Mitä pitäisi tapahtua, että Eurooppa vieroittautuisi digiriippuvuudesta Yhdysvaltoihin?

Viime aikoina on puhuttu paljon Euroopan digitaalisesta riippuvuudesta Yhdysvalloista. Kuinka vakavasta riippuvuudesta on kyse? Paheneeko riippuvuus vain entisestään, kun tekoälytyökalut yleistyvät työelämässä?

Matti Ylönen: Keskeisissä digitaalisissa alustoissa riippuvuus on erittäin suurta. Esimerkiksi hakukoneissa Googlen markkinaosuus on noin 90 prosenttia. Myös pilvipalveluissa ja muissa keskeisissä infrastruktuureissa yhdysvaltalaisten toimijoiden osuus on yleensä 70–90 prosenttia alasta riippuen.

Sosiaalisen median palvelut, kuten X tai Meta, eivät ole kriittisimpiä – niiden tilalle syntyisi nopeasti korvaajia. Mutta pilvi-infrastruktuuri on syvempi ja vaikeammin korvattava riippuvuus.

Hyvin harva yritys pystyisi toimimaan, jos Microsoft Office yhtäkkiä lakkaisi toimimasta Euroopassa. Avoimen lähdekoodin tekstinkäsittely- ja toimisto-ohjelmia löytyy, mutta ongelma on koko Microsoftin ekosysteemi – Outlook, pilvipalvelut ja konesalit. Niitä on vaikea korvata.

Jos puhutaan huoltovarmuudesta, niin kuinka huoltovarma Suomen digitaalinen infrastruktuuri on?

Ei kovinkaan. Suomessa on tehty harjoituksia, joissa on testattu, mitä tapahtuisi, jos keskeiset palvelut menisivät offline.

Microsoft on vakuuttanut, että heidän palvelunsa toimisivat silloinkin, mutta kaikki tämä on yritysten lupausten varassa – niin kauan kuin lähdekoodi ei ole julkisesti tarkistettavissa.

Meillä oli aikanaan Valtion tietokonekeskus VTKK, joka yksityistettiin 1990-luvulla ja muuttui TT Tieto Oy:ksi (nykyään TietoEVRY). Sen seurauksena valtio teki itsensä riippuvaiseksi yksityisestä toimijasta – ja nyt tuo riippuvuus on siirtynyt amerikkalaisyrityksille.

Toisaalta Eurooppa on jälkijunassa sekä USA:han että Kiinaan verrattuna omien digitaalisten alustojen ja tekoälypalvelujen kehittämisessä. Mitä tarvitsisi tapahtua, että Eurooppa voisi vieroittautua digiriippuvuudestaan?

Prosessit ovat hitaita – Kiina aloitti nykyiseen tilanteeseen johtaneen kehitystyönsä jo 1980-luvulla. Teolliset syklit kestävät 20–30 vuotta.

Euroopassa keskustellaan, pitäisikö luoda ”oma Google” tai ”oma Microsoft”, vai hajautetumpia järjestelmiä. Todennäköisesti tarvitaan näiden yhdistelmä.

Mutta realistisesti: verkostovaikutukset ja polkuriippuvuudet tekevät yhdysvaltalaiset jättiläiset erittäin vaikeiksi haastettaviksi. Hajautetut, avoimeen lähdekoodiin nojaavat järjestelmät voivat olla Euroopalle realistisempi tie.

Onko kyse rahan vai poliittisen tahdon puutteesta? Vai estävätkö käytännön asiat Euroopan kilpailemisen USA:n ja Kiinan kanssa?

Kyse on kaikista kolmesta: rahasta, poliittisesta tahdosta ja käytännön osaamisesta.

Yhdysvalloissa myös julkinen rahoitus on ollut kertaluokkaa suurempaa. Esimerkiksi USA:n edellisen presidentin Joe Bidenin hallinnon vuoden 2022 teknologia- ja teollisuusinvestointipaketti CHIPS Act oli suuruudeltaan 280 miljardia dollaria eli EU:n koko vuosibudjetin luokkaa.

Millaisia ideologioita ja tulevaisuusvisioita suurten digiyhtiöiden perustajien ja omistajien taustalla on? Millaista maailmaa teknologiayhtiöt ja ”tech bro”-luokka on rakentamassa?

Monet narratiivit korostavat Kalifornian hippikulttuuria, Grateful Deadia autotallissaan kuuntelevia ohjelmoijia, alkuaikojen avoimen internetin ihanteita ja liberaalia ajattelua. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Muistetaan esimerkiksi vuonna 1995 julkaistu John Barlow’n Kyberavaruusmanifesti, joka hahmotteli internetistä täysin vapaata ja sääntelemätöntä tilaa, jossa aivan kaikki, myös äärioikeisto, saisivat toimia vapaasti.

Rinnalla on aina kulkenut synkempi kertomus: on muistettava, että internet kehitettiin alun perin Yhdysvaltain puolustusteollisuuden ja sisäisen tiedustelun tarpeisiin.

Yksi esimerkki teknologiamiljardöörien ideologioista on PayPal-yhtiöllä rikastunut Peter Thiel. Thiel tuki Donald Trumpia jo 2016, kun monet muut teknomiljardöörit vielä epäröivät kantaansa. Hän otti myös nykyisen varapresidentti J.D. Vancen hoiviinsa ja aloitti Vancen poliittisen uran. Thielin ympärillään on myös ajattelijoita, joissa sekoittuvat libertarismi, autoritaariset ideat ja jopa esoteeriset vaikutteet. Monet näistä ajatussuunnista ovat hyvin kaukana perinteisestä liberaalista teknologiavisiosta. Jotain kertoo sekin, että viime vuonna Thiel piti San Franciscossa luentosarjan, jonka aiheena oli Antikristus.

Teknomiljardöörien parissa suosittu ideologi on ollut myös äärioikeistolainen ajattelija Curtis Yarvin, joka vastustaa avoimesti demokratiaa ja tasa-arvoa. Toki Yarvin on sittemmin myöntänyt, että hänellä meni vähän turhan lujaa LSD:n käytön kanssa.

Matti Ylönen. Kuva: Antti Yrjönen

Miksi näin kävi? Miksi ja miten Grateful Deadia autotallissa kuuntelevista hippi-insinööreistä tuli sitten James Bond -elokuvien pahiksia?

Hyvä kysymys! Osittain toki kuten sanoin: koskaan ei ollut niin, että internetin alkuaikojen pioneerit olisivat olleet vain kalifornialaisia hippejä.

Tavallaan vastaus tuohon kysymykseen voisi olla kirjan mittainen kertomus Amerikan muutoksesta laajemminkin.

Osittain kyse oli tietysti rahasta. 1970-luvulta asti amerikkalainen elinkeinoelämä on rahoittanut libertaarisia ja oikeistolaisia ajatushautomoita ja mediaa, kuten Fox News -kanavaa. Se on ollut mielipiteenmuokkausta, joka on ollut pitkäjänteistä ja myös tuloksellista.

Eräänlainen epäluottamus valtiota ja sen toimintaa kohtaan on toiminut libertaaristen aatteiden moottorina. Sen sijaan synkemmät aatteet ja ajatukset, kaikenlaiset Marsiin muuttamiset ja muut fantasiat menevät taas yksilötasolle: niihin minulla ei ole tyhjentävää vastausta.

Kuinka merkittäviä vallankäyttäjiä suuret digiyhtiöt, kuten Meta, Alphabet, Amazon, Palantir ja Apple ovat Yhdysvalloissa? Entä Euroopassa?

Yhdysvalloissa ne ovat olleet keskeinen osa politiikkaa jo vuosikymmeniä. Barack Obaman hallinto oli läheisessä yhteistyössä Piilaakson yhtiöiden ja niiden omistajien kanssa. Obama teki kaikenlaisia PR-stuntteja, kuten kävi koodauskouluissa vierailuilla ja halusi esiintyä teknologiamyönteisenä presidenttinä.

Tällainen resonoi 1990-luvun ja 2000-luvun alun globalisaatioideoiden ja niin sanotun uuden julkishallinnon oppien kanssa. Ajatuksena oli, että teknologiasta löydetään ratkaisuja ongelmiin ja saadaan pienennettyä hallintoa ja keskitettyä suunnittelua.

Sitten 2010-luvun taitteessa niin tapahtui iso muutos, joka oli aika nopea. Teknologiayhtiöiden johtajat lähentyivät Trumpin ajattelumaailmaa. Vielä esimerkiksi Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella Elon Musk erosi Trumpin hallinnon eräästä neuvonantajaryhmästä, koska Trumpin johdolla USA irtautui Pariisin ilmastosopimuksesta.

Trumpin uusi kausi taas on sementoinut ainakin toistaiseksi sen, että teknologiamiljardöörit ovat Trumpin tukena. Trumpin virkaanastujaisissa oli paikalla siisti rivi miljardöörejä aina Jeff Bezosista Elon Muskiin ja Mark Zuckerbergiin. Viimeksi mainittu piti myös viime vuoden lopulla puheen, jonka saattoi tulkita Trumpin sormuksen suutelemiseksi. Siinä hän vaati Trumpin hallinnolta toimia EU:n sääntelyä vastaan.

Euroopassa tilanne on erilainen: täällä ei ole omia vastaavia jättiläisiä, mikä on antanut komissiolle enemmän liikkumatilaa, koska ei ole jättifirmoja ja niiden vaalirahoitusta tai niiden investointien tuomia työpaikkoja. Euroopan suurin teknologiayhtiö oli pitkään SAP, josta suuri osa tavallisista ihmisistä ei ole koskaan kuullutkaan. Nyt isoin taitaa olla alankomaalainen ASML, joka valmistaa teollisuudelle mikropiirien valmistamiseen käytettäviä koneita.

Euroopassa on ollut myös Brexit-kansanäänestysestä seuranneessa Cambridge Analytica -skandaalista lähtien tunnustettua, että teknologiariippuvuus Yhdysvalloista on todellinen. Siitä sitten tulee poliittinen mandaatti tehdä asialle jotain.

Tämän sanottuani on myös todettava, että teknologiayhtiöistä on tullut suurin yksittäinen lobbausvoima Brysselissä yli 150 miljoonan vuosibudjetilla. Suurimmat yhdysvaltalaiset firmat ovat koko EU:n lobbaritilastojen ykkösinä. Meta käytti viime vuonna noin 10 miljoonaa EU:ssa lobbaamiseen. Tällaisille yhtiöille nämä eivät ole mitään valtavia summia, mutta kyllä niillä aika paljon saa tehtyä ja aika monta lounasta ostettua.

Millainen suhde digiyhtiöiden ja USA:n politiikan välillä on? Heiluttaako häntä koiraa, eli ohjailevatko digiyhtiöt hallinnon politiikkaa vai ohjaako Trumpin hallinto digijättien päätöksentekoa?

Kyse on molemmista. Se on symbioosi, jossa vuorovaikutus riippuu henkilöstä ja tilanteesta.

Miljardöörit eivät ole yhtenäinen ryhmä. Mark Zuckerberg ei pitäisi samanlaisia puheita, jos valituksi olisi vuoden 2024 vaaleissa tullut Kamala Harris. He tekevät jatkuvaa laskelmointia, mutta huomioivat samalla Trumpin arvaamattomuuden.

Mistä suomalaisessa ja eurooppalaisessa keskustelussa pitäisi puhua enemmän, kun puhutaan digiyhtiöistä?

Demokratian turvaamisesta. Teknologiayhtiöiden valta repii monissa maissa demokratian rakenteita auki.

Suomessa ja Pohjoismaissa hyvinvointivaltion malli on nojannut ennen kaikkea vahvaan, toimivaan demokratiaan.

Kun puhutaan digipolitiikasta, pitäisi samalla kysyä: mitä vaikutuksia tällä on demokratiaan, mediaan, järjestöihin ja kansalaisyhteiskuntaan?