Savonlinnaan tuotu, Pietarin Mihailovski-teatterissa viime syksynä ensi-iltansa saanut Jevgeni Oneginin on Andriy Zholdakin ensimmäinen oopperaohjaus. Ennakkoon hän tähdensi, että yrittää tulkinnassaan häivyttää oopperakontekstin käyden oopperan kimppuun kuten kuuluisien Tšehovin näytelmiensä teatterituotantoihin.
Ja niin totisesti on tapahtunut. Savonlinnassa nähtiin suositun venäläisoopperan visuaalisesti upea ja symboliikaltaan ylenpalttinen musiikkiteatteri-versio, hyvän orkesterin ja kuoron, sekä lähes kauttaaltaan erinomaisten solistien voimin. Kaunis, älyllinen ja sakean emotionaalinen, eroottisuutta tihkuva esitys.
Ensimmäinen näytös läkähdyttävässä informaatiotulvassaan on haastava. Zholdak keskittyy Aleksandr Puškinin runoelmaan pohjautuvan libreton ja ylipäätään rakkauden ja elämäntuskan psykologiseen pohdintaan sellaisella toiminnan ja symboliikan vyörytyksellä, että katsojarukka ei oikein ymmärrä onko kyseessä ukrainalaiskeisarin uudet vaatteet vai oopperaesitys.
Esitys ja epookkiesitys
Lähes koko esityksen ajan, väkevänä osana sitä, valtavalla valkokankaalla pyörii Mihailovski-teatterin lavalla tallennettu epookkiesitys, jota lavan moderni tulkinta myötäilee. Solistit, kuoro ja orkesteri käyvät dialogia ja tempautuvat mukaan epookkiesitykseen sitä näytellen. Häiritsevän epäsymmetrisesti, mutta monisävyisen kiinnostavasti. Lopulta yhteensulautuen. Kuulostaako oudolta? Sitä se olikin, ja jälleen kerran osoitus ohjaajan neroudesta ja katsojien älyllisestä haastamisesta.
Tosin, näyttämön laidoilla olevien mustien ja valkoisten lavasteröykkiöiden ja kaikin tavoin esteettisesti hivelevän lavastuksen, esineiden paiskomisen ja erityisesti epookkiversion vyörytyksessä solistit, kuoro ja orkesterikin tahtovat jäädä ajoittain statisteiksi.
Valkoisuuttaan hehkuvan lavastuksen ja puvustuksen rikkoo vain Tatjanan musta helminauha, joka katkeaa kuten hänen unelmansakin Oneginin rakkaudesta. Mustat helmet vierivät kohtalonomaisesti video- ja reaaliaikaisessa esityksessä lattioille, ilmentäen tarinan tummaa kohtalonomaisuutta. Valkeus saa rinnalleen mustaa.
Mustaa ja valkoista
Myöhemmin esityksessä näitä tuskanhelmiä ja ties mitä kuulia ja hiekkaa valutetetaan solistien päähän ja rinnuksille. Ja maitoa – tuota elämän eliksiiriä – sitä vasta valutetaankin ja lusikoidaan. Mutta ei se lemmentuskia lievitä, eikä liioin herätä kaksintaistelussa menehtynyttä, vaimonsa Olgan kevytmielisyydestä suivaantunutta Lenskiä.
Zholdakin tavaramerkki, lavastuksen mustavalkoisuus ihmissielun kuvajaisena toimii puhuttelevasti esteettisiä nautintoja ylenpalttisesti tarjoillen.
Olen kyllästymiseen asti ihmetellyt pakkovideovimmaa niin teatteri- kuin ooppera-esityksissä tämänkin lehden palstoilla. Nykyään, kun tuntuu, että jokainen itseään kunnioittava ohjaaja lykkää videonauhaa esityksiinsä. Zholdak etunenässä. Savonlinnan esitys kuitenkin olisi ollut vaisu ilman tätä mykistyttävän kauniin videoesityksen ja reaaliaikaisen esityksen käymää dialogia. Niin on ollut ja tulee olemaan: elämä on rakkaita pettymyksiä rakkaudessa ja armotonta valtataistelua rakkaudenkin markkinoilla.
Aina jotain särkyy
Väliajan jälkeen esitys onneksi rauhoittuu ja eheytyy, ja musiikki saa enemmän tilaa.
Ohjauksessa on monia nerokkaita yksityiskohtia. Harkittu esineistö särkyvine ja vierivine pulloineen ja purnukoineen, kirsikankukkineen ja jääkuutioineen on symbolistisessa kryptisyydessään kiehtova osa esitystä. Aina jokin elämässä särkyy tai vierii toisaalle.
Kiinnostava on myös, ymmärtääkseni Tšaikovskin ja mahdollisesti joiltain osin ohjaajankin alter egona toimiva kääpiö, joka pujahtaa kirjaimellisesti pois kaapista. Tuo veijari hääräilee esityksen huvittavana taustapiruna, ilmentäen ihmisen toiseutta, eksistentiaalista yksinäisyyttä ja uhmaa, jota ihmispolo monin tavoin yrittää lakaista tieltään vaikka parrallaan, kuten tuo pikkuinen ukkopahanen.
Jevgeni Oneginin syvän slaavilainen musiikki on romantiikan parhaita perinteitä noudattaen, hivelevän kaunista ihanine aarioineen ja orkesteriosuuksineen.
Kapellimestari Mihail Tatarnikov piiskaa Mihailovski-teatterin orkesterin ja kuoron täyteläiseen ja rytmisen tarkasti näyttämön tapahtumien kanssa synkronoivaan hehkuun.
Upeita laulajia
Kaikessa näyttämöllisessä ylenpalttisuudessaan Zholdak onneksi antaa oopperan tunnekylläisimmille aarioille ja duetoille tilaakin.
Tatjana Ryaguzova on sensuelli, lemmentuskissaan riutuva, onnettomasti Oneginiin rakastuva ja hänet menettävä, lopulta Oneginin rakkauden torjuva vallasnaiseksi nouseva Tatjana. Hänen kaunis äänensä soi vaivatta ja puhtaasti ja tulkinnallinen repertuaari on ihastuttavaa.
Sofia Fainberg Olgana jää hieman taustalle, mutta on myös täysin suvereeni roolissaan ja hyvä laulaja. Molemmat naiset ovat liikunnallisesti sulokkaita ja eroottisesti latautuneita kaunottaria, jotka sukeutuvat uskottavasti tytönhupakoista elämässään seesteisyyttä tavoitteleviksi aikuisiksi.
Onegin-roolin laulava Janis Apeinis on erinomainen, rooliinsa syventyvä, baritonien eliittiin kuuluva vahva tulkitsija elämäänsä karkuun juoksevana, sitoutumista karttavana egoistina.
Esityksen värisyttävin kohtaus on Lenskin rakkausaaria. Yksi sydäntäsärkevimmistä koskaan kuulemistani. Taustavideot ja kaikki hässäkkä on häivytetty, kun Egveni Ahmedov raastavassa mustasukkaisuudessaan tunnustaa rakkauttaan Oneginille keimailevaan Olgaan.
Ruhtinas Greminin roolin laulava basso Andrey Gonyukov on myös upeaääninen laulaja, ja topakka Jekaterina Jegorova tilanomistajan roolissa pitää jalat maassa ja äänensä hallinnassa.
Kaikkien solistien näyttämötyöskentely on dynaamista, mutta myös tunteiden tulville tilaa antavaa fyysistä teatteria.
Aplodeja ja buuauksia
Pietarissa Zholdakin Jevgeni Onegin otettiin ristiriitaisesti vastaan, rohkenihan tuo rääväsuu räväyttää venäläisten ikonien Puškinin ja Tšaikovskin taiteen ja yksityiselämän kaapit sepposen selälleen.
Zholdakin otteessa on ”munaa”. Ristiriitaisia tunteita Savonlinnankin yleisössä herättäneen esityksen aplodien ja buuausten tuoksinassa maailman maineeseen noussut, räväkkä ohjaaja viis veisasi, etteivät kaikki tavallani huumaantuneet hänen tulkinnastaan. Pääasia hänelle tuntuisi olevan, että tunteet kuohahtelevat, ja luutuneet esityskonventiot särkyvät kuin jääpalat Tšaikovski-kääpiön taltaniskuista.
Pjotr Tšaikovski :Jevgeni Onegin ooppera. Tuotanto: Mihailovski-teatteri, Pietari. Musiikin johto: Mikhail Tatarnikov. Ohjaus: Andriy Zholdak. Lavastus: Monica Pormale, Andriy Zholdak . Puvut: MAREUNROL´S. Valaistuksen suunnittelu: A.J. Weissbard. Kuoron valmennus: Vladimir Stolpovskikh. Rooleissa: Tatjana Ryaguzova, Sofia Fainberg, Janis Apeinis, Jevgeni Ahmedov, Andrei Goniukov, Anton Puzanov ym. Mihailovksi-teatterin kuoro ja orkesteri.
uutiskirje 
