Harry Forsblomin (s.1943) romaanissa Lasitalo kertoja kuvaa Lasitalossa elämänuransa tehneen ikääntyvän historian erikoistoimittajan Samuel Herzogin elämänkuvioita helsinkiläisissä kulttuuriympyröissä.
Kertojan mukaan lasitalon ymmärtämiseksi tärkeimpiä ovat ikään kuin ulkoapäin nähdyt ja oivalletut makrostruktuurit sekä pääomien vapauttamisesta koituneet muutokset päättäjien arvomaailmassa ja heidän tietoisissa päämäärissään, joissa ulkomainen taloudellinen kasvu alkoi korostua:
”Tästä syystä isomman Lasitalo-yhtiön politiikka oli sittemmin avoimesti räikeän kulttuurivihamielistäkin ja jopa pilkkasi julkisesti Vähämatsonin kalevalais-kansallisia arvoja ulkomaisten sijoittajien suilla.”
Suomalais-kansallisesta kulttuuripainotteisuudesta pörssiyhtiö Lasitalossa siirryttiin kalkyloituun riskianalyysibudjetointiin. Suomen itsenäisyyden ja sananvapauden arvojen korostaminen vaihtui eräänlaiseksi henkisen päiväkodin torkkuajastetuksi nettitilaksi.
Arosusi
Kertoja nostaa Herzogin vertailukohdaksi Hermann Hessen Arosuden, fasismin vastaisuutensa vuoksi poliittiset potkut sanomalehdestä saaneen Harry Hallerin, joka muuttuu baarien mieheksi yrittäessään saavuttaa sisäisen eheytensä.
Lasitalossa esiinnytään postmodernisti kuin akvaariossa tai näyteikkunassa. Elämä ei ole olemista vaan esiintymistä, jolloin oleminen ja aika sulautuvat loputtomaksi esilläoloajaksi.
Mielen sisäisyys, tunne- ja yksityiselämä on ulkoistettu taukoamattomaksi puheeksi, josta kertojakin toteaa, kuinka paljon puhetta mahtuukaan yhden ihmisen suuhun. Ainoa kuuntelija on abstrakti lukija, mikäli hän on jossain oikeasti olemassa.
Lasitalo näyttäytyy Herzogille tivolitelttana, jonka vääristyneessä valossa tehdään taikoja eli sijaishistoriaa virallisen historian päälle.
Herzogin kulttuuritoimittajan voimain päivistä tiedotemaailma on muuttunut siten, että ennen sanomalehti uutisoi todellisessa maailmassa sattuneista tapahtumista, mutta nettiavaruudessa luodaan todellisuutta kuluttajien tarpeisiin.
Nettitoimittajat haluavat olla jonglöörejä ja silmänlumetta luovia taikureita. Niin muuttuu maailma Eskoseni, mutta mihin suuntaan käy huomispäivän tie?
Pankkitoiminnan usuraa
Muistellessaan vanhoja kulttuurihistoriallisia aikoja, Herzog hätkähtää, että amerikkalainen runoilija Ezra Pound vastusti Mussolinin Italiassa pääomien ja pankkien valtaa, jonka pankit ja sijoitusyhtiöt kikkailevat itselleen teknisesti täysin tyhjästä kansalaisten kustannuksella, siten kuin pyramidihuijaus hoidettiin amerikkalaisessa Lehman Brothersissa ja mihin nyt on havahduttu EU:ssa.
Pound nimitti pankkien tyhjää ja onttoa valtaa ja toimintaa, jonka takana ei ollut kullan takaamaa katetta, usuraksi.
Käsite juontuu latinankielisestä sanasta usurpaatio, joka tarkoittaa anastamista.
Tajunnanvirran vaihtuminen virtuaalitajunnaksi muuttaa todellisuudentajua niin, että punasilmäisestä ja kalpeasta netteilijästä oikeiden ihmisten kanssa jutteleminen tuntuu dramaturgialta:
”Olivathan he kaikki kuitenkin jo sosiaalisen median aikakauden kasvatteina melko sosiaalista väkeä ja ymmärsivät ilmaista sen; heillä oli jonkinlaista ilmaisutarvetta, jota tosin oli ollut Herzogillakin parhaina päivinään – vai olisiko pitänyt sanoa heidän parhaina päivinään.”
Keräilijyys Facebook-sairautena
Lasitalon väen keskuudessa korostuvat itsenäisyys ja vahva yksilöllinen identiteetti. Koska vapaita sieluja ei voi sitoa, jokaisella on oikeus lähteä lätkimään niin palavereista kuin toistensa elämästäkin.
Keräilijyys on Facebook-ajan yleisin sairaus. Kokemuksien ja tietojen keräily on kuitenkin Facebookissa vivahteikkaampaa kuin Carl von Linnén harrastama kasvien ja perhosten keräily.
Lasitalo on romaanina eräänlaista päähenkilön aika- ja paikkamatkailua kuin elokuvakameran vapaata kierrättämistä Helsingissä, aatteissa, filosofiassa, journalismissa ja kirjallisuudessa.
Lasitalo on paikka, minne tullaan todellistumaan, päivittämään aikansa eläneet ennakkoluulot loputtomalla ajatusten small talkilla.
Lasitalo on Forsblomin kuudes romaani. Teosta voi lukea metaforana sosiaalisen median sosiaalisuuden hajottavasta voimasta.
Hyppelehtivä tajunnanvirtatekniikka tuo mieleen 60-70-lukujen aikalaisromaanit Hannu Salaman Tapausten kulun, sekä Jussi Kylätaskun Revarin.
Samaan virtaan et voi astua kahta kertaa. Tarkasti ottaen samaan virtaan et voi astua kertaakaan, edes tajunnanvirrassasi.
Sama pätee historiaan, joutuu Samuel Herzog toteamaan.
Harry Forsblom: Lasitalo. ntamo 2012.
uutiskirje 