Vanity Fair -lehti julkaisi elokuussa 2012 Yhdysvaltojen vaalitaistelua kuumentaneen artikkelin, joka seurasi republikaanien presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn rahavirtoja Karibianmeren veroparatiiseihin.
Jutun keskiössä oli Bain Capital, Romneyn Cayman-saarille rekisteröity pääomasijoitusrahasto. Yhtiön arvo on tällä hetkellä 30 miljoonaa dollaria, noin seitsemän prosenttia Romneyn 450 miljoonan dollarin kokonaisvarallisuudesta.
Deutsche Bankin analyysi kymmenistä Bain Capitalin tekemistä kaupoista kertoi, että yhtiön sijoitusten tuottama sisäinen korko sijoitetulle pääomalle oli tähtitieteellinen 88 prosenttia.
Poliitikkojen ja taloudellisen eliitin edut menevät pahasti ristiin.
Bain Capitalin liiketoimintamalli oli tuttu monista pääomasijoitusrahastoista: se osti tappiollisia yrityksiä ja käynnisti niissä tiukkoja saneerausohjelmia.
Saneerausohjelmilla tähdättiin pikavoittoihin. Esimerkiksi vuonna 1994 Bain Capital osti Dade International -lääkeyhtiön. Yrityksen tutkimus- ja tuotekehittelypanos tiputettiin tämän jälkeen alle puoleen kilpailijoiden tasosta. Lyhyen aikavälin tuotot nousivat, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin yhtiö oli konkurssissa.
Barack Obaman kampanja tarttui nopeasti artikkeliin. Huomiota herätti se, että Romney maksoi kokonaisvarallisuudestaan vain 15 prosenttia veroa. Vähemmän kuin tavallinen yhdysvaltalainen palkansaaja.
Tutkivan journalismin taidonnäyte
Vanity Fair -lehden jutun kirjoittaja on Nicholas Shaxson, kirjailija Aarresaaret: Miehet jotka ryöstivät maailman -teoksen takana. Bain Capitalin tarina ei ehtinyt alun perin vuonna 2010 englanniksi julkaistuun kirjaan.
Se ei haittaa. Shaxson ohjaa esimerkeillään lukijan läpi veroparatiisitalouden historian. Bain Capital olisi päätynyt kirjaan yhdeksi esimerkiksi lukemattomien muiden joukossa.
Shaxsonin kirja on kantaa ottava, mutta kiihkoton kuvaus nykypäivän kapitalismin eräistä suurimmista valuvioista. Shaxson osaa avata vaikeita talousteemoja dekkarimaisiksi tarinoiksi tavalla, jota voi vain ihailla.
Rauhallinen tyylilaji luo uskottavuutta. Kun materiaali on tarpeeksi räjähdysherkkää, voi johtopäätösten tekoa jättää osin myös lukijoille.
Kirjan avain on henkilövetoisuus. John Maynard Keynesin ajatukset pääomakontrollien tärkeydestä ja Ranskan Elf-öljy-yhtiön valtava korruptioskandaali tempaavat mukaansa yhtä vahvoina kertomuksina, kun maailmantalouden tapahtumat tuodaan lähelle yksittäisten ihmisten ajatusten ja kohtaloiden kautta.
Kirjan alkuperäinen kustantaja on akateemistakin kirjallisuutta kustantava Palgrave Macmillan, mutta oikeastaan Tax Justice Network -tutkija -ja kampanjajärjestö rekrytoi Shaxsonin kirjoittamaan tätä kirjaa.
Tämä rahallinen panos antoi Shaxsonille mahdollisuuden tehdä useita vuosia kestäneen haastattelukierroksen ja taustatutkimuksen eri mantereilla. Vahvat resurssit näkyvät lopputuloksessa.
Öljyvaltioista veroparatiiseihin
Shaxson on taustaltaan pitkän linjan taloustoimittaja. Hän päätyi 1990-luvulla kiertämään anglosaksisessa maailmassa huonosti tunnettuja Länsi-Afrikan öljyvaltioita.
Afrikan vuosista syntyi lukuisia artikkeleita maailman tunnetuimmissa talousmedioissa, kuten Financial Timesissa ja The Economistissa. Tuloksena oli myös vuonna 2007 julkaistu kirja ”myrkytetyt lähteet” eli Poisoned Wells: The Dirty Politics of African Oil.
Siirtymä Länsi-Afrikan diktatuureista veroparatiiseihin on yllättävän pieni. Päiväntasaajan Guinessa ja Gabonissa Shaxson kuvasi valtioita, joiden johtajat ja taloudellinen eliitti olivat irtautuneet kansalaisistaan valtavien öljytulojen avulla. Tavallisten ihmisten asema kurjistui ja korruptio söi valtiota sisältä.
Ongelmaa kutsutaan kehitystaloustieteessä yleisesti resurssikiroukseksi. Luonnonvarojen pitäisi tuoda kansalle ylimääräistä hyvinvointia. Historia on kuitenkin osoittanut, että todellisuus on kerta toisensa jälkeen huomattavasti synkempi.
Monia Aarresaarten kuvaamia veroparatiiseja vaivaa sama ilmiö, tosin resurssikirouksen sijaan voitaisiin puhua finanssikirouksesta. Cayman-saaret, Jersey ja monet muut veroparatiisit ovat Shax-sonin mukaan rahoitusmarkkinoiden kaappaamia valtioita.
Poliitikkojen ja taloudellisen eliitin edut menevät pahasti ristiin. Tavallisten ihmisten asema ei aina ole kadehdittava. Finanssisektorin kasvu nostaa hintatasoa ja syö toimintaedellytyksiä perinteisiltä elinkeinoilta, kuten turismilta.
Ilmiö ei rajoitu pieniin kehitysmaihin. Shaxson muistuttaa lukijoita siitä, että kaksi maailman merkittävintä veroparatiisia sijaitsevat saarilla: niiden nimet ovat Lontoo ja New York.
Markkinoiden ideaalit eivät toteudu
Ennen kaikkea Aarresaaret tekee veroparatiisitaloudesta nykyisen kapitalismin kipupisteiden taudinkuvaa. Ideaalit vapaista markkinoista, avoimesta kilpailusta ja tehokkaista markkinoista eivät toteudu, kun säännöt eivät ole kaikille samat.
Matkan varrella käsitellään muun muassa veroparatiisitalouden historia, kehitysmaista laittomasti siirretyt yritysten voitot sekä veroparatiisitalouden rooli finanssikriisin taustalla.
Yhden kiinnostavimman luvun alaotsikko on ”inhimillinen tekijä”. Se luotaa haastattelujen avulla niitä psykologisia prosesseja, joiden kautta alkuaan hyvää tarkoittavat ihmiset päätyvät rahoitusmarkkinoilla osallisiksi korruptiorahojen ja rikollisuuden voittojen pesemiseen.
Kirjan sivuille on pakattu valtava määrä tarinoita ihmisistä ja yrityksistä jotka kätkevät toimintansa riskejä ja siirtävät varojaan verottajan ulottumattomiin. Ne herättävät ärtymystä, vihaakin. Silti kyse ei ole masentavasta teoksesta.
Rahoitusmarkkinoiden ylikorostunut asema ja salaisuusvaltioiden järjestelmä voidaan purkaa. Se ei onnistu yhdellä taikaiskulla eikä yhden maan toimesta.
Verotus täytyy nostaa yritysten vastuukysymykseksi, täydellisestä verotusta koskevien tietojen vaihdosta valtioiden välillä on tehtävä standardi, ja yhtiöitä tulee pakottaa kirjanpitosäännöillä avoimuuteen.
Suurvalloilla, erityisesti Britannialla ja Yhdysvalloilla, on tavallista suurempi vastuu ongelmien korjaamisessa. Kuitenkin esimerkiksi EU:ssa muutos edellyttää ongelman tiedostamista koko maanosassa.
Suomessa ensimmäiset askeleet on otettu, kun ongelma on noussut viime vuosina julkiseen keskusteluun. Suurimmat testit ovat Suomen osalta kuitenkin EU:n arkisessa päätöksenteossa ja kotimaisten ongelmien, kuten pörssiomistuksen porsaanreikien ratkaisemisessa.
Kirjan kääntäjä Henri Purje kuuluu ystäviini, mutta jääviyden uhalla on pakko kehua käännöksen jälkeä. Yli 300-sivuisen, pienellä fontilla painetun kirjan kääntäminen on tietokirjallinen kulttuuriteko. Purjeen käännös tavoittaa hienosti Shaxsonin alkuteoksen soljuvan sanomalehtityylisen asun.
Kirjoittaja on tietokirjailija.
Nicholas Shaxson: Aarresaaret. Miehet jotka ryöstivät maailman. Suomentanut Henri Purje. Into 2012. 316 sivua.
uutiskirje 
