Amatsoonit lottapuvuissa

Suomenlinnan Siniväriset on julma, mutta ilkikurinen

Hulluksi hakattu tyttö ja nuori lotta, jolla seksuaalisuus ja naiseksi tulo sotkeutuvat pahasti järjestötoimintaan. Isovaari, jonka kuolema pakottaa perheen naiset vahvan naisen rooliin. Loistava Olavi Paavolainen ja väärässä ajassa oleva Lotta Svärd -järjestön puheenjohtaja Fanni Luukkonen.

Muun muassa tällaisia hahmoja on kirjoitettu kolmen näytelmän kokonaisuuteen, jota Q-teatteri esittää Hyvän omantunnon linnakkeessa.

Ohjaaja Heidi Räsänen kuvailee esitystä sotanäytelmäksi, joka katsoo tästä ajasta menneisyyteen. Näyttämöllä ei kuitenkaan nähdä perinteistä sotakuvastoa: korsuja tai aseita.

Näytelmien yhteiseksi aiheeksi Räsänen nimeää omanarvontunnon.

– Kaikkien kolmen kirjailijan tekstissä minua kiinnostaa se, miten henkilöt seisovat tai eivät seiso omilla jaloillaan.

Ohjaajalle Siniväriset on ollut myös henkilökohtainen pohdinta omasta kansallisidentiteetistä suomalaisena.

– Minulle itsenäisyys merkitsee itsetuntoa.

Miehenniminen
lotta

Okko Leon teki paljon taustatutkimusta ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan näytelmää Täyspuuvillakuosi. Monesta tekstistä löytyi kuitenkin vain se ”virallinen lotta”.

Okko Leon teksti kuvaa monenlaisia lottia, niin kuin heitä oikeastikin oli. Hän muistuttaa, että lotissa palveli 230 000 naista, tyttöä ja lasta.

– Kuva lotista on kahtiajakautunut. Vasemmistolaiset näkivät heidät rintamaprostituoituina, oikeisto pyhimyksinä ja enkeleinä.

Täyspuuvillakuosissa ovat edustettuna myös ne, jotka jäävät näiden kahden ääripään väliin.

Heidi Räsäsen mukaan Siniväriset on ehdottomasti lottien puolella rikkoessaan kiiltokuvan, esittäessään lotat myös epäonnistuvina ja heikkoina.

– Tämä on palvelus lotille.

Vaikka esitys tuo naisnäkökulmaa sotaan, se on ennen kaikkea ihmisen puolella. Sitä korostaa ristiinpukeutuminen: lottapukuun pukeutuvat esityksessä myös miesnäyttelijät ja naisnäyttelijät tekevät myös miesrooleja.

– Lotille annettiin usein lempinimeksi miehen nimi, Okko Leo kertoo.

Naiset
sodassa…

Suomenlinnan kesäteatterin näyttämöllä on sodittu kahtena edellisenä kesänä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan merkeissä. Siniväristen tekijät sanovat esityksensä täydentävän Tuntemattoman kertomusta.

– Tässä katsotaan enemmän naisiin, siihen mikä on ehkä jäänyt näkemättä ja kuulematta, kuvailee teoksen dramaturgi Pipsa Longa.

– Minun kokemukseni sotanäytelmistä on, että ne tuntuvat historiallisilta sisällysluetteloilta, joiden naisnäkökulmana ovat sukkia kutovat äidit ja tyttäret, sanoo Heidi Räsänen.

Siniväriset purkaa taiteen keinoin sukupuoleen liitettyjä käsityksiä, kuten naiseuden liittämistä rauhanomaisuuteen, miehisyyden vastaavasti väkivaltaisuuteen.

Siniväriset näyttää naiset aktiivisina, he eivät ole alisteisia sodalle tai miehille. Naisia ei kuitenkaan haluta kuvata korkeamman moraalin edustajiksi.

– Pikemminkin haluamme tarttua siihen kliseeseen.

…ja sodan
jälkeen

”Kun tarkastellaan suomalaisen yhteiskunnan siirtymää sodasta rauhaan sukupuolinäkökulmasta, on mahdollista ymmärtää kuinka vahvan naisen ihanne on muotoillut suomalaista naiseutta aina nykypäiviin.

Naisten, joilta valtio oli vaatinut sodassa erilaisia tukipalveluita sotilaille, odotettiin hoivaavan taistelurintamilta palaavat miehet takaisin siviilielämään.”

Näin kirjoittavat tutkijat Tiina Kinnunen ja Kirsi Mäki esityksen käsiohjelmassa.

Sodan kärsimykset ulottuvat aina yli sukupolvien eikä sodan käsittely lopu taistelujen tauottua. Kati Kaartisen kirjoittama Mykkäset kuvaa, kuinka talvisodassa kuollut isovaari kummittelee kahden sukupolven päähänkin.

Näytelmän pohjana on Kaartisen isoisovanhempien sodanaikainen kirjeenvaihto.

– Kuolema jättää sukuun keskenjäämisen leiman. Naiset joutuvat oppimaan suomalaisen, vahvan naisen roolin. Heidän on hoidettava rikkinäiset miehet kuntoon, alkoholilla tai muuten, kertoo Longa.

Ylenmääräisen vahvat naiset jättävät miehet heikoiksi, eikä kukaan kasva vastuulliseksi aikuiseksi. Kierre mykistää koko suvun.

Tuttu tarina muissakin kuin fiktiivisessä mykkäsen perheessä.

Julma
tyttöjengi

Outi Nyytäjä on kirjoittanut teoksen kolmannen osan Amatsoonit. Näytelmän tyttöjengin esikuva on todellisuudessa; väkivaltaiset tyttöporukat Helsingissä ja muissa Euroopan suurissa kaupungeissa. Nyytäjä keräsi näistä ”pikku-perkeleistä” materiaalia lehdistä ja ranskalaisilta nettisivuilta.

– Ne ovat hurjaa porukkaa. Kalauttelevat milloin milläkin raudankappaleilla. Ja tämä tyttöjen harjoittama väkivalta lisääntyy kaiken aikaa.

Näistä jengiläisistä ryhdytään näytelmässä kouluttamaan Suomen armeijan erikoisyksikköä. Sotahommissa tyttöjen ”määrätietoinen julmuus” on etu.

– Ne osaavat lyödä ja ne osaavat totella jos on tarvis, mutta määrätietoista julmuutta heissä on myös.

Mukana on myös taideterapeutti, joka on aluksi omien sanojensa mukaan siisti sosiaalitantta. Mitä hänelle tapahtuu, kun julma tyttöjengi kääntää sisuskalut nurin?

Nyytäjän näytelmässä henkilöt hyppäävät ajasta toiseen. Miten tässä maassa eläisi Olavi Paavolainen? Miten kävisi Fanni Luukkosen lotille asettaman aseettomuusvaatimuksen?

Paavolainen ja Luukkonen edustavat Outi Nyytäjän mukaan näytelmässä humanismia, sivistystä ja järjen ääntä. Niitä hän toivoisi olevan myös näytelmän yleisöllä, mutta se lienee turha toivo. Joku suuttuu, se on varmaa, kun Suomessa ollaan.

– Täältä puuttuu rajusti yhteenottava, älyllinen keskustelu, ei osata ottaa asiallisesti yhteen.

Siniväriset Suomenlinnan kesäteatterissa 15. elokuuta saakka. Käsikirjoitus: Okko Leo, Kati Kaartinen, Outi Nyytäjä. Ohjaus ja konsepti: Heidi Räsänen. Rooleissa muun muassa Laura Birn, Wanda Dubiel, Elena Leeve ja Taisto Oksanen.