje 