Isänmaallinen mies on uskalias elokuva. Ollakseen fiktiivinen teos se käsittelee melkeinpä liian totuudenmukaisesti hiihtourheilun sisäpiiritouhuja, jotka eivät aina kestä päivänvaloa.
Ohjaaja Arto Halonen on sohinut urheilun pyhyyttä aiemminkin. Vuonna 2012 hän julkaisi Suomen hiihdon dopinghistoriaa käsittelevän dokumenttielokuvan Sinivalkoinen valhe, jossa pureuduttiin Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen dopingskandaalin kautta urheilua varjostaviin kiellettyihin keinoihin.
Hiihto on kuolemanvakava asia Suomessa. Siksi Halonen työryhmineen liikkuu heikoilla jäillä, kun se tarjoaa urheilukansalle tragikoomista tarinaa, jossa veridoping näyttelee keskeistä osaa.
Onnistuneen käsikirjoituksen ja hyvien näyttelijöiden ansiosta Halonen kuitenkin onnistuu nuoralla tanssissaan mallikelpoisesti. Pamela Tola esittää elokuvassa Suomi-neito Ainoa, jonka elävänä veritankkina kisoja kiertää hiihtojoukkueeseen palkattu Martti Suosalon esittämä Toivo.
Isänmaallinen mies kertoo hiihtourheilun sisäpiiristä yksilöiden kautta, mutta osoittaa sormellaan järjestelmää.
Totuus on kuin kuuma puuro
Kun fiktiivinen elokuva kertoo arkaluontoisista tosiasioista, on jotenkin koomista, että sen tekijät pyrkivät koko ajan kieltämään suorat viittaukset todellisuuteen. Käsikirjoittaja Jouni K. Kemppainen ja ohjaaja Halonen vastailevat kuluneella fraasilla, kun heiltä kysyy yhdenmukaisuuksia tosiasioiden ja todellisten henkilöiden kanssa: ”tulkinta on katsojan silmissä”.
Eikö elokuvantekijän tarkoituskin ole, että katsojan silmissä herää tulkinta, joka muistuttaa todellisuutta?
– Kyllä, myöskin. Mutta tietysti fiktion kautta lähestytään.
Varovaisuutta ihmetellessä tulee mieleen, pelätäänkö jopa kunnianloukkaussyytöksiä.
Jutun juoni kulkee niin, että hiihtourheilun sisäpiiri tarttuu 1980-luvulla dopingaineiden sijaan veritankkaukseen, jolla lajissa pärjää. Toivosta tulee Ainon elävä veritankki. Hänen vertansa pussitetaan varastoon, mutta sitä annetaan joskus ennen kisaa Ainolle suoneen myös suoraan Toivon käsivarresta.
Kun Suomi-kysymys osoittautuu liian arkaluontoiseksi, pitää Haloselta kysyä, onko tällaisia eläviä veritankkeja sitten ollut joillakin hiihtojoukkueilla yleensä, oikeasti?
– Kyllähän uskomattomia asioita on keksitty. Ihmettelisin, jos ei tällaista olisi ollut. Ei me mitään olla sinne heitelty, mitä ei olisi voinut tapahtua, tai mitä ei olisi todennäköisesti voinut olla.
Arto Halosen ja Martti Suosalon haastattelut löytyvät 5.12. ilmestyneestä Kansan Uutisten Viikkolehdestä. Osta näköislehti Lehtiluukusta.
uutiskirje 
