Ensin on kuva, idea, ehkä naseva otsikko. Myös kiukku voi toimia moottorina, kun Jarkko Martikainen ryhtyy kirjoittamaan laulua. Ja kun Martikainen kirjoittaa, syntyy kiiteltyjä tekstejä.
Niiden pohjavire on yhteiskunnallinen, vaikkei vallankumouslippuja liehutella. Tarinoissa on kolkkoa huumoria ja toisaalta lämpöä ihmispoloja, mierolaisia, kohtaan.
YUP-yhtyeen keulahahmona ja television kirjallisuusohjelman keskustelijana kansan tietoisuuteen noussut mies on julkaissut viisi sooloalbumia, joiden nimet ovat yksinkertaisia ja suuria, kuten Rakkaus, Toivo ja viimeisimpänä Usko.
Heikompaa ei saa sysiä eikä pienempää lyödä.
Mihinkään korkeampaan voimaan Martikainen ei kuitenkaan usko.
– Mielummin keskityn niihin asioihin, jotka täällä ovat. Että tässä nyt tiedän puhuvani sinulle. Se on konkreettisempaa ja tärkeämpää kuin se, onko kuolemanjälkeistä elämää.
Raamatusta löytyy silti Martikaisen mielestä ”se ehkä kaikkein paras elämänohje”.
– Tee toisille niin kuin haluat itsellesi tehtävän.
– Sillähän me pärjättäisiin, jos sitä toteutettaisiin. Mutta ihmiskunta rikkoo sitä vastaan toistuvasti, joka päivä. Sitä kohti voi silti pyrkiä.
Punk viritti yhteiskunnallisuuden
Paljon lukeva, lyhytproosaa ja runojakin kirjoittava sekä piirtävä Martikainen kiittelee teini-iässä löytämäänsä punk-kulttuuria. Sieltä hän löysi sekä viiston huumorin että oivalluksen.
– Jo biisien nimet ruokkivat mielikuvitusta, ne olivat todella raflaavia, hän kuvailee ensimmäistä punk-levyään.
Dead Kennedys -yhtyeen kappaleet, kuten Kill the Poor, Let’s Lynch the Landlord, Stealing People’s Mail ja Holiday in Cambodia saivat nippa nappa teini-ikäisen Martikaisen ottamaan asioista selvää.
– Biiseissä ollaan koko ajan jotain tappamassa tai lynkkaamassa. Hyvin värikkäästi ja taiten rakennettua ja samalla ajattelemaan herättävää.
Verot heikoimmille, ei palloiluhalleihin
Nuori Martikainen ymmärsi lopulta, mistä punkissakin oli kyse: että heikompaa ei saa sysiä eikä pienempää lyödä.
– Dead Kennedys teki hyvin selkeäksi omissa teksteissään, että tuo periaate koskee koko yhteiskuntaa.
Nyt Martikainen sanoo maksavansa veroja mielummin, jotta heikoimmista huolehditaan kuin siksi, että ”Riihimäelle rakennettaisiin palloiluhalli”.
Heikomman puolella ollaan aina myös hänen teksteissään.
”Jollei kansankoti kanna huolta heikoimmistaan, uhrit lasketaan. Kuka tahtoo nimen listaan?”, kysytään biisissä Isoisä graniittirappusilla.
Hullujen kummit ry.
Halla-ahot -laulun Martikainen kertoo syntyneen apeudesta, jonka ”hommapalstojen lukeminen” aiheutti. Siinä leijonat ovat kaapanneet vallan ja kyyti on kylmää.
Leijonat eivät ”siedä Kanarian lintua, ei kissaa Persiasta”. Päivä päivältä tasa-arvo kuitenkin lähenee ja saa lopulta halla-ahot sulamaan.
– Uskon toiveikkuuteen ja rakkauteen ja ihmisen kykyyn oppia.
Hän uskoo myös siihen, että musiikilla voi vaikuttaa.
– Taiteella ylipäänsä on mielestäni mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä maailmaa paremmaksi, vaikkei sitä muutosta voi numeroilla mitata.
Jos Martikainen nyt kirjoittaisi poliittisen laulun, aiheena voisi olla syrjäytyminen tai mielenterveyden ongelmat.
Mielenterveyspalveluissa säästäminen, etenkin lasten ja nuorten kohdalla, on hänen mielestään tyhmintä mitä voi tehdä.
– Kuka perustaisi Hullujen kummit ry.:n?
Viistoa huumoria balalaikoista
Vasurilla-konsertissa Jarkko Martikainen esiintyy paitsi kitaransa, myös Helsingin balalaikkaorkesterin kanssa.
Parikymmentä balalaikkaa tuovat Martikaisen mielestä hänen biiseihinsä ”viiston näkökulman”.
Esitettävät kappaleet hän on valinnut draama mielessään, mutta myös keskustelunavaukseksi, esimerkiksi vasemmistolaisuudesta.
– Pyrin siihen muutenkin lauluissani. Kuulijan päässä sitten tapahtuu parhaimmillaan jotain ja keskustelu voi alkaa.
Konsertissa kuullaan ainakin Perkeleen peltilaatikot, jossa tanssitaan muodostelmajonoissa kellokorttikoneen tahtiin.
Vain lammas tarvitsee johtajan
Jarkko Martikainen kuvaa suhdettaan työväenlauluihin ja poliittisiin lauluihin plusmerkkiseksi ja lämpimäksi.
– Punk- ja hardcore-musassa on ihan samoja teemoja, hän huomauttaa.
No means no -yhtyeen levynkannesta on tarttunut teksti kuin tunnuslauseeksi: ”Vain lammas tarvitsee johtajan”.
– Suurin osa suomalaisista on työväkeä, minäkin jollain tavoin. Minulla ei ole käskyläisiä, mutta en ole myöskään kenenkään käskettävänä. En ole kenenkään renki.
Ei-kenenkään-renkiä eivät perkeleen peltilaatikot tanssita.
Jutun kirjoittaja esiintyy itsekin Vasurilla-konsertissa.
Vasurilla – Duunarilaulut ennen ja nyt. Konsertti Savoy-teatterissa perjantaina 28.9. klo 19. Esiintymässä Paleface, Jarkko Martikainen, Helsingin balalaikkaorkesteri, Jonna Pirttijoki, Koiton Laulu, Harri Saksala ja Jani Uhlenius.
Konsertti juhlistaa myös 30-vuotiasta Kansan Uutisten Viikkolehteä.
Tilaisuuden avaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.
uutiskirje 
