Millaiseksi elämä muuttuu, kun elämän arvojen ja tavoitteiden määrittely siirtyy humanisteilta insinööreille, ekonomeille, kamreereille ja konsulteille?
Tätä yhteiskuntaamme mullistanutta kitupiikkeilevää ekonomistista taskulaskinkäännettä tarkastelee filosofi Juhani Sarsila poleemisia esseitä sisältävässä teoksessaan Melancholica.
Kyllähän kellokin ajan näyttää, vaikka se ei muuten tiedäkään mistään mitään. Myöskään yleiset taloudellisiin laskelmiin perustuvat väittämät eivät ratkaise konkreettisia yksittäistapauksia.
Sarsila ponkaisee esseistiemme kärkikaartiin.
Sarsila kaipaa yksioikoiseen rahanlaskentaan ja voitontavoitteluun perustuvan tulosvastuullisuuden vastapainoksi laaja-alaista humanistista tilannekatsausta yhteiskuntamme, ihmisen ja maailman tilasta.
Itse hän tekee sen tukeutuen latinan ja kreikan taitajana klassisiin filosofeihin. Oppaina ovat niin Platon, Aristoteles, Herakleitos, Horatius, Buddha, Spengler, Lenin, Marx kuin monet muut vanhat viisaat miehet.
Mukaan mahtuu myös Aleksandrian yliopiston kaunis ja jalo naisfilosofi Hypatia (355–415), jonka kristityt kateuksissaan murhasivat.
Kuinka paljon siis uutta auringon alla? Vieläkö löytyy tilaa humanismin korostamille inhimillisyydelle, suvaitsevaisuudelle ja kriittisyydelle?
Sanalla sanoen, luotetaanko enää yksilön kykyyn tulkita maailmaa ja omaa parastaan muuten kuin pankkitilin ja osakesalkun kautta?
Kosmos- ja kaaosihminen
Milloin ihminen suhteuttaa järkensä todelliseen maailmaan, eli milloin hän palaa todellisuuteen, kysyi filosofi Hegel.
Antiikin kosmosihminen kuului luontoon, uuden ajan kaaosihminen on asettunut luonnon yläpuolelle. Hänen elämänsä tarkoituksena on tehdä tulosta loputtomissa talouden olympialaisissa.
Peruskysymys kuuluu edelleen, miten ihmismieli saadaan sopusointuun todellisuuden kanssa, vaikka maailma saattaakin olla olennaisesti toinen kuin millaisena se ennakkoasenteidemme ja illuusioidemme valossa meille näyttäytyy.
Kaunistelevista kiertoilmaisuista kudottu kielen verkko kaikenkarvaisine konsultteineen suojaa meitä näkemästä maailmaa todella sellaisena kuin se on.
Kun ihmistä opetetaan tarpeeksi kauan ihastelemaan mainosvalojen välkettä, hän ei lopulta huomaa itsessään tapahtuvia muutoksia. Rahattomat eläytyvät rahakkaiden makeaan elämänmenoon.
Humanisti tekojen maailmassa
Vanhan intialaisen viisauden mukaan pahojen tapana on ajatella yhdellä tavalla, puhua toisella ja toimia kolmannella tavalla.
Rehellisten ihmisten ajattelu, puhe ja toiminta ovat keskenään sopusoinnussa. Tämä ihmiselon ikuinen ristiriita jäytää myös nykyistä elämänmenoamme.
Sarsila myöntää auttamaton tosiasian olevan, että olemme syntyneet tekojen maailmaan. Siksi business-popula antaa joskus tiedoksi, etteivät humanistit osaa pistää rahoiksi, koska he ovat epäkäytännöllisiä haaveilijoita:
”Idealisti tarkoittaa moitteena taivaanrannan maalaria, kehuna henkistä matkaopasta. Elämä lienee vain rahakysymys, Geldfrage, taloudellinen seikkailu. Humanisti saattaa olla samaa mieltä. Miten plebeijimäiseltä kaikuu puhe rahasta, varsinkin jos sitä riittää?”
Sarsilan mielestä humanistin motoksi sopisi: Mitä huonommin sinut tunnetaan, sen parempi. Huokailihan jo kirkon vainoama Descartes (1596–1650), että hyvin on elänyt se, joka on osannut piiloutua.
Toisaalta mitä huonommin sinut tunnetaan, sitä vähemmän suhteita sinulla on ja sitä huonommin sinulla aineellisesti menee.
Teknologisoituneet humanistit
Suomesta humanismi on Sarsilan mielestä jokseenkin kadonnut. Johtavat humanistit hallitsevat reviiriään ja loistavat silkkipuvuissaan. Median kestosuosikkeina he monopolisoivat lehtien palstat vuosikymmenestä toiseen. Uusia näkökulmia ei millään tahdo saada julki:
”Valtakunnan ammattihumanistit eivät tahtoisi humanistista asennetta koko kansan pääomaksi. Se pudottaisi heidän painoarvoaan. Humanistit ovat humanismin vihollisia. Toinen, kenties pahempi vihollinen on Suomessa tavattoman voimakas teknologinen ajattelu. Humanistit ovat teknologisoituneet, koska eivät käy teknologian kimppuun. Tekninen tiedonintressi vaatii, että yliopistoluennot hoidetaan Powerpointin ja Moodlen loisteessa.”
Tule siksi mikä olet
Renessanssista periytyvässä humanismissa ihmistä pidetään keskeisessä asemassa periaatteella tule siksi mikä olet, tai tarkemmin sanottuna: Tule siksi, mitä et ennen ollut.
Lähtökohtana on itsenäinen, itsetietoinen yksilöllinen ihminen, joka pyrkii sopusuhtaisesti kehittämään kaikkia ominaisuuksiaan.
Tämä lähtökohta on vieras nykyiselle tulosvastuulliselle, kaikkia miellyttämään pyrkivällä ajattelulle, jotta menestyisit ja vaurastuisit täällä ajassa: Peitä aikeesi, jotta voit yllättää vastustajasi ja kilpailijasi!
Maallisen humanismin katsannossa moraalin ja uskonnon arvot ovat suhteellisia ja ne muuttuvat uusien kokemusten vaikutuksesta. Niitä pysyvämmiksi otaksutaan tieteellisiä totuuksia, taiteen korkeatasoisia suorituksia, ystävyyttä ja demokraattisia ihanteita. Nämä arvot eivät edellytä maailman ulkopuolisten voimien takuita.
Sarsila kuitenkin huomauttaa, että lajiominaisuutemme eivät ole tarkoitettu moderniin menoon. Valitettavasti me elämme luonnossa emmekä niinkään kulttuurissa:
”Toinen olisi tilanne, jos ihminen olisi riisunut lajiominaisuutensa matkan varrelle ja jalostunut villistä sivistyneeksi, hyväksi ja järkeväksi. Niin ei ole päässyt käymään. Sitten kun kulttuuri alkaa toden teolla ahdistaa alkuihmistä meissä, alkavat lopun ajat. Pinnan alla vaanineet lajiominaisuudet sukeltavat esiin. Ihmiskunnalla ei kukaties ole aikaa varautua pahimpaan. Milloin tahansa joku saa primitiivireaktion ja painaa nappia.”
Retoriikkaa ja mainoshyvää
Kulttuuri alkaa siitä mihin kaaos loppuu. Mutta kaaos voi odottaa myös kulttuurin lopussa.
Sosiaalihuolto ei opeta eikä kuuntele filosofiaa. Monenmoista mainoshyvää annostellaan sen mukaan, miten mielikuvatutkimus osoittaa milloin minkäkin vetoavaksi. Huvituksia pannaan toimeen alamaisten sitomiseksi järjestelmään.
Lenin hallitsi klassisen kreikan ja latinan sekä oli perehtynyt syvällisesti retoriikkaan. Bolsevikkien menestys perustui retoriikan hallitsemiseen.
Sarsila huomauttaakin, että Lenin oli eläessään puoleksi ihminen, puoleksi jumala, Herakles. Balsamoituna Lenin hallitsee uutta Roomaa mausoleumistaan.
Harva valtiomies ja ideologi on yltänyt samankaltaiseen ikuiseen elämään:
”Lenin sai Venäjällä ja koko maailmassa aikaan enemmän kuin hänen latinakouluvuosiltaan hyvin muistamansa humanisti, reetori, filosofi ja poliitikko Cicero sai aikaan tasavallan lopun Roomassa.” Sarsilan käyttämä kieli on elävää, linjakasta ja leikkivää. Laaja essee gnostikoista on hykerryttävää kristinuskon historiaa.
Tällä essee-kokoelmallaan Sarsila ponkaisee esseistiemme kärkikaartiin.
Juhani Sarsila: Melancholica – Poleemisia esseitä. Tampere University Press 2013.
uutiskirje 
