Kurvit suoriksi
Jos suomalaista pyytää mainitsemaan maamme tunnetuimman sotasankarin, sellaisen oikein etulinjassa itse taistelleen, niin moni varmasti ehdottaa Lauri Törniä (1919–1965).
Joku tietysti saattaa tarjota Antti Rokkaakin, vaikka hän on kirjailija Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseensa luoma fiktiivinen hahmo. Tosin Rokan takana on todellinen esikuva Viljam Pylkäs, joka oikeasti teki rintamalla melkein kaikki ne temput, jotka Rokka hoitelee Linnan romaanissa.
Törnin valitseminen suurimmaksi sotasankariksi ei ole mikään ihme, sillä hänestä on kirjoitettu melkoinen pino kirjoja ja lukematon määrä lehtijuttuja. Näissä sanat tarinat – usein täysin tuulesta temmatut – ovat kiertäneen vuodesta vuoteen.
Hänestä tuli sodan henkisesti rampauttama mies.
Erityisesti mahtavalla mielikuvituksella varustetut aikakausilehtijournalistit ovat antaneet suuren panoksen Törnin legendan muodostumiseen. Heidän keksimänsä urotyöt aina repliikkejä myöten ovat sitten siirtyneet faktoina aina seuraaviin juttuihin ja kirjoihin.
Vasta nyt ovat oikeat historiantutkijat ryhtyneet penkomaan Törnin tarinaa. Joulun alla ilmestyi Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen perusteellinen tutkimus Tuntematon Lauri Törni (Otava)
Mannerheim-ristin saanut Törni oli kiistatta kova sotilas, joka taisteli sekä talvi- että jatkosodassa. Lisäksi hän palveli kahdesti Saksan SS-joukoissa ja osallistui natsien organisoimaan Suomen vastarintaliikkeeseen.
Törni tuomittiinkin Suomessa maanpetoksesta kuudeksi vuodeksi vankilaan ja menettämään sotilasarvonsa. Törni kuitenkin pakeni vankilasta ja koko Suomestakin ja pääsi monien mutkien kautta USA:n erikoisjoukkoihin ”vihreisiin baretteihin”, joiden riveissä sai surmansa helikopterionnettomuudessa Vietnamin sodassa. Hautakiveen hakattiin nimi Larry A. Thorne.
Tutkijat toteavat vasta Törnin kuoleman antaneen ainekset sille myytille, jota he ryhtyvät kirjassaan purkamaan.
Ensimmäinen Törnin elämänkerta ilmestyi 1975. Sen tekijä oli sankarinsa lailla entinen SS-mies Jukka Tyrkkö ja kirjan nimi oli vielä kesysti Lauri Törnin tarina. Tutkijat toteavat tämän teoksen olleen Törnin legendan kiistaton lähtölaukaus.
”Tyrkön teos oli haltioitunut sekoitus historiaa ja mielikuvitusta”, Pohjonen ja Silvennoinen kirjoittavat ja toteavat Tyrkön kertoneen tarinan “sellaisena kuin hän kuvitteli sen olleen tai sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla”.
Tyrkkö oli ainoa Törnin henkilökohtaisesti tuntenut elämäkerturi, joten hänen jälkeen ”legendaarisesta onnensoturista” kirjoittaneilla oli vielä avarammat mahdollisuudet käyttää mielikuvitustaan.
Lauri Törnin tarinasta tuli kuitenkin kaikkien Törni -kirjojen äiti, vaikka tämän päivän tutkijoiden näkemys siitä on: ”Samalla teos oli poliittinen pamfletti, jossa Tyrkkö esitti lähihistorian tulkinnan SS-vapaaehtoisten näkökulmasta.”
Tälläkin hetkellä on vireillä vaatimuksia Törnin sotilasarvon ja ”kunnian” palauttamiseksi. Hankalin asia näille sankarinsa ihailijoille on ollut tietysti maanpetostuomio, mutta sen he ovat selittäneet kommunistien juoneksi.
Tutkijat ovat nyt tarkoin perehtyneet Törnin oikeudenkäyntiin ja toteavat:
”Lauri Törnin rikos oli kiistaton. Hänen tuomionsa ei ollut poliittinen. Rikoslain kohta, jonka nojalla hänet tuomittiin on yksiselitteinen, eikä hän itsekään olut oikeudessa kiistänyt tekoaan, vain sen tulkinnan.”
Ja toisessa yhteydessä vielä näinkin:
”Hänet oli tuomittu syystä maanpetoksesta, nurjan kilven kantamisesta omaa maataan vastaan, palvelusta Suomen kanssa sodassa olevan valtion asevoimissa ja valmistautumisesta aseelliseen toimintaan omassa maassaan toisen valtion hyväksi.”
Pienoinen ongelma Törnin ihailijakerholle on ollut hänen vähäinen kiinnostuksensa kauniimpaa sukupuolta kohtaan. Eihän sellainen oikein sovi sankarille, joten hänestä on kirjoissa ja jutuissa väännetty melkoinen naistenmies, mutta samalla myös morsiamelleen uskollinen nuorukainen.
Törnin käyttäytymistä tutkijat selittävät näin: ”Sodasta tuli elämyksenä Törnille niin voimakas, että se ei päästänyt häntä enää koskaan otteestaan. Hänestä tuli sodan henkisesti rampauttama mies, joka ei enää osannut rintamalta takaisin kotiin.”
Törnistä ei ollut Suomen jälleenrakennuksen sankariksi, vaan hän jäi lahjakkaaksi tappajaksi.
Toinen joulun pyhien tuntumassa lukemani kirja on Alex Kershawn Dachaun vapauttaja (Gummerus). Se on tosipohjainen kertomus amerikkalaisesta upseerista Felix Sparksista, joka toisen maailmansodan aikaan johtaa joukkonsa Sisilian maihinnoususta aina Saksassa sijainneeseen Dachaun keskitysleiriin.
Kirjan kiinnostavuutta lisää se, että Sparksin alaisten joukossa on paljon eri heimojen intiaaneja, mutta huippukohdaksi muodostuu tietysti amerikkalaisten tulo keskitysleirille. Dachau oli muuten ensimmäinen natsien pystyttämä keskitysleiri. Se perustettiin jo kuusi päivää Adolf Hitlerin valtaantulon jälkeen 1933.
Leirin portit murrettuaan amerikkalaiset näkivät ruumiskasoja ja langanlaihoja vankeja sekä kuulivat raaoista kidutuksista, joihin SS-miehet olivat syyllistyneet. Leirin vapauttajille näky oli järkyttävä shokki. Jotkut sotilaat menivät suorastaa sekaisin päästään ja alkoivat ampua paikalla vielä tapaamiaan SS-miehiä.
Sparks oli tuolloin everstiluutnantti ja pataljoonan komentaja. Vielä sotien jälkeen kenraaliksi ylennyt Sparks joutui kärsimään syytöksistä, joiden mukaan hän olisi sallinut saksalaisten teloittamisen ja ampunut SS-miehiä itsekin pistoolillaan.
Kirjan tekijä osoittaa nämä väitteet perättömiksi ja toteaa juuri Sparksin lopettaneen kauhistuneiden sotilaiden SS-miehiin kohdistuneet kostotoimet.
Jos Lauri Törni olisi sattunut olemaan SS-kamppeissaan Dachaun keskitysleirillä sodan päättyessä, niin hän olisi hyvinkin voinut joutua natsien julmuuksista kimpaantuneiden tulevan työnantajan edustajien eli jenkkisotilaiden teloittamaksi.
Ja lopuksi kirjavinkki.
Jos välttämättä haluatte lukea kaukopartiokirjaoja, niin valitkaa Mikko Porvalin kirjoittamia. Uusin teos Hyökkäyksen edellä (Atena) perustuu vankkaan dokumentaatioon ja pohtii myös siviilien ampumisia vihollisen selustassa tilanteissa, jossa vaihtoehtona on partion paljastuminen.
uutiskirje 
