Kari Hotakaisen hyvinvointivaltiota käsittelevän trilogian kolmannen osan piti alunperin sijoittua palvelutaloon, mutta vakavan auto-onnettomuuden jälkeen romaanissa Luonnon laki kerrottava tarina siirtyi sairaalamiljööseen.
Seitsemän vuotta sitten hänen kirjailijakammiossaan kehkeytyi idea yhteiskunnallisesta romaanitrilogiasta, jonka keskeisenä teemana on raha ja talous. Ensimmäisessä kirjassa Ihmisen osa hän käsitteli asiaa ruohonjuuritasolta pienyrittäjän näkökulmasta, toisessa, Jumalan sanassa, omaisuutensa määrästä tietämättömän pankkiirin kokemusten kautta.
Trilogian päätösosassa Luonnon laki hän pureutuu budjettiin ja yhteisiin asioihin.
– Surrealistinen ja irvokas joutumiseni kolariin ja pitkään sairaalahoitoon täräytti tietoisuuteeni, että olin itse kirjani teeman syvässä ytimessä.
”Oivalsin olevani veroparatiisissa”
Hotakainen kokee tehtäväkseen kirjailijana informaation ja tunteiden välittämisen.
– Oli ja on tärkeää, että kirjoitan kokemuksistani. Irvokasta sinänsä, mutta olin onnenpekka. Kipulääkitys hääti kivut, joten keskitin sairaalassa voimani ottaakseni selvää, kuinka valtavan suuria summia hoitoni kaikkinensa maksaa. Kuinka paljon ainaisen napinan kohteena olevia verorahoja hoitooni ja kuntoutukseeni uppoaa. Oivalsin olevani ”veroparatiisissa”, jonne romaanini Rautalankin sijoitin.
Jo ensimmäisen sairaalayön hinnaksi kehkeytyi 19 000 euroa, teho-osaston huippuammattilaisten keskittyessä Hotakaisen kokoon kursimiseen yksitoista tuntia.
– Kalliiksi tuli herätellä henkiin yksi sittisontiainen maailmankirjallisuuden riesaksi. Mitenhän olisi käynyt, jos olisin huonosti menestyvä yhdysvaltalainen runoniekka vailla vakuutusta?
– Kirjani tendenssinä on tästä näkökulmasta ravistella romaanitaiteen kautta lukijat huomaamaan, kuinka etuoikeutettuja me hyvinvointivaltion asukkaina olemme, ja kuinka helposti tätä oikeutta ollaan murtamassa.
Jotain alkaa tapahtua
Hotakainen ei ryhdy jakamaan neuvoja siitä, mistä pitäisi säästää.
– Kysyttäessä, mistä pitää leikata, ollaan sitä mieltä, että leikkaukset ovat välttämättömiä, kunhan ei kajota vastaajan omaan alaan. Tämä on ydinkysymys romaanissanikin.
– Jokainen tietää, että jotain alkaa kohta tapahtua, ja rajusti alkaakin. Kun joku sanoo jotakin, on jotakin mieltä, se on teoria. Se, mitä sama tyyppi tekee, on käytäntö. Tästähän on kysymys irvokkaissa optiomiljonäärien touhuissa ja eläkeyhtiöiden pomojen kannustusrahoissa. Eivät heidän miljoonansa lamaa taltuta, mutta antavat erittäin tyhmän viestin: voi teitä maan matosia, kirjailija jo tuohtuu.
Hänen mielestään on täysin kestämätöntä, että samanaikaisesti kun herrat kahisuttelevat optioitaan ja kannustusseteleitä, tupo-neuvotteluissa väännetään 20 eurosta.
– Tai kun kääntää asian miettimällä vaikkapa omaishoitajan palkkaa.
Velvollisuuksistani en lipsu
Hotakainen kertoo olleensa itsekin huono-osainen.
– 1980-luvulla minulla oli pitkiä työttömyysjaksoja, ja lapset olivat pieniä. Tuolloin saimme kaikki hyvinvointivaltion hienoimmat tuet sormia napsauttamalla. Nyt, kun en enää ole huono-osainen, vaan sattuman ja tsägän kautta siirtynyt hyväosaisten kaartiin, en romaanini Rautalan tavoin lipsu yhteiskunnallisista velvollisuuksistani, menestyskirjailija napauttaa.
Elämän koko kaarta herkkävireisesti kuvaavassa kirjassaan Hotakainen kirjoittaa hyvinvointivaltiosta näin:
”Ne [setelit] poistivat kärsimystä, kannattelivat raajarikkoa, avasivat astmaisen hengityksen, maksoivat teatteri- ja oopperalippuja, päällystivät teitä, ostivat kirjastoon kirjoja… Ne ovat suojelurahaa silloin, kun tiput systeemin rattailta omasta syystäsi tai yhteiskunnan tönäisemänä.”
Kari Hotakaisen laajempi haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 25. lokakuuta.