Metsän sylistä julmaan yhteiskuntaan

”Maailman tärkein verkosto on sienihuovastot, ohuet langat jotka välittävät mineraaleja kasvien juuriin. Niiden olemassaoloon perustuu metsien olemassaolo. Ja metsien olemassaoloon perustuu maailma.”

Näin toteaa Markku Rönkön Metsänpoika-romaanissa juuri ylioppilaaksi kirjoittanut poika isälleen, metsäyhtiön pääjohtajalle, kun tulee puhe verkostojen tärkeydestä. Poika ei mene isänsä toiveen mukaisesti Hankenille, vaan hänestä tulee ekologinen aktivisti, jopa terroristi ja myöhemmin rauhaisaa erakkoelämää viettävä metsänvartija.

Metsänpojan nimihenkilö ei ole kuitenkaan metsänvartija, vaan tämän ottopoika, joka on viettänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa metsässä. Nuoren aikuisen iässä poika löytää metsänvartijan hirtettynä metsän tuhoajien jäljiltä, lähtee vaeltamaan ja päättää mennä tutustumaan yhteiskuntaan. Tämän tarinan kanssa rinnan romaanissa kulkevat metsänvartijan jälkeensä jättämän muistikirjan merkinnät.

Markku Rönkkö kertoo, että metsänvartija tai tämän poika eivät ole kirjailijan alter egoja, mutta metsä ja luonto ovat lapsesta asti olleet myös hänen elämässään keskeisiä.

– En tiedä, millaisia kuvia 12-vuotiailla pojilla yleensä on huoneensa seinällä, mutta minulla oli Jukka Veistolan suunnittelema DDT-juliste, jossa on västäräkki kaasunaamari päässä. Pienestä pitäen olen seikkaillut luonnossa, myöhemmin vaeltanut, sienestänyt, marjastanut, kalastanut ja ylipäänsä ollut ulkoilmassa niin paljon kuin mahdollista.

Metsänpoikaa Rönkkö kertoo kypsytelleensä peräti 19 vuotta, kirjoitettuaan aiheesta ensin novelliversion.

– Pari vuotta sitten tuntui, että tarina on kypsynyt, ja rupesin kirjoittamaan. Pidän tärkeänä kirjoittaa aiheista, joista välittää ja joista tietää. Tämä täytti kummankin kriteerin.

Kuin kanarialintu kaivoksessa

Romaanin kirjoittamisen taustalla oli myös huoli metsäluonnon kohtalosta.

– Vaikka Suomessa on paljon metsää, kunnollista luonnontilaista metsää on koko ajan vähemmän – ja sitä vähemmän, mitä etelämmäs mennään. Etelä-Suomen metsistä sitä on vain 1–2 prosenttia, loppu on teollisuus- ja talousmetsää.

– Vaikka Metsänpoika on kaunokirjallisuutta, näen sen jatkumona siihen, mitä esimerkiksi Pentti Linkola on vuosien varrella kirjoittanut: puhumisena yhteisistä ja arvokkaista asioista, joilla toivon mukaan on tulevaisuudessakin sijansa.

– Aikoinaan kaivoksissa käytettiin kanarialintuja ilmoittamaan kaasuvuotovaaroista. Kun sirkutus lakkasi ja linnut taintuivat, kaivosmiehillä oli vielä aikaa paeta kaivoksista ja linnutkin vielä tokenivat. Ehkä Metsänpoika on tietynlainen kanarialintu. Pelkkä synkistely ja syyttely ei johda mihinkään, vaan se, että ihmiset heräisivät ongelmiin ja heräisivät myös nauttimaan henkilökohtaisesti luonnosta, Rönkkö pohtii.

– Kaikkien ei tarvitse olla luontoihmisiä, mutta luontoa pitäisi jättää niille, jotka sitä arvostavat, hän tarkentaa.

Mainoksista kaunokirjallisuuteen

Ennen kirjailijanuraansa Rönkkö työskenteli pitkään mainonnan suunnittelijana, joka ideoi ja kirjoitti tv-, lehti-, radio- ja nettimainontaa. Hän luopui työstä, koska halusi kokeilla, miten hyvä hänestä voisi kirjailijana tulla. Erityistä ristiriitaa mainostyön ja ekologisten arvojensa välillä hän ei kokenut.

– Ei tullut sellaisia töitä, jotka olisivat olleet ristiriidassa omantunnon kanssa. Minulla oli suuri onni auttaa esimerkiksi pientä yläsavolaista panimoa Olvia kasvamaan merkittäväksi itsenäiseksi toimijaksi kansainvälisten jättienkin rinnalla. Tein toistakymmentä vuotta mainontaa Vaasan Leiville ja olin osaltani mukana perustamassa lähileipomoketjua, Rönkkö muistelee.

Hän suunnitteli huomiota herättäneen mainoskampanjan myös Kansan Uutisille vuonna 1989. Kolmen tv-mainoksen ja kolmen lehtimainoksen sarjassa nostettiin esiin ajankohtaisia mediakohuja ja korostettiin totuuksina pidettyjen asioiden epäilemistä.

– Myöhemmin tein mainontaa myös Helsingin Sanomille. Pidin kummankin lehden olemassaoloa tärkeänä, Rönkkö sanoo.

Mainosalalle Rönkkö ei kuitenkaan haikaile takaisin, vaan jatkaa kaunokirjallista työtään. Seuraavan kirjan aihe on vielä pohdinnassa.

– Minulla on tapana ”riiata” eri aiheiden kanssa, kunnes jonkun kanssa teen liiton. Syksyllä yleensä kerään materiaalia ja kirjoittelen joka päivä jotakin, kunnes palaset hakeutuvat toisiaan kohti ja tiedän, mistä haluan kirjoittaa.

Markku Rönkkö: Metsänpoika. Like 2012. 297 sivua.

Markku Rönkön laajempi haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 26. lokakuuta.