Ukrainan kaupungeissa mieltään osoittavat ihmiset ovat varmasti vilpittömiä. Heillä on täysi oikeus vaatia oikeusvaltiota, demokratiaa ja parempaa taloutta, kaikkea sitä hyvää, mitä heille on jo vuosikymmeniä luvattu.
Oppositio ja hallitus ovat vuosien varrella vaihdelleet paikkoja, mutta kaikkien saldo on suunnilleen yhtä murheellinen.
Ukrainan johtavat poliitikot eivät varsinaisesti edusta mitään aatetta tai poliittista linjaa. He edustavat kilpailevien oligarkkien taloudellisia etupiirejä.
Idealististen mielenosoittajien takana pelataan monenlaisia pelejä.
Ne, joilla on aate mutta ei omia oligarkkeja, ovat joko vanhakantaisia kommunisteja tai nationalistisia oikeistopopulisteja.
Vanhanaikaisia etupiirejä
Mielenosoitukset laukaisi se, että presidentti Viktor Janukovitš käänsi kelkkansa eikä hyväksynyt kumppanuussopimusta Euroopan unionin kanssa.
Venäjä painosti häikäilemättä Ukrainaa. Se ilmoitti, että jos Ukraina allekirjoittaa EU-sopimuksen, sillä ei ole asiaa edullisiin tullisopimuksiin Venäjän kanssa eikä Euraasian unioniin, jonka Venäjä aikoo perustaa ympärilleen vuonna 2015.
Venäjä on elokuusta lähtien osoittanut mieltään Ukrainalle muun muassa tehostetuilla tullitarkastuksilla. Talven lähestyessä Moskovan käsi lähestyi kaasuhanaa. Ukraina on Gazpromille velkaa 1,3 miljardia dollaria.
”Venäjä käyttäytyy yhä vanhanaikaisen etupiiriajattelun mukaan”, on sekä EU:n että Yhdysvaltain johtajien usein toistama fraasi. He käyttävät sitä erityisesti silloin, kun haluavat laajentaa omaa etupiiriään Venäjän naapurimaissa.
EU:n kumppanuussopimusten ei pitäisi periaatteessa estää tullisopimuksia muiden maiden kanssa. Kuitenkin komission puheenjohtaja José Manuel Barroso teki jo keväällä selväksi Ukrainalle, että tulliliitto Venäjän kanssa ei sovi EU-kumppanuuteen.
EU-kumppanuuteen liittyisi rakennesopeutusohjelma, jonka eetos on kuin entisestä Neuvostoliitosta: ensin koettelemuksia, mutta tulevaisuudessa sataa mannaa.
Donetskin oligarkit
Janukovitš ja hänen takanaan olevat oligarkit olivat alun perin halukkaita allekirjoittamaan EU-sopimuksen.
Der Spiegel -lehden mukaan oligarkit kuitenkin ”pyysivät” 12. marraskuuta Janukovitšia lykkäämään EU-sopimusta vuodella. Vladimir Putin oli kolme päivää aikaisemmin tavannut Janukovitšin ja ladellut Venäjän uhkaukset.
Porkkanapuolella Venäjä lupasi Ukrainalle useiden miljardien etuja, kun EU tarjosi 610 miljoonan dollarin lainaa ja puolittaisia lupauksia yhden miljardin IMF-lainasta.
Janukovitš on yrittänyt peluuttaa EU:ta ja Venäjää vastakkain parhaiden etujen saamiseksi. Lopulta hän taisi itse pudota tuolien väliin.
Janukovitšilla ei kuitenkaan ollut paljon vaihtoehtoja. Entisestään heikkenevä talous ei olisi antanut mitään mahdollisuuksia uudelleenvalintaan vuoden 2015 vaaleissa.
Janukovitšin oma pääasiallinen viiteryhmä ovat Donetskin oligarkit. Hänen takanaan on nykyään myös oligarkki Petro Porošenko, joka aiemmin oli Oranssikumouksen toisen sankarin Viktor Juštšenkon tukija.
Juštšenkolla ei enää ole poliittista merkitystä. Hänen puolueensa sai viime vaaleissa 1,11 prosenttia äänistä.
Kaasuprinsessa
Vuoden 2004 Oranssikumous syrjäytti Janukovitšin. Juštšenko (presidentti 2005–2010) ja toinen sankari Julija Timošenko riitaantuivat pian. Oranssikumous ei pystynyt täyttämään lupauksiaan; vain oligarkkien nokkimisjärjestys vaihtui.
Timošenko on syksystä 2011 lähtien istunut vankilassa tuomittuna pääministerinä tehdyistä huonoista sopimuksista Gazpromin kanssa (nimike: vallan väärinkäyttö).
Tuomio on selvästi poliittinen. Janukovitš halusi raivata tieltä pahimman kilpailijansa.
Mutta yhtä aikaa totta on se, että Timošenkon oikea paikka lieneekin vankilassa. ”Kaasuprinsessa” Timošenkon yhtiö hallitsi 1990-luvulla Ukrainan koko kaasukauppaa Venäjän kanssa, ja tuota asemaa tuskin saavutettiin pelkästään puhtain asein.
Yksi nykyisten mielenosoitusten pääryhmistä on Timošenkon puolue Isänmaa. Sen johdossa tekee nousua 39-vuotias Arsenij Jatsenjuk.
Kansallista vastarintaa
Isänmaa muodostaa yhdessä Udar- ja Vapaus-puolueiden kanssa Kansallisen vastarinnan toimintaryhmän, jonka vaatimukset ovat laajentuneet EU-sopimuksesta uusiin vaaleihin ja Janukovitšin eroon.
Nyrkkeilyn entinen maailmanmestari Vitali Klitško perusti Udarin tukemaan pyrkimyksiään Ukrainan presidentiksi vuoden 2015 vaaleissa.
Sekä Udar että Isänmaa ovat tarkkailijajäseniä Euroopan keskustaoikeistolaisten puolueiden EPP:ssä. Molemmat pitävät yllä suhteita erityisesti Saksan kristillisdemokraatteihin.
Sen sijaan Vapaus-puolueen viiteryhmä Euroopassa on Euroopan kansallisten liikkeiden liitto, johon kuuluvat muun muassa Ranskan Kansallinen rintama ja Unkarin Jobbik.
Vapauden johtaja Oleh Tjahnibok on noussut mielenosoitusten näkyvimpiin hahmoihin. Hän kuului aikaisemmin Juštšenkon Meidän Ukrainamme -puolueeseen, mutta sai sieltä potkut äärinationalististen ja antisemitististen mielipiteidensä vuoksi.
Lisäksi mielenosoituksiin on osallistunut Dmitro Kortšinskin Veljeskunta-ryhmä, joka kuvaa linjaansa ”kristillis-ortodoksiseksi kansallisanarkismiksi”. Jotkut pitävät Kortšinskia vastapuolen värväämänä provokaattorina.
Jotkut Kiovan Maidan-aukion nuorista samaistavat itsensä Occupy-liikkeeseen, mutta nuorten idealistien takana pelataan monenlaisia pelejä.
uutiskirje 
