Lieksalaissyntyinen sairaanhoitaja Tarja Tuovinen lähti parantamaan maailmaa melkein neljännesvuosisata sitten. Hän teki päätöksensä hyvin konkreettisella tavalla muun muassa Albert Schweitzerin elämäntyön innoittamana: Tuovinen halusi auttamisen ammattilaiseksi maailman kriisipesäkkeisiin.
Hänen kirjansa Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa kertoo poikkeuksellisen koruttomalla tavalla hoitoprojekteista – ja lopulta kansainvälisen avustustyön uudelleen arvioinnistakin.
Tuovinen on tehnyt työtä kymmenessä maassa ja lukuisten avustusjärjestöjen palveluksessa. Näitä työnantajiaan hän ei tarkoituksella mainitse, jotta ei mustamaalaisi ketään edes vahingossa.
Keskeistä on naisena olemisen vaikeus miesten maailmassa.
Rivien välistä voi lukea, että kaikilla järjestöillä, myös YK:n alaisilla, on kosolti petraamisen varaa lähimain kaikissa projekteissa, missä kirjoittaja on ollut mukana. Esimerkiksi naisten asemaan on voitu vaikuttaa kovin vähän. Päiväkirjaotteiden keskeinen teema onkin naisena olemisen vaikeus miesten maailmassa, niin auttajana kuin autettavana.
Tuovinen on hyvin itsekriittinen muutenkin ja summaa esimerkiksi Sri Lankan avustusprojektia säälittä:
”Olemme käyttäneet suuria summia rahaa aivan joutavaan ja luoneet leikkausosaston, joka on teknisesti liian vaativa paikallisiin oloihin. Pelkästään sähkökulut ylittävät koko sairaalan budjetin. Tuloksemme ovat olleet vaatimattomia ja infektioiden lisääntyminen on hälyttävää.”
Sri Lanka on yksi niistä kohteista, joissa kirjoittaja on viivähtänyt kerrallaan – aina puolesta vuodesta yli vuoteen. Muut päiväkirjamerkinnät kirjassa koskevat Palestiinaa, Afganistania ja Sudania. Kovin paljon autettavista, potilaista tai varsinaisista kauheuksista Tuovinen ei kerro.
Kokemaansa ja näkemäänsä hän suhtautuu viileästi ja asiallisesti. Enemmän tilaa saavat paikalliset olosuhteet, yksityiskohdat arkielämässä ja myös ihmissuhteet. On selvää, että tekijä on toimittanut aikalaispäiväkirjojaan.
Välillä toivoisi vieläkin henkilökohtaisempaa otetta tekstiin, vaikka Tuovinen ei itseäänkään säästele.
Kohteesta toiseen matkaavia avustustyöntekijöitä liikkuu maailmalla satoja tuhansia. He ovat ehkä tavallista rohkeampia rämäpäitä, monipuolisia ammattilaisia ja uteliaita seikkailijoitakin, mutta muuten tavallisia ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Työllä rikastumaan pyrkiviä huijareitakin löytyy ja epäilemättä kokonaisia järjestöjäkin.
Tarja Tuovinen itse on tainnut kuulua niin sanottujen uhrautuvien idealistien joukkoon, jolla on ollut vilpittömät pyrkimykset maailmanparantamiseen. Onko väsymys sitten yllättänyt matkan varrella? Osittain.
Päiväkirjamerkintöjen viimeinen lause kuuluu: ”Idealismi, innostus ja illuusiot ovat kadonneet – on todellakin aika lopettaa.”
Tarja Tuovinen: Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa. Naisena kriisipesäkkeissä. Suomen Rauhanpuolustajat & Like 2013. 166 sivua.
uutiskirje 
