NKP:n puoluekoulussa opetettiin myös suomalaisille kommunisteille oikeaoppista marxismi-leninismiä lähes koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan.
Viime sotien jälkeen suomalaisten puolueopiskelu Moskovassa oli rauhanomaista ja täysin laillista, mutta silti edelleen ainakin puolittain salaista. Puoluekoulun toiminnan salaperäisyys ruokki huhuja asekoulutuksesta ja vallankumoustaitojen opettelusta.
Asioista ei passaa huudella
”Kaikesta näki, että me enemmistöläiset olimme siellä väärän osapuolen lähettämänä.”
Puoluekoulussa opiskelleet ovat tähän asti olleet jokseenkin vaiteliaita kokemuksistaan.
– Viralliset ohjeet puolueelta olivat sellaisia, että koulun asioista ei passaa paljon huudella. Myös koulusta annettiin samanlaiset ohjeet, joita perusteltiin muiden maiden illegaalien suojelulla, kertoo syksyllä 1978 puoluekouluun lähtenyt Eero Matero.
Suomalaisten osalta salailussa oli Materon mielestä kyse myös turhan pitkään jatkuneesta perinteestä.
– Eihän siinä siihen aikaan ollut mitään sen kummallisempaa. Kaikkihan ravasivat Neuvostoliitossa ja maan oppilaitoksissa oli suomalaisia upseereita myöten.
Ei mikään paljastuskirja
Matero halusi lopettaa puoluekoulua koskeneen vaiteliaisuuden ja kirjoitti tällä viikolla ilmestyneen kirjan Brežnevin opissa (Myllylahti 2012).
– Kun eläkkeellä on aikaa katsella menneeseen päin, niin ajattelin kirjoittaa muistiin nämä asiat ennen kuin ne menevät minun matkassa hautaan.
– Julkaiseminen ei ollut ensin mielessä. Mutta sitten rupesin ajattelemaan, että onhan tämä salailu naurettavaa, kun siitä ajasta tulee pian jo 35 vuotta, eikä enää ole sen enempää Neuvostoliitoa kuin niitä puolueitakaan.
Matero luonnehtii kirjaansa avoimeksi henkilökohtaiseksi muistelmaksi.
– Tämä kirja ei ole paljastus, ilmianto eikä tunnustus, koska mitään paljastettavaa, ilmiannettavaa tai tunnustettavaa ei ole, Matero vakuutti teoksen julkistamistilaisuudessa.
Teoksen nimi viittaa Brežnevin oppiin, joka tuli tunnetuksi erityisesti Tšekkoslovakian miehityksen yhteydessä. Opin nojalla Neuvostoliitto katsoi jopa velvollisuudekseen ”puolustaa uhatuksi joutuvaa sosialismia” missä tahansa valtapiiriinsä kuuluneessa maassa.
Oppia itsetunnon vahvistukseksi
Lähtiessään Moskovan opiskelemaan Matero oli jo jonkin aikaa toiminut oululaisen kansandemokraattisen lehden Kansan Tahdon toimittajana. Myöhemmin hän eteni lehden päätoimittajaksi ja hoiti tehtävää parisenkymmentä vuotta ennen siirtyi eläkkeelle kolmisen vuotta sitten.
Matero ei omien sanojensa mukaan lähtenyt Moskovaan hankkimaan pätevyyttä kansandemokraattisen lehden päätoimittajan toimeen.
– En ollut silloin aikeissa ryhtyä päätoimittajaksi. Lähtööni saattoi kyllä vaikuttaa se, ettei minulla ollut Kansan Tahtoon tullessani poliittista perinnettä ollenkaan. Ja kun tulin aatteellisesti vahvaan työyhteisöön porvarilehdestä, enkä ollut Sirola-opistossakaan opiskellut, niin kyllähän siinä tunsi olonsa vähän orvoksi. Ehkä siinä jotain itsetunnon vahvistusta kaipasi.
Moskovan koulu oli vielä 70-luvullakin tietyissä piireissä arvostettu opinahjo, mutta enemmän Materoa houkutti Moskovaan uteliaisuus ja seikkailunhalu.
– Lisäksi tunsin mielenkiintoa Neuvostoliittoa ja venäjän kieltä kohtaan, kun olin opiskellut kieltä vuosikausia harrastelumielessä ja käynyt maassa monesti.
Osapuolet omissa porukoissaan
Materon Moskovan-vuosi osui aikaan, jolloin silloisessa SKP:ssä käytiin tiukkaa osapuolitaistelua enemmistöläisten ja vähemmistöläisten kesken. Jako näkyi selvästi myös puoluekoulussa.
– Omissa porukoissa siellä oltiin. Kaikesta näki, että me enemmistöläiset olimme siellä väärän osapuolen lähettämänä. Oli siellä aivan intomielisiäkin tyyppejä, mutta minä en oikein tuntenut sitä taistolaisten sielunelämää.
Matero ei yritä perästäpäinkään väittää, että olisi silloin 70-luvun lopulla osannut ennustaa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton jäävän historiaan reilu vuosikymmen myöhemmin.
– Kyllä siihen aikaan näytti selvältä, että Neuvostoliitto on pysyvä tosiasia eikä siitä järkähdä. Vaikka teimmekin havaintoja ja huomioita monista epäkohdista, en olisi millään voinut aavistaa enkä ennustaa Neuvostoliiton loppua.
Iloinen yllätys Neuvostoliiton loppuminen oli Materolle siltä osin, että muutos tapahtui jokseenkin verettömästi ja rauhanomaisesti.
– Kun sitten Gorbatshovin uudistusyritykset tukahtuivat, pelkäsin, miten helvetilliset rytinät siellä voi syntyä ja millaiseen diktatuuriin maa päätyy.
”Kokemus, jota ei halua antaa pois”
Vielä vuosikymmenien jälkeenkin Eero Matero pitää Moskovan puoluekouluvuottaan avartavana ja antoisana kokemuksena, jota ei halua antaa pois.
– Sen vuoden myötä minullekin rupesi selviämään, ettei sellaista salattua kirjaviisautta löydy mistään pyhistä kirjoita tai opeista, vaan että reaalimaailma on olemassa ja siihen pitää parhaan tiedon mukaan yrittää suhtautua.
Viikkolehti julkaisee myöhemmin Oiva Björkbackan arvion Materon kirjasta.
uutiskirje 
