Ilmassa on yhteenvedon ja tilinpäätöksen makua, kun Arnaldur Indridason, Islannin lahja hyvien dekkarien ystävälle, kertoo yhdeksännen kerran komisario Erlendurista. Kymmeneskin kirja on jo ilmestynyt, joten matkan pää Menneet ja kuolleet ei ole.
Arnaldurin kahdessa edellisessä romaanissa rikoksia Reykjavikissa selvittivät hänen kollegansa Elinborg ja Sigurdur Oli. Erlendur oli kadonnut jonnekin itään.
Nyt saamme tietää, minne ja mitä tekemään. Lumimyrskyyn lapsena kadonneen pikkuveljen kohtalo ei ole jättänyt synkkämielistä Erlenduria rauhaan. Hän on palannut lapsuudenkotiinsa ja elää muistoissaan päivää, jona äkillisesti noussut lumimyrsky nielaisi molemmat veljekset, mutta vain Erlendur selvisi kotiin. Tässä kirjassa myös selviää, miksi hän tuntee syyllisyyttä tapahtumasta, johon ei voinut mitenkään vaikuttaa.
Islannin luonto on raju. Myrskyyn katosi myös nainen vuonna 1942. Erlendur kiinnostuu tapauksesta eikä ole Arnaldurin lukijalle mikään juonipaljastus kertoa, että sen taustalta löytyy synkkiä salaisuuksia. Niitä Erlendur kaivaa pala palalta esiin majaillessaan ränsistyneessä kotitalossaan kylmyyden ja aaveiden keskellä.
Tarina on tuttuakin tutumpaa Arnalduria, mutta niin hän sen jälleen kerran kertoo, että romaani on pakko lukea yhdellä kertaa.
Kaikesta Arnaldurin taidokkuudesta huolimatta tuntuu siltä, että kymmenen dekkarin mestariluokan saavuttaminen riittäisi tätä lajia. Ensimmäisten kirjojen yllätyksellisyyttä hän ei voi enää saavuttaa, edessä olisi väistämätön hiipuminen. Sitä ei alallaan Euroopan parhaisiin kertojiin kuuluvalle Arnaldurille soisi tapahtuvan.
Arnaldur Indridason: Menneet ja kadonneet. Suomentanut Seija Holopainen. Blue Moon 2012. 283 sivua.
uutiskirje 