Vapaan sanomalehdistön esitaistelijat eivät välttämättä aavistaneet, että massatiedotusteollisuuden kehittyminen voisi johtaa toden ja valheen erittelyn sijaan jännityksen ja muhevien juorujen metsästykseen.
Leo Löwenthal pani merkille aikakauslehtien elämäkertatarinoita tutkiessaan, että 1900-luvun alusta 1940-luvulle tultaessa oli siirrytty tuotannon parissa työskentelevistä, omalla työllään menestyneiden idolien ihailusta kulutuksen idoleihin, ”lottovoittajiin”, joiden menestys pohjautui suotuisiin sattumuksiin, hyvään tsäkään.
Le Monde diplomatiquen entinen päätoimittaja Ignacio Ramonet huomauttaa pamfletissaan Mediaräjähdys, että informaatio kirjaimellisesti saastuu niin kauan kuin toimittajat joutuvat työskentelemään rahoitusta tarjoavien ryhmien, yritysten ja suurjohtajien talutusnuorassa.
Informaatio paisuu ja tulvii yli äyräittensä valheiden ja huhupuheiden myrkyttäessä sen. Kuvaan astuvat jälkikäteismuokkaukset, vääristely ja manipulaatio.
Pilaantunut tieto myrkyttää mielemme kuin pilaantuneet elintarvikkeet elimistömme. Se uuttaa vieraita ajatuksia mielemme tiedostumattomiin kerroksiin:
”Siksi kansalaiset vaativat yhä äänekkäämmin jotain, mitä voisi kutsua ekologiseksi tiedoksi. He haluavat puhdistaa tiedon valtameren valheiden öljylautoista.”
Valheettomuustakuu
Uskonpuhdistus näki ensimmäiset lentolehtiset ja kenttätykit, Ranskan vallankumous syksyllä 1788 ensimmäisen lentolehtishyökkäyksen ja Valmyssa tykistön ensimmäisen joukkotulen.
Nämä olivat länsimaisen sananvapauden alkusoittoa. Tykistötuli on vaihtunut tv- ja näyttöpääteruutujen taukoamattomaan mainos-, viihde- ja uutispommitukseen, lentolehtiset nettiavaruuteen. Halu vallata ihmisten tajunta on pysynyt muuttumattomana.
Jos tiedosta ja informaatiosta siivottaisiin pois haitalliset epäpuhtaudet, informaatiotulvan määrä vähenisi ja laatu paranisi.
Ramonetin mielestä ekologisesti tuotettujen elintarvikkeiden tapaan meidän tulee vaatia ekoinformaatiota:
”Lehdillä voisi olla ”valheettomuustakuu” ja nettisivustoja varten voisi kehitellä ”juoruton” -merkinnän. Televisio-ohjelmia varten voisi suunnitella merkin ”ei testattu kansalaisilla” ja radio-ohjelmia varten tunnusmusiikin, jossa lauletaan: ”tuotteen sisältämän informaation todenperäisyys tarkistettu.”
Maailma finanssipääoman rahankeruupaikkana
Oswald Spengler tiivisti 80 vuotta sitten, että finanssipääoma pitää koko maailmaa pelkkänä rahankeruupaikkana, joka perustuu työn säästämiseen.
Journalismi kohotetaan raha-ajan vallitsevaksi ilmaukseksi filosofian, uskonnon ja taiteen edelle. Draama, lyriikka, filosofia, jopa luonnontiede ja historiankirjoitus muuttuvat pääkirjoituksiksi ja jatkokertomuksiksi.
Seurapiirisalonkimaista julkisuuttamme uhkaa rappeutuminen irrallisen tajunnan, solipsismin toriksi, kauhujen galleriaksi, jossa huutokaupataan tavaroita, maailmankatsomuksia ja elämästä hengissä selviytymiskeinoja.
Jääkö katsojien, lukijoiden ja kuuntelijoiden osaksi pelkkä omiin maailmoihinsa sulkeutuneiden tietoisuuksien yhteentörmäysten odottaminen?
Vai ehtiikö sosiaalinen media pelastaa ihmiskunnan henkiseltä rappeutumiselta? Demokratisoiko netti tiedonvälityksen?
Vai onko Media sanomalehtineen ja sähköisine vempeleineen vain journalismin muotoon puettu valmiiden ideoiden esityskeino, joka verhotaan dialogiksi, keskusteluksi tai väittelyksi, jotta voidaan tehdä sen ”hälyn” ja ”välkkeen” verhoamina todella kauaskantoisia rahakkaita ja tärkeitä päätöksiä, joiden vaikutus kantaa ”kolmanteen ja neljänteen polveen”?
Julkisus kuin ketunmetsästystä
Sananvapaus suo oikeuden jokaisen sanoa mitä tahtoo. Ramonet tarkentaa tätä tunnetulla ohjesäännöllä: ”tosiasiat ovat pyhiä, mielipide vapaa.”
Onko sitten jatkuva julkisuudessa esillä oleminen aitoa vapautta? Todellista vapautta saattaa olla myös mahdollisuus vetäytyä syrjään, kuten filosofi Descartes totesi: Hyvin on elänyt se, joka on osannut piiloutua.
Piiloutumisesta saattaa tullakin julkisuuden kilpailija, kunhan tv- ja valvontakameroiden yhteislähetykset alkavat ja elämästä tulee lakkaamatonta TOTISINTA TOSITEEVEETÄ, jota ei pääse pakoon eikä piiloon vaikka haluaisikin.
Julkisuus saattaa muuttua journalismin hajonneen viestinnän aikakaudella englantilaistyyliseksi ketunmetsästykseksi!
Halpisinformaatiota
Saammeko kenties ammattijournalismin tilalle sisältöfarmeiksi ja informaatiotehtaiksi kutsuttuja halpisinformaatiosivuja?
Ramonetin mukaan toukokuussa 2010 Yahoo! osti yhdysvaltalaisyrityksen Associated Contentin, jonka erikoisalaa on kysytyn halpisinformaation tuottaminen.
Sivustolla noin 380 000 itsenäistä tekijää tuottaa kaikentyyppisiä juttuja mitä erilaisimmista aiheista. Joka kuukausi noin 50 000 artikkelia, kuvaa, ääntä ja videota päätyy yrityksen palkattujen työntekijöiden arvioitavaksi.
Yritys lupaa kirjoitus- ja julkaisuintoisille netinkäyttäjille, että he voivat paitsi tyydyttää intohimojaan myös tienata hieman rahaa.
Ramonetin mukaan kyseessä on eräänlainen freelance-työn planetaarinen massaistaminen. Tätä alehintaista informaatiota ostavat yhdistykset, yritykset, internet-sivustot, aikakauslehdet ja lehtikonsernit sekä firmat jotka pyrkivät saamaan enemmän luontaista näkyvyyttä ja lisäämään myyntiä, mainostuloja ja potentiaalisten asiakkaiden lukumäärää.
Tämä on Ramonetin mukaan hieman erilainen median tulevaisuusnäkymä kuin aikaisemmin, jolloin joukkoviestinnässä keskityttiin ennen kaikkea kansan sivistämiseen.
Nyt valheet ja ylimalkaisuudet saavat valtamediassa yhä enemmän tilaa.
Ignatio Ramonet: Mediaräjähdys – Journalismi hajonneen viestinnän aikakaudella. Suom. Hermanni Yli-Tepsa. Into-Kustannus 2012, 130 s.
uutiskirje 