Arto Timosen kuvat pysäyttävät juuri ilmestyneessä kirjassa Katu. Köyhyys, alkoholismi ja kodittomuus ovat niissä todellisia, eivät vaalipuheiden ympäripyöreää hymistelyä. Akateemiset tutkimukset eivät näytä asunnottomuutta yhtä hätkähdyttävän todentuntuisesti kuin Ulla Pyyvaaran ja Arto Timosen kirja.
Timosen kuvat, joiden tyylilaji on inhorealismi, vetävät puoleensa.
Vaikka Helsingin katujen tästä puolesta ei haluaisi tietää, helsinkiläinen ei voi välttää aihetta – vaikka ei ikinä olisi kuullut tästä kirjasta tai Vailla vakinaista asuntoa -järjestöstä, niin kaduilla on joskus liikuttava. Ja siellähän he ovat, alkoholistit ja narkomaanit istuskelemassa ratikkapysäkeillä ja puistoissa, koko ajan suuremmin joukoin. Köyhyys lisääntyy pääkaupungin kaduille muutenkin kuin kerjäläisten muodossa.
Kuviin liittyvät, Ulla Pyyvaaran taltioimat elämäntarinat täydentävät niitä matalan profiilin arkirealismilla. Pyyvaara ei selitä eikä sorru ylilyönteihin. Lähes kaikki kaksikymmentä tarinaa kerrotaan rohkeasti omalla nimellä ja kuvalla, puhumalla jopa hätkähdyttävän suoraan myös omista töppäilyistä.
Kuvat ovat kirjan pääsisältö. Niistä välittyy katujen kylmyys ja likaisuus niin elävästi, että sen pelkää melkein tarttuvan lukijan käsiin. Näyttää siltä kuin useimmat kuvat olisi otettu huonossa säässä tai iltahämärässä.
Vaalit ovat ohi, mutta asunnottomuus on varmasti seuraavienkin vaalien kampanjoissa. Sen kunnallispoliitikon, joka vaatii asuntojen rakentamista lisää asunnottomille, kannattaa katsoa tämän kirjan kuvia. Tämän joukon saamiseen pois rumentamasta designpääkaupungin katuja tarvitaan muita keinoja.
Ei vain myötätuntoa
Kirja herättää monenlaisia ajatuksia, eikä suinkaan pelkkää myötätuntoa näitä kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Helsingissä on asunnottomille tarjolla monenlaisia palveluja, myös tukiasuntoja. Niiden lähtökohtana on, ettei asukkaan ja hänen vieraidensa päihteidenkäyttö saa olla asumista kohtuuttomasti vaikeuttavalla tasolla. On kohtuullinen vaatimus, että asukas maksaa vuokran, eikä hajota paikkoja ja valvota naapureita yökausia.
Syynä siihen, että kaikki eivät pysty tähän, ei ole oma tahto, vaan erilaiset ongelmat kuten päihderiippuvuus, psyykkinen sairaus tai lievä kehitysvammaisuus. Ne eivät parane asuntoja rakentamalla.
Aiheen moniulotteisuuden takia tieteellisiä tutkimuksia tietenkin tarvitaan. Samoin poliitikkojen on otettava kantaa aiheeseen.
Pyyvaaran ja Timosen kirja välittää heille, ja kaikille asunnottomien parissa tavalla tai toisella työskenteleville, katujen kansan näkökulman. Se on tämän kirjan tärkein anti: kaduilla asuvien todellisuus on niin kaukana normaalioloissa elävien arjesta, että sen tajuamisessa auttaa välittäjien kokoama dokumentti.
Ulla Pyyvaara ja Arto Timonen: Katu. Asunnottomat kertovat. Into ja Vailla vakinaista asuntoa ry. 2012. 162 sivua.
uutiskirje 