Kokoomuksessa pidettiin vuoden 1975 eduskuntavaalien alla sietämättömänä ajatusta, että eduskunnan yksinkertainen enemmistö riittää säätämään lait.
Tuolloin käydyssä kamppailussa valtiosääntöuudistuksesta oikeisto sai suoraa tukea 10. kesäkuuta 1974 perustetulta Elinkeinoelämän valtuuskunnalta (EVA), vaikka se pyrki luomaan itsestään kuvaa puoluepoliittisesti neutraalina organisaationa.
Vuoden 1975 vaaleja edeltänyttä kuumaa kamppailua kuvaa maisteri Ville Okkonen artikkelissaan, joka on ilmestynyt Työväentutkimus-vuosikirjassa 2012.
SDP radikalisoitui
Valtiosääntöuudistuksen lisäksi elinkeinoelämää huoletti SDP:n radikalisoituminen ja lähentyminen SKP:n kanssa. SDP oli juuri antanut sisäpoliittisen julkilausuman, jossa se vaati liikepankkien ja vakuutuslaitosten ottamista yhteiskunnan haltuun.
Oikeiston ja elinkeinoelämän näkemyksen mukaan vuoden 1975 vaaleissa keskeisin kysymys oli, päätetäänkö talouselämän sääntelyn voimistamisesta yksinkertaisella eduskuntaenemmistöllä vai ei.
Molemmat vasemmistopuolueet olivat työväenliikkeen historiallisen linjan mukaisesti sillä kannalla, että eduskunnan on oltava yhteiskunnan demokraattisen kehittämisen keskiössä. Oli demokratian vastaista, että 67 kansanedustajaa pystyi äänestämään jo hyväksytyn lain yli vaalien.
Oikeisto taas ei voinut hyväksyä sitä, että valta siirtyy poliittisille puolueille tai jollekin puoluerintamalle.
Vasemmistoenemmistö lähellä
Eduskunnassa oli ollut vasemmistoenemmistö 1966–1970. Istuvassa eduskunnassa vasemmistolla oli yhteensä 92 paikkaa ja uusi vasemmistoenemmistö oli mahdollinen. Oikeisto pelkäsi vasemmiston tässä tapauksessa valtiosääntöuudistuksen avulla vievän Suomen sosialismiin.
Okkosen mukaan EVA puuttui suoraan puoluepolitiikkaan, vaikka se julkisuudessa jyrkästi kiistettiin. Virheellinen käsitys, että vasemmisto olisi jotenkin harhaisesti epäillyt organisaatiota politikoinnista elää edelleen tuoreissakin historian tulkinnoissa.
Ville Okkonen kirjoittaa EVA:n poliittisen toiminnan olleen konkreettisempaa ja aktiivisempaa kuin mitä esimerkiksi Jukka Tarkka on valtuuskunnan toimitusjohtajaa Max Jakobsonia käsittelevässä kirjassaan antanut ymmärtää. EVA toimitti porvarillisille puolueille materiaalia ja vaaliartikkeleita. Ne eivät juuri eronneet siitä, mitä elinkeinoelämä viestii tänäänkin: verorasituksen kasvu ja taloudelliset vaikeudet kietoutuvat toisiinsa, työantajamaksut heikentävät kotimaisen tuotannon kilpailukykyä ja korkea verotus yhdessä kasvavan sosiaaliturvan kanssa lisää työhaluttomuutta.
Ei-sosialististen puolueiden yhteistoiminnan organisoimisen lisäksi EVA pyrki vaikuttamaan ”kansanvaltaisen työväenliikkeen” ohjelmatyöhön. SDP luopuikin sosialistisista tavoitteistaan vielä 1970-luvulla.
Porvarihallitus vei enemmistöparlamentarismiin
EVA:n vaikutusyritykset eivät onnistuneet, vaan vasemmisto kasvatti paikkamääräänsä vuoden 1975 vaaleissa. SDP tosin menetti yhden, mutta SKDL voitti kolme lisäpaikkaa. SDP sai silloin 54 ja SKDL 40 edustajaa.
Määrävähemmistösäännökset poistettiin vasta 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa oli ensimmäinen puhdas porvarihallitus sitten 1960-luvun.
Ville Okkonen arvostelee artikkelissaan EVA:n toimintaa demokraattisten ihanteiden kuten yhteiskunnallisen avoimuuden ja hallinnon läpinäkyvyyden näkökulmasta. EVA ei suuntautunut vain radikalismin patoamiseen, vaan kokonaisvaltaisesti politiikkaan tähdäten poliittisten voimasuhteiden muuttamiseen. Se oli merkittävä vallankäyttäjä, mutta tämän kiistämällä EVA sai mahdollisuuden esiintyä asiantuntijana.
Lue myös KU:n arkistojuttu työnantajien miljoonista, joilla taisteltiin SKDL:oa vastaan vuodelta 2004.