Suomalaiset rahapeliyhtiöt eli Veikkaus ja RAY saavat jälleen hetkeksi hengähtää, kun Euroopan parlamentti tiistaina hyväksyi täysistunnossaan mietinnön, jossa se selvin luvuin antoi tukensa jäsenvaltioille päättää itse rahapelijärjestelmistään.
Vastaavansisältöisen mietinnön europarlamentti on antanut kahdesti aiemminkin eli vuosina 2009 ja 2011. Kaupalliset yli valtakuntien rajojen toimivat yritykset ovat ankarasti lobanneet toisenlaisen ratkaisun puolesta – tuloksetta.
Kansallisesti päätetyssä rahapelijärjestelmässä vastuu peleistä ja pelaajista nousee merkittävään rooliin. Rahapelit ovat mietinnön mukaan erityslaatuista taloudellista toimintaa mahdollisten kielteisten terveydellisten ja sosiaalisten vaikutustensa vuoksi. Säätelemättömissä verkkopeleissä voi liikkua myös rikollista, pestyä rahaa. Jäsenvaltioiden pitää voida säädellä rahapelitoimintaa jo kuluttajasuojankin takia. Sitä edellyttää myös pelihaittojen ehkäisy.
Internetin rahapeleissä on tutkitusti perinteisiin peleihin verrattuna suurempi peliriippuvuuden riski. Kansallisella tasolla on tähän mahdollista puuttua, kun taas pelkästään voittojaan maksimoivat ylikansalliset, usein veroparatiiseissa toimivat pelifirmat eivät ongelmista perusta.
Vaikka EU:lta tulikin nyt vahvaa tukea suomalaiselle pelijärjestelmälle, niin kaikkia kortteja ei kuitenkaan ole vielä katsottu. Loppusyksyn aikana nimittäin odotetaan EU:n komission linjauksia erityisen kirjeen muodossa Suomelle. Parlamentti hyväksyi jäsenvaltioiden oikeuden päättää omista rahapeleistään, mutta komissio tekee arvion tätä toimintaa säätelevästä lainsäädännöstä.
Vasta komission kirje ratkaisee sen, onko suomalaisilla peliyhtiöillä ja niiden edunsaajilla todellakin syytä juhlaan.