Nihilismin ABC osa 3
J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden antisankari Sven Tuuvaa voisi pitää nihilistisen yläluokkaisena näkemyksenä Suomen kansasta. Sven-parkahan asettaa henkensä ja terveytensä alttiiksi sellaisten asioiden, arvojen ja etujen puolesta, jotka ovat hänelle täysin käsittämättömiä.
Sukunimeni liitetään usein lukivirheen vuoksi Sven Dufvaan. Yleensä väärinlukija kokee olevansa vitsikäs. Se on saanut minut ihmettelemään, mikä Svenin yksinkertaisuudessa on niin rakastettavan huvittavaa? Nykyään hän olisi syrjäytynyt, koulukiusattu ja takuuvarma pitkäaikaistyötön.
Pitäisikö jo kansantaudiksi muodostunutta koulu- ja työpaikkakiusaamista arvioida tämän tyyppisestä vahingoniloisesta perinteestä lähtien, kun teit esi-isäinsä pojat ja tytöt astuvat!
Palkollissäännön kolmas pykälä vuodelta 1865 määritti palkollisen velvollisuudet seuraavasti:
”Jos miehenpuolinen palkollinen, joka on alle kahdeksantoista vuotta, taikka vaimollinen palkollinen, joka on alle neljätoista vuotta, tekee itsensä syypääksi laiskuuteen, huolimattomuuteen tai tottelemattomuuteen, eikä ota ojennusta isännän vakaista nuhteista, niin saa isäntä hänelle antaa isällistä kuritusta.”
Näitä säätyajan isäntäkurin kulta-aikoja suomalaiset työnantajat janoavat kuin uutta talvisotaa. Työnteettäjä- ja osakevoittojenkeruupiireissä on meneillään palkollisväen kuritus- ja palkka-alemarkkinat. Ovathan huippuosaaminen ja innovaatio (keksinnöt) päivän iskusanoja myös päättäjien hupihuulilla.
Suomalaisten olisi siinä silmänräpäyksessä muututtava moniosaajiksi, huippukoulutetuiksi pienipalkkaisiksi sekatyömiehiksi. Suomi on laitettava uuteen uskoon vaikka vaihtamalla vanhat suomalaiset palkolliset uusiin innovatiivisiin maahanmuuttajiin!
Onko tässä kaikkialta tulvivassa innovaatio-puheessa todellisuudessa puhe tyhmyydestä? Halutaanko meille kiertoteitse kertoa, että me tavalliset suomalaiset olemme nenästä vedettäviä tyhmyreitä, uuden keksimiseen kykenemättömiä hölmöjä, jotka voidaan käden käänteessä korvata halpatuontityövoimalla?
Yrittämisen ylistykseen verrattuna tyhmyyden ylistyksestä on viime aikoina kirjoitettu aika vähän. Jospa tyhmyys on meille kaikille niin jokapäiväinen tuttavuus, ettei ole katsottu tarpeelliseksi kajota aiheeseen. Kuvasihan Runeberg aiheen jo melko kattavasti 165 vuotta sitten.
Tyhmyys tarkoittaa typerää, hölmöä, tyhmyriä, taitamatonta, kelvotonta, yksinkertaista, kömpelöä, raakaa ja hidasta. Seitsemässä veljeksessä kerrotaan Tammiston Kyöstistä, joka ei koskaan naura eikä valehtele. Tämä on humoristin heitto vakavikkojen koulukunnan suuntaan. Vakavikkojen totuus kun tahtoo olla ykstotista tottelemista, kuuliaisuutta ja alistumista.
Nummisuutarin Esko ja Don Quijote ovat sukulaissieluja siinä mielessä, että molemmat pyrkivät ehdottomaan johdonmukaisuuteen ja tavoittelevat tosikkomaisesti oikeutta ja totuutta. Komedian hauskuus syntyy, kun leikitellään sankarin arvostelukyvyn heikkoudella ja hänen älynsä vajaamittaisuudella.
Kun komedian päähenkilön ihmistuntemus on heikko ja hänen elämänkokemuksensa olematon, hän ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, joissa tulee nenästä vedetyksi, vaikka itse kuvitteleekin olevansa nokkela selviytyjä.
Nummisuutarin Eskossa Aleksis Kivi kuvasi meissä kaikissa asustavaa perusihmistä. Seuratessamme Eskon toilailuja, eläydymme alitajuisesti omiin ja läheistemme vajavaisuuksiin ja nauramme ulos epävarmuutemme Eskon hahmon välityksellä.
Tästä huippuosaamisen varjolla tyhmyydestä puhumisesta puuttuu kuitenkin komedian vapauttava huumori. Se on puhtaasti ilkeämielistä, kostonhimoista ja vahingoniloista voittajan kylmäkiskoisen kolkkoa ivanaurua. Jaksanevatko sille nauraa aidosti sydämensä kyllyydestä edes nuo innovaatiokaskujen esittäjätkään. Vai onko heidän naurunsa kuihtunut hampaiden narskutteluksi ja irvistämiseksi.
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 
