Joutilas luokka osa 16
Taktikoinnilla, juonittelulla, vilpillä ja pelottelulla on vankka sijansa useimmissa urheilulajeissa, varsinkin peleissä.
Taktikointi ja oveluus ovat mukana peleissä samoin kuin muissa sotaisissa harrastuksissa ja metsästyksessä. Joutilas luokka suosii sotaisaa asennetta ja mielenlaatua enemmän kuin tuotannolliset luokat.
Veblenin mukaan varsinkin metsästäjillä ja kalastajilla on tapana mainita lempiajanvietteensä taustavaikuttimeksi esimerkiksi rakkaus luontoon tai virkistäytymisen tarve.
Tällaiset tarpeet voitaisiin Veblenin mielestä tyydyttää vaivattomammin ja paremmin yrittämättä järjestelmällisesti riistää niiden luontokappaleiden henkeä, jotka ovat osa urheilun harrastajan rakastamaa ”luontoa:”
”Itse asiassa näkyvin seuraus urheilun harrastajan toiminnasta on siinä, että hän pitää luonnon pysyvässä hävityksen tilassa tuhoamalla kaikki elolliset oliot, jotka suinkin pystyy.”
Aiemmin urheilu oli kunniakasta työtä, joka oli saalistuskulttuurilta perintönä siirtynyt jokapäiväisen joutilaisuuden korkein muoto.
Nykyisin se on etiketin mukaista ulkoilua. Esimerkiksi metsästysseuroissa järjestelmällisen teurastuksen normia voi loukata vain maineen ja itsekunnioituksen menettämisen uhalla ottamalla otsaansa ikuisen mamoilijan leiman.
Chilen sotilasvallankaappauksessa 40 vuotta sitten jalkapallostadionista tehtiin keskitysleiri. Antaumuksellinen urheiluharrastus saattoi Veblenin mielestä yhdistää joutilas luokkaa jopa alemman luokan rikollisiin:
”Tuomareiden käyttö sekä sallitun petoksen ja strategisten etujen rajoja valvovat yksityiskohtaiset tekniset määräykset osoittavat selvästi, että vilppi ja vastustajan huiputtaminen eivät suinkaan ole urheilun satunnaisia piirteitä.”
Urheilu osoittaa, että ovelat toimintatavat ja toisten etujen kylmä sivuuttaminen hallitsevat kapitalismissa sekä yksilö- että yhteisötasolla:
”Petokseen turvautuminen ilmentää ahtaasti itsekeskeistä mielenlaatua, toteutuipa se missä muodossa hyvänsä ja huolimatta lain ja tavan sille mahdollisesti antamasta siunauksesta.”
Kaikkein ilmeisin urheilun harrastajien ulkoinen piirre on Veblenin katsannossa äärimmäinen oveluus:
”Odysseuksen kyvyt ja uroteot eivät varmaankaan jää jälkeen Akilleuksesta sen enempää juonikkuudessa kuin hohdossa, jota tällaiset teot antavat ovelalle urheilijalle hänen toveriensa silmissä.”
Oveluuden jäljittely on tavallisesti ensimmäinen askel prosessissa, jossa nuori amerikkalaismies samastuu ammattiurheilijaan ja jonka hän joutuu käymään läpi kirjoittauduttuaan mihin tahansa hyvämaineiseen ylemmän asteen opinahjoon tai korkeakouluun:
”Huonoa mainetta tavoittelevat nuoret nimittävät tätä teatraalista oveluutta kovanaamaisuudeksi.
Kuitenkaan ovelasta miehestä ei ole mitään taloudellista hyötyä yhteisölle ellei kyse ole nokkelien menettelytapojen käytöstä toimittaessa muiden yhteisöjen kanssa.”
Ovelan miehen toiminta ei Veblenin mielestä edistä lajin elämän kokonaisprosessia. Korkeintaan se taloudellisessa mielessä kääntää yhteisön taloudellisten voimavarojen käytön yhteisölle epäedulliseksi ja vieraaksi kehitykseksi samaan tapaan kuin lääketieteessä puhutaan hyvälaatuisesta kasvaimesta..
Hurjuus ja oveluus ilmentävät itsekeskeistä mielenlaatua. Molemmat ovat erittäin hyödyllisiä ja kateutta herättävää menestystä tavoittelevalle yksilölle, jolloin niiden esteettinen arvo on korkea:
”Kummastakaan ei ole kuitenkaan minkäänlaista hyötyä yhteiselämän tositarkoituksiin.”
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 
