Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat ensimmäistä kertaa pystyneet osoittamaan mikromuovin kulkeutuvan meren ravintoverkossa. Monet planktoneliöt eivät pysty erottelemaan muovinkappaleita luontaisen ravinnon joukosta, vaan ne syövät myös muovia.
– Vaikka pienet pyöreät muovikuulat poistuivat äyriäisplanktonista luontaisesti, ei vielä tiedetä, kuinka erikokoiset ja -muotoiset luonnossa esiintyvät muovikappaleet käyttäytyvät eliöiden sisuksissa, kertoo vanhempi tutkija Outi Setälä ympäristökeskuksesta.
Tulokset ovat EU-rahoitteisesta hankkeesta, jossa ympäristökeskuksen tutkijat keräsivät mikroroskanäytteitä merestä ja seurasivat pienten muovikappaleiden kulkeutumista ravintoverkossa laboratorio-olosuhteissa.
Tutkimuksen laboratoriokokeissa eläinplanktonille syötettiin fluoresoivia kymmenen tuhannesosamillimetrin kokoisia muovikuulia ja seuraavassa vaiheessa muovia syöneitä planktoneläimiä kuten hankajalkaisäyriäisiä ja monisukasmadon toukkia syötettiin suuremmille äyriäisille.
Kokeissa havaittiin monien eri lajien ottavan ruokaillessaan sisäänsä muovia. Muovi kulkeutui eläinten mukana seuraavalle ravintoportaalle.
Roskahaavilla Itämerestä kerättyjä mikroroskanäytteitä analysoidaan paraikaa. Tulokset valmistuvat ensi vuoden aikana. Aikaisemmat tutkimukset Ruotsin länsirannikolta kertovat meren pintaveden sisältävän joitakin kymmeniä murusia ihmisperäistä roskaa litrassa.
Meret roskaantuvat
Merten roskaantuminen on ollut viime vuosina kasvavan mielenkiinnon kohteena. Yksi syy tähän on EU:n meristrategiadirektiivi, jossa kuvataan merien tilaa yhdentoista kuvaajan, muun muassa meriroskan määrän avulla. Tämä kuvaaja sisältää sekä suuremman, ihmissilmälle näkyvän roskan, että mikroskooppisen pienet roskahiukkaset. Nykytiedon valossa suurin osa meriroskasta on peräisin maalta ja koostuu muovista.
Mikroroskaksi kutsutaan alle viiden millimetrin kokoista roskaa. Sen olemassaoloon on alettu kiinnittää huomiota vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
– Mikromuovikappaleet voivat päätyä mereen esimerkiksi teollisuuden päästöistä tai yhdyskuntajätevesissä, jonne niitä kertyy arkisista kuluttajatuotteista. Esimerkiksi joissakin ihonkuorinta-aineissa ja hammastahnoissa käytetään valmisteita, jotka sisältävät pieniä hiovia muovikappaleita. Osa merien mikromuoveista puolestaan syntyy hajoamalla suuremmista muovikappaleista, Setälä toteaa.
Roskaa ei voida poistaa
Pienet muovinkappaleet voivat olla haitaksi meriympäristölle, mutta tutkimustietoa asiasta on toistaiseksi suhteellisen vähän. Ongelmallisinta on se, että mereen päätynyttä mikromuovia ei sieltä voi poistaa. Sen sijaan sitä kertyy meriin jatkuvasti lisää eri lähteistä.
Muovin muita ongelmia ovat sen pysyvyys ja ominaisuus kerryttää itseensä haitallisia aineita ympäröivästä merivedestä. Muovi hajoaa luonnossa hitaasti.
– Jos mikromuovin kertymiseen meriympäristöön ei puututa, voidaan olla edesauttamassa uudenlaisen ympäristöongelman syntymistä. Koska muovihiukkaset ovat samankokoisia kuin monien merieliöiden luontainen ravinto, on mahdollista, että mikromuovi kertyy merten ravintoverkkoihin vapaan veden ja pohjan eliöyhteisöjen kautta, Setälä kuvaa.
Setälän tutkimus on osa EU:n rahoittamaa hanketta, jossa on pyritty lisäämään tietoa ja antamaan neuvoja EU:n meristrategiadirektiivin meren hyvän tilan kuvaajien soveltamiseen. Painopiste on huonosti tunnetuissa kuvaajissa, joita ovat ravintoverkot, vieraslajit, roskaantuminen ja vedenalainen melu.
lehti 