Pietarissa V.I. Leninin johdolla syksyllä 1917 tehty vallankaappaus, jota on myös lokakuun vallankumoukseksi kutsuttu, tehtiin väärässä maassa ja väärään aikaan. Lisäksi se ei johtanutkaan sosialistiseen järjestelmään, vaan valtiokapitalismiin.
Tätä mieltä on Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Osmo Jussila uudessa perusteellisessa tutkimuksessaan Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi (Otava).
Neuvostoliitossa ei neuvostoilla ollut mitään valtaa, vaan Josif Stalinin vahvistama ja täydellistämä järjestelmä oli byrokraattisen puoluevaltion kapitalismi. Leninilläkään ei ollut mitään valtiokapitalismia vastaan, sillä hän piti sitä ensi askeleena sosialismiin.
Leninin puolueen todellinen kannatus Venäjällä oli tuolloin 25 prosentin luokkaa.
Jussilan tutkimus perustuu harvinaisen laajaan lähdeaineistoon ja vuosikymmenten kokemukseen. Helsinkiläisistä arkistoista Jussila on löytänyt 1917 painettuja pöytäkirjoja, jotka eivät ole olleet aikaisemmin tutkijoiden käytössä ja jotka vahvistavat hänen kirjassaan esittämää kuvaa Neuvosto-Venäjästä.
Marx ja Mars
Jussila sijoittaa vuoden 1917 tapahtumat Pietarissa vallankumousten traditioon. Siksi hän aloittaa katsauksella varhaisiin sosialistisiin utopioihin ja Karl Marxin ja Friedrich Engelsin teksteihin. Tutkija huomauttaa, että Engels tuntuu olleen Leninille Marxia läheisempi.
Jussila toteaa Marxin ja Engelsin hahmotelleen äärimmäisen niukasti kapitalismin syrjäyttämisen jälkeen rakennettavaa uutta yhteiskuntaa. Tärkeäksi nostamansa käsitteen ”proletariaatin diktatuuri” Lenin löysi Marxin kirjoittamasta Gothan ohjelman arvostelusta, mutta Jussila huomauttaa Marxin maininneen ”proletariaatin diktatuurin” vain kerran ja silloinkin ohimennen.
Kirjassa esitellään myös erilaisia ihanneyhteiskuntien kaavailuja ja kokeiluja, sillä niilläkin oli vaikutusta Venäjän kaappauksen jälkeisiin tapahtumiin. Neuvostoliiton symboliksi noussut punainen tähti on lainattu samannimisestä utopiakirjasta, joka ilmestyi 1908. Kirjan oli kirjoittanut Leninin työtoveri Alexander Bogdanov. Kirjan nimi tarkoitti planeetta Marsia, jonne kirjoittaja sosialistisen ihanneyhdyskuntansa hahmotteli.
Vallanpoimijat
Vallankaappauksesta Jussila lainaa Leniniä: ”Havaitsimme vallan olevan kadulla ja poimimme sen.”
Tutkija tarkentaa, että kyseessä oli sotilaskaappaus, koska sen käytännön toteuttajana oli sotilasvallankumouksellinen komitea, jonka toimia johdatteli Lev Trostki. Lenin saapui Pietariin vasta tapahtumien ollessa jo käynnissä ja hän oli aluksi varsin tietämätön suurkaupungin kiihkeästä tilanteesta.
Jussilan mukaan Pietarin varuskunnan 240 000 sotilaasta vain noin 10 000 kannatti aktiivisesti bolshevikkeja. Upseerit juopottelivat ja kasakat julistautuivat puolueettomiksi.
Vallansiirtoon tarvittiin lopulta vain suhteellisen pieni joukko toimijoita. Tärkeimpiä olivat Helsingistä ja Kronstadtista tulleet matruusit. Kaappaus sujuikin lähes verettömästi, sillä ratkaisevassa Talvipalatsin piirityksessä ja valtauksessa kuoli vain kuusi ihmistä.
Vallan anastamisen jälkeisessä sekasorrossa Lenin keplotteli Venäjälle hallituksen eli kansankomissaarien neuvoston, johon kuului vain yhden puolueen edustajia.
Jussila tiivistää monimutkaisen salakähmäilyn ytimen näin: ”–– bolshevikkinen yhden puolueen hallitus, oli vähemmistönä olleen neuvostokongressin pienen vähemmistön kaappaus kaikkien neuvostojen nimissä.”
Tutkijan mukaan Leninin puolueen todellinen kannatus Venäjällä oli tuolloin 25 prosentin luokkaa.
”Rautainen Felix”
Oppositio alkoi pian nousta Venäjän yhden puolueen hallitusta vastaan. Pienten aseellisten kapinoiden kukistamiseen riittivät Leninille uskolliset muutama tuhat matruusia. Leninillä ei ollut mitään aikomusta jakaa valtaa muiden sosialististen puolueiden kanssa. Jussila kutsuukin hän valtafanaatikoksi.
Valtansa turvaamisessa bolshevikit luottivat vielä matruuseja enemmän latvialaisiin tarkka-ampujiin. Näistä kiväärimiehistä muodostui eräänlainen Leninin henkikaarti.
Latvialaisia oli kahdeksan rykmentin verran, mutta ei tarpeeksi turvaamaan uutta valtaa, sillä saksalaiset lähestyivät uhkaavasti Pietaria. Leninin kaavailujen mukaan uusi sosialistinen valtio ei tarvitsisi armeijaa eikä poliisia, mutta nyt näistä haaveista – kuten monista muistakin vastaavista kuvitelmista – jouduttiin luopumaan.
Asevelvollisuusarmeijaa ryhdyttiin rakentamaan Trotskin johdolla. Miliisi pantiin pystyyn ja jopa salainen poliisi Tseka eli ”ylimääräinen komissio taistelussa vastavallankumousta ja sabotaasia vastaan”. Tsekan johtoon löydettiin Leninin kaipaama kova mies. Hän oli ”Rautainen Felix” eli Felix Dzerzinski.
Sotilasvallakumouksellisen komitean korvannut Tseka ehdittiin perustaa jo ennen vuoden 1917 loppua. Aluksi Tsekalla ei ollut edes pidätysoikeutta; sen tehtävänä oli vain tutkia. Pian se sai kiinniotto-oikeudet ja alkoi myös jakaa tuomioita ja pani niitä täytäntöön.
Raaka kidutus kuului ”Rautaisen Felixin” komission toimintatapoihin. Ensimmäisen teloituksensa Tseka suoritti 24.2.1918. Aluksi nahkatakkiset tsekistit teloittivat oikeita rikollisia, mutta parin kuukauden päästä siirtyivät myös poliittisiin vastustajiin.
Pistimillä valtaan
Propagandassaan Lenin vaati perustuslakia säätävän kokoukselle kutsumisesta koolle. Sen piti luoda perusta uuden valtion synnylle. Mutta kun valta oli saatu, ei kokouksen järjestäminen enää tuntunut aiheelliselta. Paine sen koolle kutsumiseksi oli kuitenkin niin kova, että bolshevikkien oli pakko taipua.
Kokous hajotettiin asevoimin, kun selvisi, että Leninin puolue oli kokouksessa selvänä vähemmistönä vain 24 prosentin osuudella.
Aluksi bolshevikkien vallan alla olivat vain Pietari ja Moskova. Neuvostoliiton historiankirjoituksen mukaan valta kuitenkin levisi suorastaan riemusaatossa koko laajaan maahan. Jussila kumoaa tämän lukuisilla yksityiskohtaisilla esimerkeillään.
Vaadittiin paljon juonittelua ja väkivaltaa. Puolueen keskuskomitea jakoi revolvereja agenteilleen. Ensin vallattiin neuvostot, sitten siirryttiin komissaarivaltaan ja lopuksi turvauduttiin punaiseen terroriin. Vankileirien saariston perustaminen aloitettiin jo Leninin aikana.
Kesällä 1918 alkoi sisällissota, joka kesti aina vuoden 1920 loppuun saakka. Sitä ei voitu voittaa ilman perinteistä armeijaa.
Puna-armeijaan liittyi jo alkuvaiheessa 8 000 vanhan armeijan upseeria. Heitä kutsuttiin spesialisteiksi.
Astuttiin johtoon
Vallankaappauksen jälkeen teollisuudessa alkoi mennä surkeasti. Työläiskomiteat ottivat tuotantolaitokset haltuunsa ja alkoivat johtaakin niitä. Lenin oli alun perin ajatellut, että työläiset vain valvoisivat tehtaan johdon toimintaa.
Monessa paikassa kävi niin kuin suuressa Nobelin tehtaassa, jossa oltiin hetkessä konkurssissa eikä palkkoja pystytty maksamaan. Mutta tehdasta johtaneet työläiset eivät olleet tyhmiä. He pitivät kokouksen ja päättivät luovuttaa Nobelin valtion hallintaan.
Osaltaan tämä johti Venäjällä muutoinkin kukoistavan byrokratian räjähdysmäiseen kasvuun. Byrokratian kitkeminen oli ollut yksi vallankumouksen tavoitteista. Bolshevikit ottivat haltuunsa vanhan byrokratian ja rakensivat sen päälle vielä uuden.
Tavoitellun suunnitelmatalouden sijasta saatiin aikaan kammottava sekasotku.
Jussilan mukaan Neuvosto-Venäjää leimasivat nälkä, kylmyys, hävitys ja terrori. Pahimmaksi uhaksi valtaapitäville nousi Kronstadtin matruusien kapina 1921.
Kirjansa lopuksi tutkija käsittelee vielä Stalinin ”suurta harppausta” ja toteaa viisivuotissuunnitelmien todellisten saavutusten olleen aivan toista kuin maailmalle julistettiin.
”Ei siis todellakaan ollut tultu paratiisiin vaan vajottu helvettiin”, päättää Jussila kirjansa.
Lue sunnuntaina KU:n verkkolehdestä, miten Osmo Jussila kuvaa Leninin kaipuuta väkivaltaan.
uutiskirje 