Pintaa syvemmältä
Yhä enemmän halutaan yksityistää julkisia toimintoja, kuten terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa, koulutusta ja liikennettä. Perusteena yleensä ovat tästä syntyvät säästöt. Säästöjä usein syntyykin, mutta niiden vastapainoksi saattaa tulla uusia kustannuksia. Hyvän esimerkin tarjoaa Yhdysvalloissa nykyään muotiin tullut vankiloiden yksityistäminen.
Maassa on enemmän vankeja kuin missään muualla, ja vankimäärä on noussut nopeassa tahdissa. Osasyynä on varsinkin etelävaltioissa kasvava maahanmuuttajaviha, mutta myös yksityisten vankilayritysten pyrkimykset kasvattaa vankimäärää ja sitä kautta omaa liikevoittoa. Vankilaväestön kasvu tuottaa kuitenkin – paitsi yksityistä kärsimystä – myös uusia kustannuksia yhteiskunnalle.
Pienen esimerkin tarjoaa Walnut Groven nuorisovankila Mississippin osavaltiossa. Siellä syntyneessä vankienvälisessä tappelussa sai kaksi vankia hengenvaarallisia vammoja ja toistakymmentä muuta joutui sairaalaan.
Rangaistusten lieveneminen olisi uhka yksityisille vankilayhtiöille.
Vaikean aivovamman saaneen nuorukaisen perheelle ei suostuttu antamaan minkäänlaisia tietoja hänen kohtalostaan. Etelävaltioissa hyvin tärkeä kansalaisjärjestö Southern Poverty Law Center oli kuitenkin ryhtynyt tutkimaan tapausta ja pystyi kertomaan jotain. Myöhemmin maan oikeusministeriö pani toimeen virallisen tutkimuksen tapahtuneesta.
Ministeriön raportti totesi naisvartijan mahdollistaneen koko tappelun päästämällä joukon hyökkäämään tiettyyn selliin. Hän sai potkut, mutta ei syytettä.
Tämä ei ollut poikkeuksellista – raportin mukaan vartijat usein provosoivat tappeluita tai jopa aloittavat niitä. He lyövät vetoa siitä, kumpi vankiryhmä voittaa – kyseessä on siis kukkotappelu ”jalostetussa” muodossa.
Tässä tapauksessa tappelu päättyi 20-vuotiaalle Mike McIntoshille tuhoisasti. Hänen aivovammansa oli niin paha, että hänen henkinen tilansa usean viikon sairaalahoidon jälkeenkin oli kaksivuotiaan tasolla. Hän toipui vähitellen, mutta hitaasti. Kesti vuoden, ennen kuin hän pystyi avaamaan limsapullon. Nykyään hän on toisessa vankilassa. Toisinaan hän muistaa vähän entisestä elämästään, toisinaan ei. Hän ei isänsä mukaan koskaan ole saanut minkäänlaista terapiaa.
Seksuaalinen väkivalta oli Walnut Groven vankilassa yleistä. Tilanne oli raportin tekijöiden mukaan pahimpia, joihin he olivat törmänneet vastaavissa laitoksissa koko maassa. Vartijat käyttivät jatkuvasti vankeja seksuaalisesti hyväkseen – tapauksia todettiin raportin mukaan ainakin kerran kuukaudessa.
Työnantaja ei tehnyt mitään tällaisen estämiseksi, muuten kuin erottamalla kiinni jääneet. Näin tapahtui naisvartijalle, joka maatessaan sairasosaston lepohuoneessa nuoren vangin kanssa huusi ”sulje ovi” toiselle vartijalle, joka ilmaantui paikalle väärään aikaan.
Muuten vangeilla ei ollut kovin paljon hyötyä sairasosastosta. Vankilassa ei ollut edes alkeellisia valmiuksia laitokseen saapuvien nuorukaisten terveydentilan tarkastamiseksi tavallisten ongelmien, kuten astman, munuaissairauksien tai virtsatulehdusten osalta. Ei ollut edes tutkimuspöytiä tai -tuoleja.
Terveydenhoito ja mielenterveydenhoito olivat hyvin puutteellisia, opetus- ja kuntoutusohjelmia ei ollut. Sekä henkilökunta että osavaltion viranomaiset olivat täysin välinpitämättömiä näiden ongelmien suhteen.
Tappeluissa loukkaantuneet kuljetettiin ulkopuolisiin sairaaloihin. Näin tapahtui 91 kertaa 11 kuukauden aikana. Sairastuneet tai tappeluissa loukkaantuneet joutuivat usein odottamaan hoitoon pääsyä viikkokausia. Lääkehuolto toimi sattumanvaraisesti.
Vielä pahempi tilanne oli mielenterveysongelmien kohdalla. Psykologi oli paikalla viisi tuntia viikossa, psykiatri 14 tuntia kuukaudessa hoitamassa 1 200 vangin ongelmia.
Monilla vangeilla oli mielenterveysongelmia jo tullessaan, toiset saivat niitä tässä laitoksessa. Monet hautoivat itsemurha-ajatuksia. Eräänä kuuden kuukauden jaksona vuonna 2010 itsemurha-alttiiden listalle arvioitiin 285 vankia. Psykiatri tutki heistä vain 8 prosenttia.
Suurinta osaa muista rangaistiin epäillyistä itsemurha-aikeista. Heidät laitettiin eristysselliin, jossa heillä oli ainoastaan ohut paperinen yöpaita. Metallisängyssä ei ollut patjaa, ainoastaan peite. Hävisivätköhän itsemurhamietteet tästä?
Oikeusministeriö totesi raportissaan: ”On huomioitava, että useimmat näistä nuorista, joilla on hoitamattomia tai riittämättömästi hoidettuja mielenterveysongelmia, tullaan aikanaan vapauttamaan huonokuntoisempina ja usein vaarallisempina, kuin mitä he olivat” saapuessaan Walnut Groveen.
Mutta yksityisillä vankilayhtiöillä ei olekaan mitään intressiä pitää nuoret poissa vankiloista, päinvastoin. Mitä nopeammin he palaavat, sitä parempi vankilanpitäjälle.
GEO Group -yhtiö, jonka omistuksessa Walnut Groven vankila on ollut viime vuodet, ilmoitti viime vuosikertomuksessaan, että alan myönteiset trendit voivat kääntyä, jos rangaistukset lievenevät tai vankeja ryhdytään vapauttamaan aikaisemmin.
Kansalaisoikeusjärjestöjen SPLC:n ja ACLU:n nostama oikeudenkäynti Walnut Groven vankien perustuslaillisten oikeuksien rikkomisesta päättyi keväällä määräykseen nuorimpien vankien siirtämisestä osavaltion laitokseen. Tiukkasanaisessa tuomiossa todetaan näiden nuorten ”olevan riskinalaisina joka minuutti, joka tunti, joka päivä”.
Tuomiossa rajoitetaan pippurisumutteen siihen asti sumeilematonta käyttöä vankeja vastaan ja kielletään vankien käyttö toisten vankien rankaisemiseen. Eristysrangaistukset kiellettiin, parempaa terveyden- ja mielenterveydenhoitoa edellytettiin, samoin kuntoutus- ja koulutusohjelmia vangeille.
GEO Group ilmeisesti katsoi, että vankilanpito näillä edellytyksillä ei enää ollut tarpeeksi kannattavaa, vaan lähti Mississippistä ja tarjosi palveluitaan Kanadaan.
Mississippin vankeinhoitoa johtava Chris Epps, joka ilmeisesti kantaa suurimman vastuun tilanteesta, solmi nopeasti sopimuksen toisen vankilayhtiön kanssa ja sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tekisi yhtä hienoa työtä kuin edeltäjänsä. Lausuntoon ei sisältynyt mitään ironiaa.