Kuntarakennekirja -pamfletissa (Toim. Ari Mölsä, Kunnallisalan kehittämissäätiö 2012) Itä-Suomen yliopiston lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen toteaa, että hallituksen kaavailema kuntien rakenneuudistus lupaa kestävyysvajeen kaventamista, laadukkaita palveluita ja elinvoimaista kuntarakennetta:
”Oikeastaan, kun tavoitteisiin lisäisi vielä maailmalle rauhan ja ihmisille hyvän mielen, niin kaikki kansalaisille tärkeät asiat olisi asetettu tavoitteeksi. Tyhmähän se on, joka ei näitä asioita halua itselleen!”
Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan professori Ari-Veikko Anttiroikon mielestä Kuntarakennekirja -pamfletin tekstit eivät ole kovin analyyttisiä itse ilmiön suhteen, mutta tarjoavat viihdyttävää luettavaa.
– Lienee totta, että kuntarakenneuudistus lupaa paljon, mutta toki tavoitteiden takana on sellaisiakin pyrkimyksiä, joita on hyvä pohtia paljon puhutun ”kestävyysvajeen” kannalta. Toisaalta erimielisyys koskee ehkä enemmän keinoja kuin tavoitteita, ja juuri noiden keinojen osalta hallituksen linjaukset eivät saa ainakaan tutkimuksen suunnalta tukea – eikä tunnu tarvitsevankaan. Se tekee koko hallituksen kuntarakennepolitiikan mielikuvien varaan rakennetuksi korttitaloksi.
Euroopassa satatuhatta kuntaa
Euroopassa on satatuhatta kuntaa, joista 80 prosenttia on alle 5 000 asukkaan kuntia. Suomessa on 336 kuntaa, Ranskassa peräti 36 000 kuntaa. Vuosittain Suomessa kerätään 3 400 euroa kuntaveroa asukasta kohti.
Sisäasiainministeriön entisen kuntaosaston päällikön Aulis Pöyhösen mielestä olisi puhuttava kuntien itsehallintolaista eikä rakenneuudistuksesta. Pieniä kuntia ollaan patistamassa suurten rengeiksi. Hänen mukaansa eurooppalaisessa mittakaavassa Suomessa on vain minimetropoli Pietarin ja Tukholman välissä ja Tallinnan kupeessa. Metropolialueen sijaan olisi puhuttava Helsingin seudusta. Hallitusohjelman mukaan vahva kunta voi ”tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen.”
Pöyhönen kysyykin, ovatko Espoo ja Vantaa pystyneet tehokkaasti vastaamaan hajautumiskehitykseen?
Onko peruskysymys unohdettu?
Jos ajatuksena on vastata yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, Anttiroikon mukaan olisi hyvä käydä tarkempaa keskustelua siitä, mitä tältä osin tavoitellaan ja millä keinoin.
– Nyt meillä ei ole selkeitä yhdyskuntarakennetta koskevia tavoitteita ja kuitenkin ”keinot” ovat jo hallituksen tiedossa: suurkuntien muodostaminen. Tästä tulee mieleen Douglas Adamsin ’Linnunradan käsikirja liftareille, jossa elämän ja maailmankaikkeuden perimmäisiä kysymyksiä ratkaisemaan rakennettiin supertietokone, joka miljoonia vuosia asiaa prosessoituaan antoi vastaukseksi 42.
– Kenellekään ei kuitenkaan ollut enää selvää, mikä oli alkuperäinen kysymys. Oman aikamme hallintoreformien supertietokone antaisi varmaankin vastauksen 20, mutta mihin tällä haettiinkaan ratkaisuja?
Kuin varjonyrkkeilyä tietokilpailussa
Yhdyskuntarakenne kertoo Anttiroikon mielestä paljon kuntarakenneuudistuksen perimmäisen idean hämäryydestä. Nyt on jo pistetty yhteen pinta-alaltaan laajoja kaupunkeja, kuten Rovaniemi, Mikkeli, Kuopio ja Oulu, joissa kuntaliitoksella ei saavutettu käytännössä minkäänlaisia toiminnallisia hyötyjä.
– Päinvastoin, esimerkiksi kaupunkien yhdyskuntatekniikkaosastojen hoidettavaksi on tullut laajoja harvaanasuttuja alueita, joissa suuruudesta saatavia hyötyjä ei ole käytännössä saavutettavissa lainkaan.
– Tärkein tapa jolla uudet suurkunnat voivat eheyttää kuntarakennetta on yksiselitteisesti reuna-alueiden palvelutason heikentäminen ja toisaalta toimintojen keskittäminen keskusta-alueelle. Ongelmana on vain se, että hallitus ei ole yksiselitteisesti nostanut esiin kuntarakenneuudistuksen todellisia vaikutteita ja vaikutusmekanismeja, jolloin koko uudistuksen perusteita koskevasta väittelystä tulee kuin varjonyrkkeilyä tietokilpailuissa.
– Hikistä puuhaa ilman vastauksia, Anttiroiko arvioi.
Kuntarakennekirja on luettavissa myös verkossa.
lehti 