Christer Lybäck on kieltämättä elänyt niin uskomattoman elämän, että toki se koviin kansiin on ollut syytä laittaa. Selviytymistarinasta syntyi kaksijakoinen kirja.
Ensin on pääosassa 1950-luvun katutappelija, jolle tulivat tutuiksi ryyppyremmit, poikakodit ja vankilat. Elämänsä oli pitkään pelkää alkoholin huuruista rötöstelyä jo kymmenvuotiaasta. Lapsuus päättyi yhdeksänvuotiaana. Isän kuolema mursi mielen tavalla, joka johti vihaan kaikkea kohtaan. Lohdun tuojaksi löytyi tinneri.
Kirjan jälkipuoliskolla pääosaan nousee veitsenterällä elänyt mies, joka lopulta päättää tehdä elämässään täyskäännöksen.
Jo monet vankilat kierrettyään Lybäck löytää jostain voimaa lyödä korkki kiinni ja aloittaa nousu katuojasta tielle, joka johti vankilassa alkaneiden keskikouluopintojen kautta ensin sairaanhoitajakouluun ja sitten opinto-oikeuteen Tukholman lääketieteellisessä.
Nykyään hän toimii Helsingissä arvostettuna ortopedinä ja kirurgina – ja on neljän lapsen isä.
Tarina tuntuu mahdottomalta, mutta uskottava se on. Kaikki on mahdollista. Se on tämän kaunistelemattoman elämäkerran sanoma. Itsekunnioituksensa menettäneelle alkoholistille Lybäckin rehellinen tarina saattaisi varmasti antaa toivoa.
Arno Kotro ei yritäkään kirjoittaa objektiivista elämäkertaa. Kirjasta löytää useitakin ilmaisuja, joiden voi väittää olevan jopa osoituksia ihailusta.
Ei siinä mitään pahaa, mutta siitä kai johtuu, että lopputulosta leimaa jopa häiritsevässä määrin eräänlainen pinnallisuus.
Kirjan kohteella on oman hännän nostoon roppakaupalla perusteita. Tuskin vastaavaan suoritukseen monesta olisi. Särön kunnioituksen tunteeseen tuo kuitenkin se, millaiselta hyvätuloisen kirurgin ego vaurauden päivien koittaessa kirjassa näyttää. Elämänsä huippuhetkiin lukeutuu muun muassa pääsy ajamaan loisto Ferrarilla Nürnburgringin formularadalla.
Arno Kotro & Christer Lybäck: Veitsen terällä. Otava 2012. 250 sivua.