Poikkeuksellisen huono taloustilanne vaatii hallitukselta ja etujärjestöiltä keinoja, joilla saadaan käänne aikaan. Sen jälkeen voidaan riidellä, onko se keskitetty vai liittokohtainen, sanoi EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen viime viikolla Porissa (Viikkolehti 19.7.)
Yritys keskitetyksi tuloratkaisuksi kaatui keväällä Teknologiateollisuuden vastustukseen, mutta kesän aikana tuuli on jonkin verran kääntynyt. Suomen taloudesta on saatu toinen toistaan huonompia lukuja ja ennusteita käänteestä parempaan siirretään jatkuvasti eteenpäin.
Nyt on harvinaisen huono aika ideologiselle puhdasoppisuudelle, joka on jo jonkin aikaa sanellut sopimuksia työpaikkatasolle hamuavan Teknologiateollisuuden toimintaa.
Suomi tarvitsee vakautta ja työllisyyden turvaamista. Toivottavasti järkilinja voittaa EK:ssakin, kun sen pomot alkavat kohta palailla palatsiinsa Etelärantaan.