Jos on riittävästi edellä aikaansa, säästyykö silloin tämän päivän ongelmien ratkaisemiselta?
Näin ei tapahdu Emmi Itärannan (s. 1976) esikoisromaanissa Teemestarin kirja. Kirjassa eletään 2200-luvun alkupuolta. Historia on häivytetty pois, jäljellä on hämärän vuosisadan kulutustavaroiden kaatopaikat, mannerjäätiköiden sulamisen seurauksena meri suolaisine vesineen on vallannut mantereita ja pilannut sisämaan vesistöt, suurkaupunkeja on vajonnut mereen, ilmaston lämpenemisen vuoksi Lapissa on jatkuva kesä, kulttuuri ja valta on kiinalaistunut.
Päähenkilö valmistuu isänsä opastuksella teemestariksi. Ylevästä ammatista on jäljellä ulkoiset rituaalit, alkuperäinen merkitys on kadonnut.
Sotilasdiktatuuri pitää valtaa valvomalla vedenkäyttöä. Veden salamyynnistä ja liikakäytöstä seuraa armotta sadistinen teloitus.
Emmi Itäranta kuvaa nostalgisen mystisesti historian katkosta, kun kukaan ei enää tiedä kuka tietäisi, mistään ei saa mitään tietoa. Ilmassa leijuu pelkkä raa´an vallan valhe, harhautus ja pelonsekainen kauhu.
Demokratia on pyyhkäisty pois mielivallan tieltä. Jäljellä on pelkkä päivästä toiseen selviytyminen. Lappiin eristyksiin jääneet ”selviytyjät” eivät tiedä muusta maailmasta mitään, kukaan ei puolusta muuta kuin oman päivittäisen vesiannoksensa saamista.
Päähenkilö Norian äiti saa 15 vuoden jälkeen töitä yliopistosta ja muuttaa maanosan pääkaupunkiin Xinjingiin. Hän matkustaa sinne junalla Uralin kautta.
Noria löytää ainoan ystävänsä Sanjan kanssa entismaailman jätteiden kaatopaikalta oudon laitteen ja hopeanvärisen kiekon, josta kehkeytyy ainoa hiuksenhieno johtolanka hämärän vuosisadalle. Siinä kerrotaan keksityistä totuuksista ja kerrotuista valheista ja historiasta, joka oli tehty ikuisesti toiseksi korvaamalla kirjat sähköisillä viestinkirjoilla.
Muutamalla napin painalluksella mikä tahansa tapahtuma oli mahdollista häivyttää maailman muistista, kunnes vastuu sodista, onnettomuuksista tai kadonneista talvista ei enää kuulunut kenellekään.
Ystävätär Sanja toruu Noriaa muovihaudalla, että tämä ajattelee liikaa hämärän vuosisadalla eläneitä ihmisiä. Noria vastaa, että sinäkin ajattelet heitä.
”En minä heitä ajattele, Sanja sanoi. ”Vain heidän laitteitaan, sitä mitä he osasivat ja sitä minkä he jättivät meille. Ei maksa vaivaa ajatella heitä, Noria. Eivät hekään ajatelleet meitä.”
Hämärän vuosisadan ihmisten perinnöksi jättämät jätekasat vuotavat lakkaamatta saasteina tulevaisuuden maailmaan. Noria kysyykin mielessään:
”Vuosiko nykyismaailma, maailma joka on, koskaan heidän maailmaansa, maailmaan joka oli.”
Esikoisromaaniksi vahva dystopia.
Emmi itäranta: Teemestarin kirja. Teos 2012, 256 sivua.
uutiskirje 
