Kirjailija kahlaa Euroopan suolenpätkissä

Marjo Niemen esikoisromaani Juostu maa (Teos 2004) oli pieni, suuri ja Tiiliskivi-palkittu teos. Hieno ja hallittu.

Miten niin valo (2008) lunasti esikoisen odotukset. Aiheeltaan, muodoltaan ja mitaltaan Niemen kolmonen, Ihmissyöjän ystävyys, on edeltäjiään laajempi.

Romaanin alussa ”kaikki on päin helvettiä”. Nuori nainen, kirjailija, seisoo parhaan ystävänsä, itsemurhan tehneen Sonjan haudalla.

Eurooppa: Hups! Piti tulla kirkko mutta tulikin teurastamo.

Sonjan äiti on syönyt kourallisen rauhoittavia, on niiden ansiosta laajan hattunsa alla läsnä niin vähän kuin mahdollista.

Haudan partaalta siirrytään pian päähenkilön ahdistukseen, jota tämä potee kristinuskon (Ruttokin on tasa-arvoisempi kuin kristitty, sille kelpaa kaikki!) ja Euroopan väkivaltaisen menneisyyden vuoksi.

Epätasa-arvon historia piinaa hänen jokaista soluaan.

Muualta on ryövätty siirtomaaherruuden nimissä, nyt rajoille pyöritetään piikkilankaa ja merien pohjissa lojuu ulkopuolelle jätettyjä.

Miten omasta hyvinvoinnista voisi nauttia, kun muu maailma rypee nälässä, kärpäsissä ja kulkutaudeissa?

Eurooppa: Hups! Piti tulla kirkko mutta tulikin teurastamo.

Voiko köyhään luottaa?

Päähenkilö luettelee kauheita lukuja kesken juhlien kuin mantraa:

Flanderissa 1915 saksalaiset tappoivat kymmenessä minuutissa 5 000 ranskalaista sotilasta kloorikaasulla, vaikka taistelukaasujen käyttö oli kielletty Haagin sopimuksella 1899.

Ystävänsä muistoksi ”Euroopan veressä ja suolenpätkissä” kahlaava nainen alkaa kirjoittaa romaania. Kirjoittaminen on terapiaa, joka ajaa terapiaan.

Hänet itsensä on pelastettu, kuin kulkukissan pentu, alkoholistivanhempien, köyhyyden ja väkivallan muodostamasta mustasta aukosta keskelle Etelä-Helsingin eliittikortteleita. Sinne missä hyvien perheiden pennut eivät tajua kuinka paljon saavat ilmaiseksi.

Köyhän mielenmaisemaa – alemmuudentunnetta ja katkeruutta – Niemi kuvaa karusti eikä pelkää vastakkainasettelua köyhän ja rikkaan välillä.

Hän esittää teoksessaan valtavasti kysymyksiä. Voiko köyhään luottaa? Olemmeko oppineet mitään historiasta?

Välillä lukija on uupua päähenkilön ajatusryöpyn ja poukkoilun alle. Kerronta uhkaa hajota, kun teemoja on niin runsaasti: köyhyys, rikkaus, syyllisyys, muisti, etuoikeutettujen historia.

Tulkoon suuruus!

Kirja kirjassa, päähenkilön työn alla oleva Suurromaani on vertauskuvallinen kertomus Lapinlahden sairaalan viimeisestä potilaasta. Merestä löydetystä, nimettömästä ja muistinsa menettäneestä naisesta, joka puhuu ainakin viittä eurooppalaista kieltä kuin vettä vaan.

Suurromaani on vähintään yhtä kiinnostava kuin päätarina ja Marjo Niemi on limittänyt tarinat hienosti toisiinsa.

Päähenkilönsä suulla kirjailija sivaltaa itseäänkin.

Eurooppalainen suurromaani eikä yhtään vähempää! Helvettiin suomalainen perhehelvetin kuvaus, aikalaishuohotus, kirpeät sotapotpurit, kipeät kasvutarinat, naiset eksyksissä, miehet huorissa. Tulkoon suuruus!

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys. Teos 2012. 402 sivua.